Lapsettomuus suvussa

Ensimmäisiä asioita, joita lääkäri lapsettomuusklinikan ensikäynnillä kysyi oli, onko suvussani lapsettomuutta. Minulla on kaksi lapsetonta setää, toisen heistä lapsettomuuden syytä en tiedä, toisella käsittääkseni oli jokin lääketieteellinen vika. Miespuolisten sukulaisten lapsettomuus ei kuitenkaan kuulemma vaikuta minuun, ja kaikilla muilla lähisukulaisilla, miehillä ja naisilla, on lapsia. Paitsi siskollani, hän oli silloin kärsinyt selittämättömästä lapsettomuudesta jo lähes neljä vuotta.

Olen siis kanssaelänyt lapsettomuutta pitkään, koko ajan toivoen, ettei sama epäonni osuisi meille. Ja miten se voisikaan osua, molemmilla sisaruksilla lapsettomuutta ilman syytä! Siskoni oli perehtynyt tutkimuksiin ja selittämätön lapsettomuus ei nostaisi riskiä, että lähisukulaisellakin olisi selittämätöntä lapsettomuutta. Toki tiedostin, että voisihan meille osua lapsettomuus ihan syyn kanssa, jopa toivoin mieluummin sitä kuin epämääräistä diagnoosia ”selittämätön”.

Kuitenkin kun aloimme yrittää lasta, olin luottavainen että vuoden sisään meitä onnistaa. Olin jopa stressaantunut ja pelkäsin tulevani raskaaksi saman tien, eli liian helposti. Siskollani oli silloin erityisen rankka jakso lapsettomuuden ja hoitojen kanssa, ja pelkäsin että minun raskauteni voisi pahentaa asiaa.

Pettymys on siis ollut suuri, kun olemme pikkuhiljaa vajonneet samaan painajaiseen kuin siskoni miehensä kanssa. Kuulin ympäriltäni niin paljon siitä, kuinka epätodennäköistä olisi, että meilläkin olisi ongelmia raskautumisessa, että aloin uskoa siihen itsekin. Yhdeksän kuukauden yrityksen jälkeen aloin olla vähän huolissani, lapsettomuuden mahdollisuus hiipi koko ajan lähemmäs. Kunnes nyt 1,5 vuoden ja kevyiden hoitojen jälkeen joudun jo ajattelemaan itseäni ”tahattomasti lapsettomana”, en enää vain raskautta yrittävänä.

En voi olla miettimättä, että onhan tälle oltava syy. Onko meissä molemmissa jokin vika, jota lääketiede ei vielä osaa löytää, saati hoitaa? Se on lohdutonta. Ainoa hyvä puoli tässä on, että ainakin tiedän mikä kaikki meitä odottaa. Ja saan ensikäden tietoa ja vertaistukea yhdeltä elämäni tärkeimmistä ihmisistä.

Välillä lohduttaa myös ajatella, että hekin saivat lopulta lapsen. Vaikka sen piti olla hyvin epätodennäköistä, kuten minunkin selittämättömän lapsettomuuden.