Kuinka pääsen nousemaan ”toiveikkuuden odotushuoneesta” uskon ja manifestaation taajuudelle?

Jos näkisit korkeamman minäsi perpektiivistä kokonaiskuvan siitä, kuinka lähellä tai kaukana olet mitäkin toivettasi, niin saattaisit yllättyä. Monet hartaat toiveemme, joiden toteutumista olemme odottaneet jopa vuosia, ja jotka odottavat edelleen manifestoitumistaan, ovat nimittäin aivan ulottuvillamme. Unelmamme  siis odottavat todellisuudessa meitä, ei päin vastoin.

Mutta usein aivan pienenpieni taajuusero estää toiveemme toteutumisen, eli pysymme toiveikkuuden taajuudella, sen sijaan, että sallisimme tunnetilamme kohota, ja uskoisimme ja TIETÄISIMME toiveemme todeksi.

Näin käy usein erityisesti sellaisille ihmisille, joilla on hyvin voimakas mieli, tarkka ”fokus”, ja joilla on taipumus yrittää liikaa, olla hyvin kärsivällisiä ja sisukkaita. Sillä kovaan yrittämiseen – ja myös vääränlaiseen kärsivällisyteen – liittyy aina resistanssia, eli matalan taajuuden vastustusta. Meidän tehtävämme on elää korkeassa tunnetilassa, uskoa ja luottaa,  sallia manifestaatiot, ei siis ”vääntää niitä väkisin todeksi”.

Aivan samoin, kuin emme pyri toimimaan pesukoneen tai auton moottorinakaan itse, vaan tyydymme vain käynnistämään koneen, ja tarvitaessa säätämään tai ohjaamaan sitä, niin aivan samalla tavalla meidän tehtävämme ei ole URAKOIDA asioita järjestykseen, vaan toimia kevyin mielin ja inspiroituneena. Voimme toki saavuttaa asioita myös taistelemalla, mutta silloin tulosten saavuttaminen on paljon vaikeampaa, koska vetovoiman laki vetää kovasti yrittävän ihmisen tielle jatkuvasti ongelmia, jotka siis väähtelevät samalla matalalla tajuudella, kuin ”kova yrittäminen”.

Monet meistä ovat yrittäneet elämässään niin kovasti, että vaikka he tiedostaisivatkin vetovoiman lain suunnattoman voiman,ja vaikka heillä olisi myös kokemusta siitä, että ”asiat järjestyvät joskus kuin ihmeen kaupalla, helposti”, niin kokemukset toiveiden toteuttamisen vaikeudesta ovat luoneet niin vahvoja uskomuksia, että tällainen henkilö ei enää tunnetasolla pysty uskomaan, että elämä voi olla myös naurettavan helppoa – kirjaimellisesti.

Jos olet tällanen henkilö, eli olet aina yrittänyt ja ponnistellut paljon, ja saavuttanutkin paljon asioita, mutta harvoin kovin helposti, niin pyri muuttamaan kokonaan toimintatapaasi, etenkin sellaisten toiveiden suhteen, jotka eivät ole kovasta yrittämisestäsi huolimatta toteutuneet. Olet nimittäin itse niiden esteenä, ei kukaan eikä mikään muu – universumi olisi ollut valmis toteuttamaan toiveesi jo kauan sitten!

Älä kuitenkaan katkerana ja pettyneenä keskity myöskään ajatukseen, että olet liialla yrittämisellä ”haaskannut elämääsi”, vaan pyri kulkemaan ainoastaan eteen päin, taaksesi katsomatta. Pyri välttämään kaikkia sellaisia ajatuksia, jotka liittyvät toiveeseesi, ja joihin liittyy resistanssia, eli epäilyksiä ja matalia tunnetiloja. Kuuntele  kehosi viestejä ajatellessasi toivettasi. Jos toiveesi yksityiskohtainen ajatteleminen aiheuttaa sinulle ahdistusta, nin ajattele toivettasi yleisemmin, antaen ikään kuin ”mahdollisuuksille tilaa”, jolloin sinun on helpompi itse uskoa siihen, mitä toivot. Muista aina, että universumilla on täysin rajattomat mahdollisuudet toteuttaa mikä tahansa toiveesi. Sinun tehtäväsi ei siis ole huolehtia, miten, milloin tai kenen toimesta asiat järjestyvät. Jos sallit asioiden järjestyä, niin ne myös järjestyvät.

Esimerkiksi, jos toivot rahaa, niin muistele aiemmin elämässäsi kokemiasi tilanteita, joissa sait rahaa, ja muistele niitä tunnetiloja, jotka mahdollistivat rahan, eli energian virtaamisen luoksesi. Kokemuksesi vahvistavat uskoasi, ja kohottavat siten tunnetaajuuttasi. Älä siis koskaan yritä ajatella tai toteuttaa rahansaantikeinoa, johon et itse pysty uskomaan.

Voit ajatella myös aivan muita iloisia asioita elämässäsi, kuin rahaan liittyviä, sillä unversumi reagoi ainoastaan tunnetilaasi, ei koskaan niihin asioihin, jotka ovat aiheuttaneet nuo tunnetilat.  Ja korkea tunne avaa aina energiaportit, jolloin kaikilla unelmillasi on mahdollisuus toteutua, yksi kerrallaan, synkronisessa tasapainossa.

Ja sama taktiikka toimii kaikissa muissakin asioissa: Toivoessasi itsellesi puolisoa, ystäviä,  työpaikkaa, terveyttä, vapautta matkustaa ja kokea asioita, tai mitä tahansa.

Tanssi, laula, naura, ulkoile, vietä aikaa luonnossa ja eläinten parissa, siivoa, askartele, piirrä, maalaa tai kuuntele iloista musiikkia, katso iloinen elokuva, lue hauska kirja, meditoi. Päästä siis irti kaikista huolistasi, ja luota siihen, että tunnetilaasi kohottamalla mahdollistat unelmiesi toteutumisen.

Eli se, että uskomme tietoisen luomisen olevan jollakin elämänalueella vaikeaa, myös tekee siitä vaikeaa. Vetovoiman laki toimii aina kuin painovoima. Vetovoiman lain toiminnassa ei siis sinänsä ole mitää vaikeaa, päin vastoin! Vetovoiman laki on välitön, ja täydellisen oikeudenmukainen voima, joka aiheuttaa aina myös sen, jos joku toiveesi EI toteudu. Mutta toisaalta: Sinä itse olet ainoa ”jumala”, joka sinun oman elämäsi osalta hallitsee vetovoiman lakia.

Eli sinä olet Luoja – hyvässä ja pahassa. Sinä olet kaikkivoipa!

Kommentit (2)
  1. Aivan.Mikä tahansa toiveemme voi toteutua, ne on siis ”luotu” samalla hetkellä, kun niitä ensimmäistä kertaa toivomme. Mutta toiveet, jotka ovat meille hyvin tärkeitä, toteutuvat vaikeammnin, koska ikään kuin tuijotamme niiden ”toteutumattomuutta” sen sijaan, että uskoisimme niiden olevan jo olemassa. Olennaista siis on se, mihin itse uskomme. Ja toivomisellakin on matala tunnetaajuus verrattuna uskomisen taajuuteen. Kärsimättömyys ja turhautuminen värähtelevät vielä matalammalla. Jos siis tunnetasolla uskot toiveeseesi, niin se toteutuu, aina. Mutta voit käyttää myös ”kiertotietä”, eli saavuttaa kauan odottamiasi unelmia (joiden toteutumiseen et oikein enää edes usko) iloitsemalla ihan muista elämäsi asioista, joloin korkea tunnetilasi siis mahdollistaa myös sen unelmasi toteutumisen, jonka suhteen olet menettänyt uskosi. Meidät on opetettu ”yrittämään kovasti”ja se on todella merkittävä inhimillisen kärsimysen aiheuttaja, sillä vain ilo ja huolettomuus ja inspiroituminen mahdollistavat kaikki toiveemme helposti. ”Kovalla työllä” saavuttaminen on siis aina vain eräänlaista sankaruusharhaa, eli usein kovasti raatanut ihminen lopulta henkisesti ”luovuttaa”, ja IRTIPÄÄSTÄMINEN on todellisuudessa asia, joka mahdollistaa hänen toiveensa toteutumisen. Sama pätee ihmissuhteisiin: se joka ei yrtä löytää kumppania, löytää sellaisia vaikka millä mitalla. Ja jos joku esine on hukassa, ja yrität ”kuumeisesti” löytää sitä, niin esine ei löydy millään. Koska ”se minkä uskot olevan hukassa, ei voi löytyä”. Ja syynä on siis uskomuksesi, ja uskomuksella on aina tietty värähtelytaajuus.

  2. mirjamannette
    10.3.2019, 10:48

    Olen täysin samaa mieltä! Tuntuu, että unelmat joiden toteutumista en ole murehtinyt ovat toteutuneet helpoiten. Unelmat, joita kohtaan olen tuntenut todellista innostusta (kuten matkustamisesta, vaihto-oppilaaksi pääsemisestä ja opiskelupaikan saamisesta) ovat kaikki toteutuneet. Toisaalta taas unelma parisuhteesta on tuonut enemmänkin huolia ja murheita kuin innostusta ja tämän unelman toteutuminen on kestänyt kaikista kauiten.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *