Tag: Lapsettomuuden jälkeen

Vuosi sitten toukokuun viime hetkillä melkoisen työlään 48 tunnin rupeaman päätteeksi tyttäremme syntyi. Nyt tämä alkaa tuntua todelliselta, tämä on ihan oikeasti minun elämääni. Ja minä rakastan sitä. Ainakin suurimman osan aikaa, mutta eihän keltään voi vaatia loputonta tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta, ei edes tahattomasti lapsettomalta, joka viimein sai lapsen. Aika ei ole mennyt liian nopeaa, […]

Vau, hyvä! Kannustin, kun viereisellä pellolla haikara avasi näyttävästi suuret siipensä ja nousi lentoon. Muutkin seurueessamme ihastelivat näkyä ääneen, mutta onneksi ne muut eivät ymmärtäneet suomea. Vaikuttaa siltä, että olen saanut ihastella pienen ihmisen uusia upeita taitoja kotona jo jonkin aikaa. Ehkä seuraavan kerran kun näen oravan hyppäävän naapuritalon katolta puuhun, voin kehaista että hienosti! […]

Siinäpä se tuli. Paras neuvo, jonka voisin antaa ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tulevalle ja jonka olisin toivonut kuulevani itsekin. Tai ehkä kuulinkin, mutta odostusaikana neuvoja satelee oikealta ja vasemmalta ja vielä lännestäkin, joten en todellakaan muista niitä kaikkia. Nyt kun ajattelen asiaa, on jopa todennäköistä että joku on näin minulle sanonut, ja vain kuvittelen itse keksineeni […]

Aamuöinen dialogi itseni kanssa: -Huh, nyt se taisi vihdoin nukahtaa. -Mitä jos se kuoli? -Mitä? -Mitä jos nuo kitinät oli sen viimeiset avunpyynnöt, mutta sinä et huomioinut niitä, kun haluat vain nukkua? -No ei se mitään kuollut! -Kuuluuko hengitys? -No ei, se hengittää nyt hiljaa. Mutta ihan äsken se kuului. -No joo, mutta entä nyt? […]

Huomenna saan viettää lempijuhlaani kahden lempi-ihmiseni kanssa. Toivon kaikille muillekin samaa mahdollisuutta, oli lempiseuraa sitten oma itse, yksi läheinen tai koko suku ystävineen, naapureineen ja lemmikeineen.

Meidän avuttomasta pikku kääröstä on tullut oikea vauhtivauva. Hänen lempipuuhiaan on möngertää vatsallaan minun päälläni kieltään päristellen tai epämääräistä monologiaan ölisten. Välillä päristelemme kieliämme vuorotellen ja sitten hekottelemme sille yhdessä. Aamuisin heräämme rauhassa, köllimme vierekkäin ja vauva syö aamiaisen sängyssä. Vaikka olisin yön jäljiltä kuinka väsynyt, se unohtuu aina, kun vauva minut nähdessään puhkeaa päivän […]

Jos minun pitäisi yhdellä sanalla kuvailla meidän uuden vauvaperhe-elämän kolmea ensimmäistä kuukautta, se olisi kaaos. Kaaoksessa on ollut koti, päivärytmi, yörytmi, minun mieleni ja kehoni, eli oikeastaan koko elämä. Kai tämä oli ihan odotettavissa, mutta en silti usko että olisin voinut valmistautua tähän mitenkään paremmin. Ei tämä olisi voinut tullut vähemmän shokkina. Vaikka mielestäni minulla […]

Tämä taitaa olla epätyypillistä vauvaperheessä, mutta lempivuorokaudenaikani on jo sairaalasta kotiutumisesta lähtien olleet yöt. Yöllä kukaan ei itke. Yöllä olen väsynyt, mutta minun ei tarvitse jaksaa muuta kuin maata kyljelläni sen aikaa kun vauva syö ja sitten saan olla taas rauhassa seuraavat pari tuntia. Yritän tietysti nukkua, mutta jos uni ei tule, tiedän myös että […]

Hämmentävintä raskauden jälkeen on ollut tajuta, että me todella saatiin kotiin uusi perheenjäsen, ihan uusi ihminen. Hän ei ole enää pelkkä paijattava pallo, minun paijattava pallomahani, vaan oikea oma persoonansa, jolla on myös oma tahto ja tarpeet. Erityisesti tahto tuntuu vahvistuvan päivä päivältä! Vaikka tietystä hän on myös meidän pallero, jota paijataan yhtä paljon, ellei […]

Nauttikaa nyt, ne kasvaa niiiin nopeasti! Olen kuullut tämän lauseen keskimäärin kerran päivässä vauvan syntymästä lähtien. Sanojat ovat olleet, tuttuja, puolituttuja, tuntemattomia, sukulaisia tai kavereita. Varmaan puolet kerroista on tullut anopin suusta, hän jaksaa muistuttaa asiasta jokaisen puhelun päätteeksi. Ja minähän nautin! Kun vauva puputtaa suloisesti rinnalla tai nukkuu rauhallisesti vaunuissa ja minä saan kävellä […]