Ennustus

Teini-ikäisinä ennustimme kaveriporukan kanssa toisillemme kuinka monta lasta kukin saa ja mitä sukupuolta he ovat. Muisto tuli mieleeni yhtenä iltana, kun yksi kavereistani postasi taas instaan kuvia lapsistaan. Juuri se kaveri, joka oli kuullut äidiltään tästä jännittävästä tempusta ja kertoi siitä meille muille. En enää muista millaisen tuloksen sain, mikä jäi vähän kutittelemaan mieleeni.

Asia ei jättänyt rauhaan ja päätin siis ennustaa itselleni uudestaan.

Ennustus tehdään niin, että otetaan neula ja pujotetaan se lankaan. Langanpäistä kiinni pitäen hierotaan neulaa ensin vasemman kämmenen syrjään ja sitten riiputetaan sitä kämmenen yllä noin sentin korkeudella ihosta. Jos neula alkaa heilua edestakaisin, se tarkoittaa poikaa. Jos neula alkaa pyöriä ympyrää, se tarkoittaa tyttöä. Jos neula ei enää liiku, on lapsiluku täynnä. Jokaisen ennustuksen väliin neulaa hierotaan uudelleen kämmensyrjään ennen uuden ennustuksen tekoa.

Ensin neula oli pitkään paikallaan. Meinasin jo alkaa panikoida, vaikka muistan kyllä teininä saaneeni jonkun ennustuksen aikaan. Ei minua silloin lapsettomaksi tuomittu! Lopulta neula alkoi heilua ensin varovasti, sitten pontevasti edes takaisin. Huokaisin helpotuksesta ja toistin vaiheet. Nyt neula alkoi pyöriä ympyrää. Entä kolmas kerta? Silloin neula pysyi vakaasti paikoillaan eikä liikkunut enää minnekään, vaikka aikaa sille annoinkin. Siis poika ja tyttö. Kuinka täydellistä.

Toistin testin heti perään uudestaan ja myös seuraavana päivänä. Joka kerta sama tulos. Ja joka kerta ensimmäisellä kerralla kesti melko pitkään, ennen kuin neula alkoi liikkua. Ainakin siinä ennustus osui jo oikeaan, aikaahan tämä tuntuu ottavan.

Loppuun on varmaan hyvä sanoa, että kaikenlainen ennustaminen on mielestäni ihan höpöhöpöä, enkä oikeasti ole yhtään taikauskoinen. Vaikka ehkä haluaisin olla. Luulen, että olisi helpottavaa voida luottaa johonkin muuhun kuin itseensä, luottaa tällaiseen merkkiin ja uskoa että kyllä kaikki tulee menemään hyvin. Mutta jos alan ajatella tällä tavalla, vaarana on että höpsähdän lopullisesti ja vielä vanhainkodissakin valitan hoitajilleni mutta kun ennustus sanoo, että me vielä saamme lapsia! Poika ja tyttö!

Silti ennustuksen tuloksesta tuli hyvä ja aavistuksen aiempaa levollisempi mieli. Ehkä tässä tilanteessa on hyvä repiä iloa mistä vain irti saa. Ja vaikka kuinka pieninä palasina.

Perhe Ajattelin tänään

Raskaana olevalle ystävälleni

Minun oli kovin vaikea saada kirjoitetuksi se pieni sana ”onnea”.

Toivon, että punaisen sydämen kanssa se ei tuntunut riittämättömältä. Viimeiseksi maailmassa haluan aiheuttaa sinulle pahaa mieltä. Vaikka en pysty nyt iloitsemaan puolestasi, toivon silti että tiedät, että haluan sinun olevan onnellinen.

Olen pahoillani, etten pysty neulomaan tulevalle lapsellesi sukkia tervetulolahjaksi. Olen pahoillani, että en taaskaan pysty olemaan tukenasi uudessa elämäntilanteessa. Yritän lohduttautua sillä, että tämä on silti sinulle onnellista aikaa ja sinulla on ympärilläsi muita ihmisiä, joihin voit tukeutua vastaantulevissa haasteissa. Ihmisiä, jotka tietävät mitä käyt läpi. Välillä sen ajatteleminen lohduttaa, välillä taas aiheuttaa ilkeän kateudenpistoksen.

Tiedän, että sinä haluaisit olla minun tukenani, olet kertonut sen monesti ja arvostan sitä valtavasti. Olinhan minäkin sinun tukenasi, kun ensimmäinen raskautesi oli päättynyt keskenmenoon. Silloin meidän molempien elämät olivat kovin erilaiset kuin nyt. Siinä ajassa, missä sinä olet ollut kolmesti raskaana, minä olen käynyt läpi kolme IVF-hoitoa. Sinä olet tehnyt kolme positiivista raskaustestiä, minä lukemattoman määrän negatiivisia. Mutta nyt en usko että voin ottaa tukeasi vastaan.

Tiedän, että olen itsekäs. Sinun onnesi saa minut käpertymään omaan surkeuteeni. Ja minua pelottaa että pidät minua vielä itsekkäämpänä, jos joskus itse olenkin raskaana ja silloin haluaisin jakaa sen kokemuksen kanssasi. En voi odottaa sinun olevan silloin kiinnostunut minun voinnistani, kun minä en pysty osoittamaan aitoa kiinnostusta sinun vointiisi nyt.

Mutta silti toivon niin. Vaikka juuri nyt en pysty, saanko vielä myöhemmin tukeutua sinuun?

Juuri nyt en pysty, mutta myöhemmin tarjoan taas tukeni sinulle.

Perhe Ajattelin tänään