Pitäisi

Minun pitäisi opetella näyttämään enemmän myötätuntoa itseäni kohtaan.

Kaikenlaiset itsesyytökset ovat voimistuneet kuukausi kuukaudelta ja minulla on paljon ajatuksia siitä miten minun pitäisi olla parempi. Ensinnäkin parempi lisääntymään, mutta myös parempi sisko, täti, ystävä, puoliso ja ihan vain ihminen.

Minun pitäisi pystyä olemaan iloinen siskonpoikieni ristiäisissä. Minun pitäisi olla onnellinen läheisteni raskauksista. Minun pitäisi pystyä keskustelemaan ystäväni kanssa hänen 1-vuotiaasta esikoisestaan. Minun ei pitäisi ärsyyntyä tuntemattomien vauvoista lounasruokalassa. Mutta kun en pysty. Aina (nykyään usein) en vain surultani jaksa olla parempi, ja siitäkös huono omatunto ja syyllistävä sisäinen puhe vain yltyy.

Psykologi ehdotti ratkaisuksi itsemyötätunnon harjoittamista. Hän kehotti miettimään miten suhtautuisin läheiseen samassa tilanteessa ja miten hänelle puhuisin. Syyttäisinkö epäonnistumisesta ja vaatisin asioita, joista tulee paha mieli? Pelottelisin tulevaisuudella?

En tietenkään syyttäisi. Mutta ajattelen minä muistakin välillä ilkeästi, en aina mitenkään lempeästi ja sallien. Minulla (kuten kai kaikilla?) on toisinaan läheisilleni kohtuuttomia vaatimuksia, joiden jäätyä toteutumatta saatan loukkaantua tai reagoida muuten ikävästi. En minä ole muitakaan kohtaan aina lempeä, miten voisin olla itselleni?

En minä silti ole ilkeä ihminen. Olen kiltti ja usein hiljainen, annan tilaa muille ennemmin kuin otan sitä itselleni. Lapsena minua kuvailtiin ujoksi ja herkäksi. Olen niitä vieläkin.

Mietin silti, että mitä hyötyä myötätuntoisista ajatuksista olisi? Ei sillä ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä, kuinka paljon tai vähän olen kärsinyt näiden vuosien aikana. Mutta jos se auttaa minua nyt, tässä hetkessä ja tilanteessa, voimaan paremmin itseni kanssa, eikö ne olisi vaivan arvoisia?

Vai onko itsemyötätunto yksi ”pitäisi” asia lisää, jota en vaan jaksa tehdä?