Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia
Kahden viime vuoden aikana olen etsinyt netistä valtavat määrät tietoa, tutkimuksia ja tilastoja. Etsin niistä todisteita ja mielenrauhaa. Kaiken tämän epävarmuuden keskellä tilastot ja tutkimukset tuntuvat luotettavilta, vakuuttavilta ja turvallisilta, eli asioilta, joita olen pitkään elämääni kaivannut.
Etsin ja etsin, jos joku niistä vielä paljastaisi miten tämä päättyy? Ja jos löydän tarpeeksi monta, jotka tukevat minun onnistumistodennäköisyyksiäni, ehkä voin alkaa luottaa siihen että tämä tosiaan voi päättyä onnellisesti? Vaikka samaan aikaan tiedän, ettei mikään tilasto voi minua vakuuttaa, eivät ne mitään voi luvata.
Viime viikolla löysin artikkelin tutkimuksesta, jossa oli 4500 naisen otannalla saatu tulos, että kolmen kromosominormaalin alkion siirron jälkeen 95% heistä oli raskaana. Me saimme PGT-A:n tuloksena viisi normaalia alkiota.
95% on valtavan paljon. Tällä hetkellä tämä tieto rauhoittaa minua, ja saa vähän luottamaan tulevaisuuteen. Hyvin vähän kylläkin. Sillä lailla hyvin varovasti ja kuitenkin pahimpaan varautuen. Olen ennenkin kuulunut niihin pienempien todennäköisyyksien ryhmiin, kuten siihen alle prosenttiin, joka saa punktion jälkeen tulehduksen. Mutta ei kai kaikki voi aina mennä pieleen?
Valitettava totuus on, että kyllä voi. Mutta tässä alkaa helposti vaivata vedonlyöjän harha. Olen kaikesta huolimatta välillä taipuvainen uskomaan, että kohta on minunkin pakko onnistua, kun on näin paljon yritystä ja epäonnea taustalla. Ihan kuin kaikille olisi varattu sama määrä onnistumisia tai onnellinen loppu ylipäänsä. Mutta ei menneet epäonnistumiset vaikuta millään lailla tuleviin tapahtumiin, eikä onnistumisen todennäköisyys lisäänny, vaikka sitä ei olisi ilmennyt koko ikänä.
Silti, 95%.
Jos tämän todennäköisyyden voimalla jaksaisin taas jonkin aikaa? Vaikka ihan loppuun saakka?