Kulje aina korkeassa tunnetilassa myötävirtaan – muut ihmiset luovat oman todellisuutensa itse

Jos olet usein korkeassa tunnetilassa, ja manifestoit toiveitasi todeksi, niin sinun positiivisesta energiastasi on iloa ja hyötyä myös kanssaihmisillesi. Mutta älä jää ”odottamaan” muita ihmisiä silloin, jos he vastustavat virtausta, eli ovat negatiivisessa tunnetilassa! Sillä jos jäät heitä odottamaan melomalla vastavirtaan, niin sinäkään et enää kulje myötävirtaan, ja te jäätte molemmat karikoihin, ettekä pääse eteenpäin.

Tästä syystä sääli ja empatia eivät koskaan ole hyödyllisiä tunteita kenenkään kannalta: Jos sinä tunnet sääliä matalassa tunnetilassa olevaa läheistäsi kohtaan, niin oma tunnetilasi laskee, ja te molemmat vedätte puoleenne ongelmia, eli ei-toivottuja asioita. Sääli on siis todellisuudessa  yhtä hyödytön tunne, kuin ylenkatse, halveksunta ja viha. Viha sentään vapauttaa meidät masennuksesta, mutta säälivä ihminen puolestaan sallii usein oman tunnetilansa laskea, eli kulkee ”taaksepäin” omien toiveidensa virrassa.

Mutta jos sinä tunnet korkean taajuuden tunteita, myötätuntoa ja rakkautta, niin myös läheisellesi on tunnetilastasi hyötyä, koska korkeassa tunnetilassa oleva ihminen on aina vaikutusvaltaisempi, kuin tuhannet matalissa tunnetiloissa olevat ihmiset.

Oli elämäntilanteesi tällä hetkellä millainen tahansa, niin ”se on mikä se on”. Mutta voit joka hetki valita korkean tunnetilan, eli korkeamman minäsi ohjauksen, sen vastustamisen sijasta. Eli samoin kuin kompassi ohjaa sinua aina tiettyyn valitsemaasi ilmansuuntaan, niin samoin korkeassa tunnetilassa kuljet aina kohti optimaalista ratkaisua, ja polkusi on helpoin mahdollinen, olit missä tilanteessa tahansa juuri nyt.

Emme siis koskaan voi tehdä elämässämme ”kohtalokasta virhettä”, vaan voimme aina löytää ratkaisun, joka johtaa parempaan. Sillä se kaikkein lopullisinkin ratkaisu, eli fyysinen ns. kuolema, on aina suunnaton vapautus, vapautus kaikista negatiivisista tunteista. Et kuitenkaan voi valita ratkaisuksesi ongelmiisi fyysistä kuolemaa, jos se ei ole sydämesi todellinen toive, vaan silloin sinulle on aina tarjolla sellaisia ratkaisuja, joita todella toivot.

Jos elämässäsi on muita ihmisiä eli läheisiä, niin et siis voi koskaan luoda heidän todellisuuttaan, mutta voit aina ja joka hetki luoda omaasi. Ja jos kuljet korkeassa tunnetilassa myötävirtaan, niin virtaus sinun allasi pääsee kiihtymään. Läheisesi  valitsevat itse, haluavatko he pysyä mukanasi, vai jättäytyä matalammissa tunnetiloissa jälkeesi. Tämä saattaa kuulostaa sinusta julmalta, mutta muista, että emme voi muuttaa universumin lakia, joka antaa jokaiselle ihmiselle täysin vapaan tahdon luoda itse omaa elämäänsä.

Ja aina kun tunnet myötätuntoa ja rakkautta, niin olet joka tapauksessa onnellinen, sillä onnellisus on aina vain korkea tunne. Jos läheisesi ei tunne itseään onnelliseksi, vaan vaikkapa vain ärsyyntyy siitä, että sinä luotat elämään ja nautit siitä, olosuhteista riippumatta, niin eronne on lopulta väistämätön. Ja tunnetaajuuksienne ero nopeuttaa tätä prosessia, sillä eri tunnetaajuudella olevat ihmiset elävät aina kirjaimellisesti ”eri maailmoissa”.

Elämäsi tarkoitus on kuitenkin ilo ja onnellisuus, joten valitsemalla itse korkean tunnetilan, tulet löytämään lisää iloa ja onnellisuutta, ja törmäät myös muihin ihmisiin, jotka ovat korkeassa tunnetilassa. Et siis todellakaan jää yksin, vaikka erkanisit matalaan tunnetilaan jääneistä läheisistäsi, vaan löydät juuri sellaisia ihmisiä elämääsi, joita olet toivonut. Sillä korkeassa tunnetilassa ollessamme toiveemme toteutuvat aina. Korkeassa tunnetilassa ollessamme, eli tuntiessamme pyyteetöntä rakkautta itseämme ja muita kohtaan, ei siis ihmissuhteen päättyminenkään ole tuskallinen.

