Jos tunnet voimattomuutta ja toivottomuutta, eli sinusta tuntuu, kuin elämäsi olisi jämähtänyt paikalleen, ja kiertäisit vain ikuista kehää tehden rutiininomaisesti samoja asioita, niin tunteesi johtuu siitä, että keskityt ongelmiisi, jolloin et voi nähdä niiden ratkaisuja. Kysymys ja vastaus ovat aina eri ”kanavalla”, eli löytääksesi vastauksen, sinun tulee lopettaa kysyminen, ja SALLIA vastaus.

Kun ihminen on masentunut, niin hän on kuin pimeässä tunnelissa, josta hän ei usko koskaan löytävänsä ulospääsytietä. Ja silti masennus on vain ja ainoastaan matalan värähtelyn aikaansaama tunnetila, täydellisen arvottomuuden ja voimattomuuden tila, tila, jossa olemme täysin eri värähtelytaajuudella, kuin  oma korkampi minämme. Ja paradoksaalisti masentunut voi joskus olla myös muiden silmissä hyvin menestynyt ja kaikin puolin hyvinvoiva ihminen. Sillä masennuksen aiheuttaa tosiaan vain tiettyjen, toivottujen asioiden puutteeseen keskittyminen, eli vaikka ihminen olisi upporikas, kuuluisa, menestynyt, terve, ja hänellä olisi ympärillään rakastavia ja ihailevia ihmisiä, niin hän saattaa silti olla masentunut siksi, koska hän tuijottaa elämässään yhtä asiaa, joka pahoittaa hänen mielensä.

Joskus negatiiviset uskomuksemme jonkin asian suhteen ovat niin vahvoja, että asiaa, johon et usko, on lakattava ajattelemasta kokonaan. Monilla ihmisillä liittyy esimerkiksi rahaan ja ihmissuhteisiin tällaisia hyvin voimakkaita negatiivisia uskomuksia, eli jos joudut rahaa tai ihmissuhteitasi ajatellessasi joskus täydellisen toivottomuuden tai itsevihan valtaan, niin voit vapauttaa itsesi ”itseruoskinnasta” pakottamalla itsesi joko keskittämään huomiosi johonkin hyvin neutraaliin positiiviseen asiaan, tai meditoimalla, eli hiljentämällä negatiivinen ajatusmelu vähäksi aikaa kokonaan. Sillä toivottomuuden ja itsevihan tilassa annat vetovoiman lain synnyttää negatiivisen ajatuskierteen, joka on paitsi hyvin tuskallinen, niin se myös vetää puoleesi lisää ”todisteita” arvottomuudestasi. Kaikki nuo todisteet ovat tietenkin pelkkää harhaa –  olemme kaikki aina mittaamattoman arvokkaita – mutta negatiivinen tunnetilasi saa sinut uskomaan niihin, ja koet täysin turhaa kärsimystä.

Arvottomuuden tunne on siis itseään toteuttava väärä uskomus, joka pahimmillaan lamauttaa ihmisen toimintakyvyn kokonaan, vie ilon ja vapauden  tunteen elämästä, ja estää meitä vastaanottamasta korkeamman minämme  ohjausta, eli inspiraatioita.

Kulloinenkin tunnetilamme määräytyy siis aina sen mukaan, mihin keskitämme ajatuksemme . Jos meillä on elämässämme yhdeksän asiaa, jotka ovat hyvin, ja yksi asia, joka ei ole hyvin, niin tuohon yhteen asiaan keskittyminen saa meidät negatiiviseen tunnetilaan, ja luomme elämäämme lisää negatiivisia kokemuksia. Tai jos meillä on yhdeksän asiaa elämässämme  huonosti, mutta yksi asia hyvin, niin keskittämällä ajatuksemme tuohon yhteen positiiviseen asiaan koemme positiivisen tunnetilan, joka mahdollistaa sen, että sallimme elämäämme myös lisää positiivisia kokemuksia.

Tietoisen arvostamisen voima on siis luomistyössämme suunnaton. Ja voimme arvostaa mitä tahansa asioita elämässämme, joita aidosti tunnetasolla tuottavat meille iloa, ja arvostuksemme mahdollistaa vetovoiman lain vaikutuksesta sen, että sallimme  elämäämme lisää iloa tuottavia asioita ja kokemuksia. Arvostuksemme kohde voi siis olla myös aineeton, tai pelkkä mielikuva tai unelma – olennaista on se, että tunnetilamme on aidosti korkea ajatellessamme tuota asiaa. Eli  mikä tahansa mielihyvää tuottava asia voi toimia toiveidemme mahdollistajana: Herkullinen ruoka, musiikki, luonto, eläimet, kauniit esineet tai rakennukset, huumori, liikunta, inspiroiva työ, tai matkustaminen ja uusien asioiden kokeminen.

Ihminen, joka ei salli itselleen sitä, mitä kiihkeästi haluaa, ei tunne ansaitsevansa, mitä haluaa, eli kokee itsensä arvottomaksi, ja ikään kuin kiduttaa itse itseään keskittymällä muistoihin menneistä epäonnistumisista, ja tuomitsee itseään jatkuvasti siitä, että joku hänelle itselleen hyvin tärkeä toive ei ole VIELÄKÄÄN toteutunut. Tällainen elämä voi olla ajoittain hyvin raskasta ja tuskallista. Mutta toisaalta: Sallimattomuuden, ja itseä kohtaan tunnetun ankaruuden positiivinen puoli on se, että tällainen ihminen tuntee kaikki tunteensa keskimääräistä voimakkaammin, eli hän siis ”elää täydemmin”.

Ja jos hän jonakin päivänä päättää vihdoin suhtautua elämäänsä hieman kevyemmin, ja päästää irti negatiivisista tunteistaan, niin hänen ”ankara elämänsä” saa tilaisuuden muuttua kuin taikaiskusta runsaaksi, ihanaksi ja nautinnolliseksi. Sillä se, joka on negatiivisilla tunteillaan luonut ja laajentunut paljon, niin hän myös tulee saamaan paljon – jos ja kun  hän vain sallii itselleen omat suurenmoiset, kivulla ja kyynelillä luodut luomuksensa.

Vaikka negatiiviset tunteet saavat meidät niihin keskittyessämme joskus tuntemaan aivan tarpeetonta kärsimystä, niin meidän ei tule myöskään rangaista itseämme siitä, että me tunnemme negatiivisia tunteita. Negatiiviset tunteethan mahdollistavat vapautemme luoda, eli toimivat tienviittoina matkallamme. Eikä meidän tule rangaista itseämme edes siitä, jos JÄMÄHDÄMME joskus kiinni negatiivisiin tunnetiloihin, sillä vaikka kärsimyksemme olisi joskus lähes sietämätöntä, niin se luo silti aina lopulta positiivista.

Jotkut meistä ovat myös syntyneet tähän elämään ”kokeakseen enemmän ja voimakkaammin kuin muut”, ja tällaisilla ihmisillä on usein hyvin voimakas mieli ja voimakas tahto, ja he saattavat kokea läpi elämänsä keskimääräistä enemmän dramaattisia kokemuksia, eli vaikkapa voimakkaita menetyksiä, vakavia sairauksia, läheisten kuolemia, häpeää, selittämättömiä onnettomuuksia ym. Tällaisen ihmisen elämä saattaa ulkopuolisista vaikuttaa jopa masokistiselta, mutta tuo ihminen itse sisimmässään tietää, että myös hänen kokemansa ilo on suhteessa voimakkaampaa, kuin vähemmän dramaattisia asioita kokeneen ihmisen ilo. Sanonta ”kenellekään ei anneta enempää taakkaa, kuin mitä hän jaksaa kantaa” vaikuttaa matalassa tunnetilassa olevasta, paljon negatiivisia kokemuksia elämässään kokeneesta  ihmisestä tietysti irvokkaalta, mutta kun hän on positiivisessa tunnetilassa, niin hän kokee vastaavasti hyvin voimakasta elämänriemua, ja todella vahvasti  tuntee  oman, suunnattomasti laajentuneen korkeamman minänsä läsnäolon. Tällainen ihminen ei ole ”arvokkaampi” kuin muut, tasaisempaa elämää eläneet ihmiset, mutta hänellä on kuitenkin kyky inspiroida olosuhteista riippumattomalla elämänilollaan, ja voimakkaiden kokemusten synnyttämällä rohkeudellaan muita ihmisiä. Joskus tällainen henkilö aiheuttaa muissa ihmisissä myös pelkoa, koska hänen karismansa on hyvin voimakas, mutta kyse on siis vain siitä, että hänen korkea värähtelytaajuutensa on aistittavissa kaikkialla, missä hän liikkuu.

Monet taiteilijat ovat tällaisia, hyvin karismaattisia henkilöitä, eli he tavallaan tarvitsevat äärikokemuksia luomistyössään. Taiteentekemisen prosessihan on se syy, miksi taidetta yli päätään tehdään, eli luomistyö antaa taiteilijalle mielihyvää, ei siis valmis taideteos. Luova taiteilija on usein korkeassa tunnetilassa luodessaan, eli hän saa inspiraationsa korkeasta tietoisuudesta, mutta  taidetta voi luoda myös matalassa tunnetilassa, jolloin  taideteos siis ilmentää tekijänsä negatiivisia tunnetiloja. Myös negatiivisessa tunnetilassa luotu taideteos voi joissain tapauksissa olla tunnetilaa  kohottava, tällaista on esimerkiksi aggressiivinen rockmusiikki, joka mahdollistaa masentuneen, eli arvottomuutta kokevan ihmisen tunnetilan kohoamisen vihan tunnetaajuudelle. Matalaan tunnetilaan ei kuitenkaan ole sen kummemmin taiteilijan, kuin hänen yleisönsäkään hyvä jäädä pidemmäksi aikaa, vaan vihan taajuudelta pitäisi pyrkiä ylemmäs toiveikkuuteen. Tästä syystä esimerkiksi monet hyvin synkkää hevimusiikkia soittavat yhtyeet ovat jossain vaiheessa joko alkaneet parodioida ja karnevalisoida omaa musiikkityyliään, tai vaihtaneet kokonaan muusikkoina tyylilajia.

Monien uskontojen kielteinen suhtautuminen  rockmusiikkiin on siis alunperin lähtöisin siitä ajatuksesta, että negatiiviset tunnetilat ovat aina ja poikkeuksetta huono asia. Mutta koska uskontojen oppeja ovat tulkinneet matalissa tunnetiloissa itsekin olevat henkilöt, niin kuva esim. hevimusiikin ”saatanallisuudesta” on väärintulkinta. ”Paholainen” ja ”helvetti”ovat itsessään vain matalan taajuuden manifestatioita ja harhakuvia. Ja toisaalta moniin uskontoihin liittyy esimerkiksi hyvin synkkien virsien laulaminen, suoranainen messiaan ristinkuolemalla mässäily, ja tuomiopäivällä, ”synnin palkalla” ja kadotuksella pelottelu, eli tässä mielessä synkkämielinen uskonnollisuus jos mikä on ”saatanallista”, kun taas iloinen hevimusiikki on usein pikemminkin ”taivaallista”.

Esimerkiksi profeetta Jeesus itse ei koskaan korostanut opetuksissaan syntiä, syyllisyyttä, kärsimystä ja kadotuksen ja tuomiopäivän pelkoa, vaan hän neuvoi seuraajiaan harjoittamaan täysin pyyteetöntä rakkautta, myötätuntoa, meditaatiota ja mielen tyyneyttä, väkivallatonta vastarintaa, ja kannusti heitä tuntemaan elämäniloa ja huolettomuutta korkeassa tunnetilassa. Eli Jeesus korosti sitä, että luomme itse omat elämänkokemuksemme, ja olemme siis itse ”jumalia”. Se, että Jeesusta alettiin sittemmin kutsua ”jumalan pojaksi”, ja muita ihmisiä ”syntisiksi ja vajavaisiksi”, on sis matalassa tunnetilassa tehty väärintulkinta.