Vain äidit

Striimatussa joulukonsertissa laulaja tunnelmoi esiintymisen välillä, miten ihanaa joulun aika on ja mitä kaikkea kivaa tekemistä siihen liittyy. ”Me äidit ainakin siivotaan, ostetaan lahjoja ja leivotaan!” hän keksii. Jaa, te äidit vai? Teinkö nyt jotain väärin, kun olen joulukuussa ja ylipäänsä ympäri vuoden tehnyt näitä äideille varattuja tehtäviä? Lisäksi miehenikin tekee tismalleen samoja asioita, oikeasti, kuka ei tee?

Kai se äiti-identiteetti on niin vahva ja erityinen kokemus, että sitä alkaa kuvitella koko maailman pyörivän äitiyden ympärillä. Jopa siivoamisen. Joo, se oli vain puolihuolimaton ja hyväntahtoinen lausahdus, mutta se kertoo aika paljon sanojan ajatusmaailmasta ja mielestäni myös yhteiskunnastamme yleensä. Äidit on pyhimyksiä, tietyn iän ohittaneet lapsettomat naiset epäilyttäviä, itsekkäitä ja varmasti myös lapsenvihaajia. Lapsettomuuden syyllä ei luonnollisesti ole mitään väliä, ketä kiinnostaa, itsekkäitä kaikki tyynni, naisen ainoa tehtävä elämässä on tulla äidiksi.

Konserttielämys ei mennyt tämän vuoksi pilalle, mutta kommentti jäi kyllä mieleen. Eikä ollut myöskään ensimmäinen kerta kun törmään vastaavaan heittoon. Keväällä ystäväni, jolla on kaksi kouluikäistä lasta, totesi käsienpesurutiinin tulevan ”sitten lasten myötä” kun juttelimme korona-ajan käsihygieniasta. Eli muut ei tavallisesti pese käsiä kotiin tullessa, tai pandemia ei ole vielä riittävä syy ottaa sitä rutiiniksi?

Koskaan näiden lausahdusten tarkoitus ei ole nostaa äitejä jalustalle tai vähätellä lapsettomia naisia, mutta niin vain niistä tulee minulle paha mieli. Äidit on kerho, johon minä en kuulu.