Epävarmuuden sietoa

Juttelin raskauteen liittyvistä huolistani ja peloistani neuvolassa, jossa ymmärtäväinen ja ystävällinen kätilö kuunteli ja kertoi kaiken sen olevan ihan normaalia. Kaikilla liittyy odotukseen enemmän tai vähemmän ahdistuksen aiheita. Loppuun hän kuitenkin sanoi, että nyt minun kuitenkin pitäisi kasvattaa sellaista epävarmuuden sietokykyä, sillä sitä tarvitaan sitten vauvankin kanssa. Muutamaan kertaan hän painotti, että minun tulisi nyt ottaa asiakseni hankkia sitä lisää, koska elämä vauvan kanssa on epävarmaa ja yllätyksiä tulee.

Asia jäi kaihertamaan, sillä mielestäni minun huoleni eivät johdu siitä, etten vain sietäisi epävarmuutta. Minähän elin äärimmäisessä epävarmuudessa lähes neljä vuotta, jotenkin tuntuu, ettei se siitä ole kiinni. Toisaalta en sitten tiedä kuinka hyvin sitä olen epävarmuutta sietänyt, lähinnä minä vain selviydyin, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Mutta eikö sietäminen ole juuri sitä, että elää asian kanssa, vaikka se tuntuu vaikealta? Kyllä minä sen osaan.

Seuraan instagramissa psykologi Paavilaisen tiliä, ja hän kirjoitti jokin aika sitten juuri epävarmuuden tunteista raskauteen liittyen. Hän kirjoitti muun muassa: ”Pitkään jatkuneen pettymysten ja epäonnistumisten sarjan jälkeen ihmismielen on yleensä hankala päivittää asetuksiaan niin, että tulevaisuuteen voisikin yhtäkkiä suhtautua luottavaisesti ja omaan kyvykkyyteen uskoen.”

No nimenomaan! Tuntui todella hyvältä saada vahvistusta omille tunteille ja ajatuksille. Ne ovat olemassa ihan syystä, eikä ne tee minusta yhtään epäpätevämpää odottajaa tai vanhempaa. Ne kertovat siitä, kuinka tärkeä tämä raskaus minulle on. Ja siitä kuinka kohtaamani kriisi, halusin tai en, on muovannut suhtautumistani tulevaisuuteen ja elämään ylipäänsä. Varovaisemmaksi kyllä, mutta ei oikeastaan epävarmemmaksi, päinvastoin. Koen että lapsettomuuden kokemisen myötä ihan pienet vastoinkäymiset eivät saa minua tolaltani.

En siis syytä neuvolakätilöä mistään. Hän ei ole mielen ammattilainen, vaikka paljon vauvan kanssa elämisestä ja sen tuloon valmistautumisesta tietääkin. Onneksi keskusteluapua ja tukea on kuitenkin saatavilla myös henkiseen kipuiluun, ja sitä minä olen jo hyödyntänytkin. Ja nyt olen jo ihmeen kaupalla pärjännyt yli raskauden puolen välin. Välillä varmempana, välillä epävarmempana. Koko ajan onnellisena.

perhe ajattelin-tanaan raskaus-ja-synnytys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *