Keväthäät

Nyt on kulunut lähes vuosi siitä kun mieheni kosi. Olimme viettämässä pitkää viikonloppua naapurikaupungissa ja lauantaiaamuna hotellihuoneessamme hän ensin halasi pitkään ja sitten polvistui kysyäkseen minua vaimokseen. Onnenkyyneleet silmissä vastasin tietenkin myöntävästi!

Kun aloimme miettiä häiden ajankohtaa, mies kysyi haluanko ottaa riskin, että olen raskaana häissämme. Vuosi sitten olimme vielä autuaan tietämättömiä mistään ongelmista raskautumisen suhteen ja ehkä reilun vuoden tauko yrittämisessä olisi vain pieni hidaste? Päätin kuitenkin jo silloin, että mieluummin jatkamme yritystä, ei minua haittaisi olla raskaana häissämme ja mitä jos perheellistymisyrityksemme ei menekään hyvin ja suunnitellusti? Sitä riskiä en halunnut ottaa.

Tästä päätöksestä huolimatta kaikissa häihin liittyvissä kuvitelmissani olen omana itsenäni, kauneimmillani tietenkin, ja litteävatsaisena. Raskaus on kuvitelmissani liittynyt kiinteästi esimerkiksi jouluun ja muutamiin muihin etappeihin, joista olen ajatellut että siihen mennessä ainakin olen raskaana. (Tai siis rukoillut jeesusta, universumia, mitä vaan jumaluutta ja toivomuskaivoja, että pliiiis, antakaa minun olla raskaana.) Häihin en ole koskaan liittänyt tavoitetta raskautumisesta ja kovasti yritän pitää sen sellaisena. En halua liittää tätä pettymystä myös siihen päivään, jonka on tarkoitus olla yksi onnellisimmista elämässäni.

Siispä hääsuunnitelmat etenevät täysin irrallaan vauvasuunnitelmista. Pukuni on työn alla, ja eilen kävimme katsomassa miehelle vihkisormusta. Minulla on jo omani, enkä malttaisi odottaa sen saamista sormeen. En myöskään malta odottaa, että pääsemme vihdoin juhlimaan vain meitä kahta.