Mutta eroon päätymisen ohella on  aivan yhtä mahdollista, että matalassa tunnetilassa kipuillut, ja virtausta vastustanut läheisesi, toivookin suhteenne jatkuvan, tuntee rakkautta, eli sallii  oman tunnetilansa kohota, sillä jokaisen ihmisen perusolemus on korkea taajuus, ja olemme kaikki korkeamman tietoisuuden ulottuvuuksia maan päällä.  Ja tällöin hän ilmentää sinun seurassasi parhaita puoliaan, sillä korkeassa tunnetilassa me kaikki olemme ”parhaimmillamme”, täynnä rakkautta ja myötätuntoa, elämäniloa ja innostusta – emmekä vastusta, kritisoi tai tuomitse ketään. Tällaisessa tilanteessa eron partaalla  ollut parisuhde voi siis ”syntyä uudelleen”.

Jos siis sinulla on vaikkapa oman puolisosi kanssa ollut paljon erimielisyyksiä, ja olet tuntenut, että ”ette sovi toisillenne”, niin jos olettekin molemmat korkeassa tunnetilassa, niin näette toinen toisistanne vain ne parhaat puolenne, eli ”korkeammat olemuksenne katsovat toinen toisiaan”.

Eli kun yleensä sanotaan, että ”rakkaus sokaisee”, ja että arkielämä tuo esiin todelliset realiteetit parisuhteissa, niin totuus on aivan päin vastoin! Rakastumisen tila tuo meissä itsessämme esiin todellisen, korkean  olemuksemme, ja rakastuessamme näemme myös toisessa ihmisessä hänen ”täydellisen sielunsa ja jumaluutensa”. Mutta arkielämässämme kokemamme negatiiviset tunteet taas saavat meidät näkemään kumppanissamme virheitä, jotka ovat pelkkää negativisten tunteiden luomaa harhaa – ja AINA heijastus vain omista riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteistamme.

Et siis koskaan ole sydämetön ja julma, jos valitset korkean tunnetilan, olosuhteista ja muiden ihmisten matalammista tunnetiloista välittämättä, vaan ainoastaan rakkaudella ja myötätunnolla voit auttaa itseäsi ja muita. Toisen ihmisen mataliin tunnetiloihin laskeutuminen ei ole koskaan  rakkaudenosoitus, eikä todiste rakkaudesta! Jos uhraudut toisen ihmisen puolesta, niin mahdollistat itse oman kärsimyksesi – toinen ihminen ei ole koskaan syyllinen uhrinosaasi.

Eli vain tuntemalla onnellisuutta juuri nyt kuljet elämässäsi myötävirtaan, kohti todellisia toiveitasi. Ja tuntemalla täysin pyyteetöntä rakkautta myös läheisiäsi kohtaan autat myös heitä kulkemaan kohti heidän omia unelmiaan.

Et siis koskaan voi saada keneltäkään rakkautta, tuntematta itse rakkautta. Etkä voi vaatia ketään toista ihmistä tekemään itseäsi onnelliseksi, vain sinä itse olet vastuussa omasta onnellisuudestasi. Ja valitsemalla tietoisesti korkean tunnetilan, eli arvostamalla itseäsi ja elämääsi, kuljet aina kohti TODELLISIA toiveitasi.

Esimerkiksi, jos tunnet mustasukkaisuutta edellisestä puolisostasi, niin vastustat matalassa tunnetilassasi todellista toivettasi, sillä jos olet kokenut eron, niin olet itse luonut itsellesi tuon eron, eli olet toivonut sitä. Muista, että matalissa tunnetiloissa ollessamme myös EI-TOIVOTTU toteutuu, eli onkin ”toive”. Todellinen olemuksesi, ”korkein sinussa”,  rakastaa kaikkia elämässäsi koskaan olleita ihmisiä, täysin riippumatta heidän teoistaan. Mustasukkaisuus on tunnetta omasta arvottomuudesta, eli mustasukkainen ihminen todellisuudessa kieltää oman arvonsa, ja uskoo olevansa ”toisten armoilla”. Luomme myös mustasukkaisuutta meissä aiheuttavat tilanteet itse, eli yritämme väkisin hallita sellaista ihmistä, jota kohtaan emme todellisuudessa tunne rakkautta. Tästä syystä myös kaikkein mustasukkaisimpia ihmisiä ovat sellaiset, jotka kokevat itse syyllisyyttä, eli kokevat itse itsensä epärehellisinä ja rakkaudettomina.

Voit tunnetasolla vapauttaa itsesi milloin tahansa mistä tahansa menneisyydessä kokemistasi negatiivisista tapahtumista ajattelemalla tietoisesi rakkaudella ihmisiä, joiden olet kokenut tehneen sinua kohtaan väärin. Sillä viha, kauna ja katkeruus ovat aina ”vääriä tunteita”, eli korkeampi minäsi ei koskaan tunne vihaa, kaunaa eikä katkeruutta!

Päästä siis ihmissuhteissasi irti kontrolloinnin tarpeestasi, sillä jos yrität hallita muita ihmisiä, niin pysyt itse matalassa tunnetilassa, ja luot siten kärsimystä ensisijaisesti itsellesi. Vain sallimalla täydellisen vapauden läheisillesi, ja tuntemalla myötätuntoa heitä kohtaan, myös sinä itse voit kulkea helpointa, ilon täyttämää polkua, kohti  toiveidesi kaltaista elämää.

hyvinvointi hyva-olo syvallista mieli
Kommentit (5)
  1. Aamen! Todella hyvä kirjoitus. Tän blogin takana täytyy olla hyvin viisas ihminen.

  2. No höpsistä. Tällaista tekstiä on netti, kirjat ja Instagram pullollaan. Ja yleensä se tulee ihmisten suusta, jotka eivät edes itse toimi mainostamillaan periaatteilla. Itse asiassa, moni new age -tyyppi on todella hakusessa itsensä kanssa ja ohjeistaa silti muita, aivan kuin sokeasta olisi toisen sokean oppaaksi.

    Kyllä suurin osa ihmisten ongelmista johtuu enemmän siitä, että ei tunneta tunteita tarpeeksi kuin siitä, että universumin / yksisarvisen / sukkalaatikon energiat eivät kanavoidu oikein. Omaa mieltään voi käyttää luovasti kyllä, tiedekin tämän jo todistaa, mutta itsensä turruttaminen ja taajuuskliseiden kailottaminen kyllä tappaa luovuuden, ei ruoki sitä. Ja koska ihmiset ovat yksilöitä ja psykologisesti uniikkeja kokonaisuuksia, on täysin järjetöntä väittää, että esimerkiksi masennukselle (johon viittasit jossakin kohti itsensä halveksuntansa?) löytyisi joku one size fits all -selitys, vaikka kuinka haluaisi asiat yksinkertaistaa.

    Omaan itseensä tutustuminen on ainoa prosessi, joka tuo pysyvän ilon ja onnen ja jota ei tarvitse tekohengittää motivaatiolauseilla. Itselleni suurin tuska on tuonut upeimmat asiat elämääni. Niiden ansiosta teen nykyään unelmatöitäni, olen terve kuin pukki, rahaa on tarpeeksi, rinnaltani löytyy rakastava puoliso ja tunnen elämässäni syvää merkitystä. Yllättävästi en saanut näitä elämääni yltiöpositiivisuudella, vaan rankalla itsetutkiskelulla ja hattarapilvistä maan kamaralle palaamalla. Välillä räkä poskella vollottamisella, ahdistuksella ja epätoivolla. Ei tunteet tyhjästä tule, ja niillä on tärkeä ja transformatiivinen vaikutus yksilö psyykeeseen ja hyvinvointiin.

    1. Tekstissäsi on sellaisia valmiita asenteita jonkinlaista ”new age” -ihmisen stereotypiaa kohtaan, joita tämä blogi ei edusta. Kannataa lukea blogitekstejä useampia, niitä on satoja. Esimerkiksi käsitys ”yltiöpositiivisuudesta” on sinun oma tulkintasi, jonka mahdollisesti olet omaksunut jostakin muualta. Se, että suuri joukko ihmisitä löytää intuitiivisesti saman tiedon universumin laista, on luonnollista. Ovathan kaikki maailman uskonnotkin syntyneet tästä samasta lähteestä.
      Tässä blogissa on käsitelty todella paljon ei-toivottujen eli negatiivisten kokemusten arvokkuutta, ja esim. tunteiden siltaamista. Mehän luomme todellisuuttamme juuri negatiivisilla tunteilla. Kirjoitan itse vain aiheista, jotka siis olen kaikki tunnetasolla kokenut, ja sekä erittäin positiivisia että (näennäisesti) todella negatiivisia kokemuksia vetovoiman laista on vuosikymmenten varrelta todella runsaasti. En kirjoittaisi näistä aiheista, elleivät ne olisi minulle myös kokemuksellisesti ja hyvin syvällisesti totta. En tietenkään tiedä minkä ikäinen itse olet, ja toki elämänkokemuksia voi olla runsaasti myös nuoremmalla tai keski-ikäisellä ihmisellä. Mutta kuten sanottu, itse uskon tunneindikaattoriin, eli jos ihmisellä on tarve puolustella omaa totuuttaan, ja väheksyä muiden totuutta ja muita ihmisiä yli päätään, niin negatiivinen tunne kertoo siitä, että hän ei ole itse resonanssissa oman totuutensa kanssa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *