Toinen mekko

Olen ostanut elämässäni jo kaksi äitiysvaatetta. Molemmat mekot olen löytänyt kirpputoreilta ennen kuin edes aloimme miettiä lapsen yrittämistä, ja vasta hetken hypistelyn jälkeen olen huomannut niiden olevan äitiysmallistoa. Mekoissa on sellainen leikkaus, etteivät ne näytä ilmiselvästi mammavaatteilta, mutta tarvittaessa niissä on tilaa vähän isommallekin vatsalle. Siksipä ajattelin niitä ostaessa, että eihän sillä ole väliä kenelle ne oikeasti on tarkoitettu, kun ne näyttävät kivoilta nytkin. Ja salaa tietysti mietin, että voin sitten joskus käyttää niitä myös niiden varsinaisessa tarkoituksessa.

Ensimmäisestä mekosta en sitten kuitenkaan pitänyt ja erään vaatekaapinsiivouksen yhteydessä lahjoitin sen eteenpäin. Toinen mekko riippuu vielä kaapissani, odottamassa oikeaa tilaisuutta. Mekko on kaunis ja juhlava, se on kevyttä sifonkia, jossa on tummansinisellä pohjalla suuria vanhan roosan ja nuden sävyisiä ruusuja. Vielä ei kuitenkaan ollut tullut sopivaa tilaisuutta, johon olisin halunnut pukea sen päälleni.

Elokuun alussa sopiva tilaisuus oli käsillä, oli ystäviemme häät. Ajattelin, että se sopisi sinne täydellisesti, olihan kyseessä loppukesän maalaisromanttiset juhlat. Suunnittelin pitkään laittavani sen päälleni, mutta mitä lähemmäs päivä tuli, sitä enemmän minua alkoi ahdistaa. Se on äitiysmekko. Sen mama-merkkilappu sai minut tuntemaan itseni huijariksi. En voi laittaa päälleni vaatetta, joka muistuttaa minua joka sekunti siitä, mitä minulla ei ole. Kuinka siinä voisi rentoutua ja pitää hauskaa?  Ja mitä jos joku tunnistaakin sen äitiysvaatteeksi ja kommentoi jotain tökeröä?

Lopulta päädyin juoksemaan läheisen kauppakeskuksen läpi ja selaamaan toria mekon toivossa. Kaupoilla ei onnistanut, mutta torista löytyi yksi kaunis vaihtoehto, joka oli vain 20 minuutin ajomatkan päässä meiltä! Laitoin äkkiä myyjälle viestiä, jos sovitus ja nouto sopisi vielä samana iltana, häät kun olisivat seuraavana päivänä. Sopihan se ja mekkokin oli kaikeksi onneksi juuri sopiva. Tai kaipasi se vähän helman ja olkainten lyhentämistä, mutta hyvin lähellä täydellistä kuitenkin.

Uuden mekon ostaminen oli erittäin hyvä päätös. Se oli malliltaan päinvastainen kuin toinen mekko, siinä oli ohuet naruolkaimet, istuva yläosa sekä hieman kellottuva helma. Myös väreiltään mekko oli päinvastainen, tumman sijaan se oli vaaleanliila ja kukkakuvio oli pientä ja herkkää. Ehkä huomaatte, että olen kukkakuosien suuri ystävä? Lisäksi laitoin vielä kapean mustan vyön vyötäröä korostamaan. Minulla oli mekossani varma ja kaunis olo.

Toisen mekon pidän vielä kaapissa. Se on kaikesta huolimatta mielestäni kaunis ja haluan uskoa, että vielä joskus voin hyvällä mielellä laittaa sen päälläni.