Negatiiviset tunteet ovat ainoa asia, joka tuottaa ihmiselämässä kärsimystä. Korkeassa tunnetilassa ei ole vastustusta eli resistanssia, eikä siis myöskään kärsimystä. Sillä korkeassa tunnetilassa olemme resonanssissa oman korkeamman minämme kanssa, ja tiedostamme korkean ja rajattoman olemuksemme konkreettisesti – ja saamme kaikkivoipaisuudestamme myös välittömiä todisteita manifestaatioiden muodossa. Muista, että myös positiivinen tunteesi on aina manifestaatio, ja se johtaa konkreettisiin manifestaatioihin, ikään kuin  ”avoimena porttina” unelmiesi Lähteeseen.

Mutta toisaalta ilman negatiivisia tunteita emme voisi luoda omaa todellisuuttamme, emmekä voisi siis vapaasti valita, mitä elämältämme haluamme. Negatiiviset tunteet ovat siis välttämätömiä, jotta voisimme elää, sillä eläminen on todellisuuden luomista, ei siis staattista olemista. Myös solumme uusiutuvat jatkuvasti, eli emme fyysisestikään ole tänään ”sama ihminen”, kuin mitä olimme eilen.

Tämä matalien tunnetaajuuksien olemuksen kahtiajakoisuus on asia, joka jokaisen tietoisen luojan tulee syvällisesti ymmärtää. Eli VAIKKA negatiiviset tunteet ja kokemukset aiheuttavat meille kärsimystä, jos kohdistamme niihin huomiomme, niin meidän tulee osata toisaalta myös iloita negatiivisista tunteistamme, koska ne ohjaavat meitä oikeaan suuntaan. Ja kun siis iloitsemme negatiivisista kokemuksistamme, niin emme koe kärsimystä!

Käytännön esimerkki: Jos olet ollut masentunut – eli tuntenut arvottomuutta ja voimattomuutta – ja tunnet yllättäen voimakasta vihaa, niin älä tuomitse vihan tunnettasi, vaan iloitse siitä, koska viha on korkeampi tunne kuin masennus, eli vihaa tuntiessasi olet kohoamassa tunneskaalassa ylöspäin, kohti toivoa. Älä siis tukahduta vihan tunteitasi ja tuomitse itseäsi, vaan koe se suunnaton helpotus, mitä vihan tunne sinulle tarjoaa. Mutta älä jää kiinni vihan tunteeseen, vaan käytä vihan voima hyväksesi, ja kuten sanottu: Iloitse vilpittömästi vihastasi, ja toivo on jo edessäsi!

Negatiiviset tunteet voivat siis olla sekä portti vapauteen, ETTÄ ansa, riippuen siitä, miten suhtaudumme niihin. Ja tästä syystä meidän tulee aina ja poikkeuksetta pyrkiä iloitsemaan kaikista kokemistamme vastoinkäymisistä. Vihan tunne on siis vain portti: Meidän ei ole tarkoitus jäädä seisomaan portille, vaan kulkea eteenpäin ja jättää tuo vapauden mahdollistava portti taaksemme!

Ajattele vaikka tlannetta, jossa henkiö on ollut vankilassa, ja hänen vapautumisensa päivä koittaa. Jos hän jää tunnetasolla ”kiinni” vankilaelämään, niin hän jää ikään kuin vankilan porteille norkoilemaan, vaikka onkin jo päässyt muurien ulkopuolelle, eli vapauteen. Ja jos hän ei vapauta itseään tunnetasolla, eli iloitse vapaudestaan, vaan muistelee vankilaelämää, vankitovereita, ja vankilan suomia turvallisia rutiineja – monet vangit kokevat vankilan todellisuudessa turvapaikkana, joka suojaa heitä vapaudelta, ja vapaaseen elämään liittyviltä riskeiltä – niin vanki tekee pian uuden rikoksen,ja palaa  uudelleen vankilaan, turvapaikkaansa.

Aivan samalla tavalla suurin osa vapaudessa elävistä ihmisistä elää ”oman mielensä vankilassa”, koska se konkreettinen todellisuus, jonka he ovat jo itselleen luoneet ja sallineet, tuntuu todemmalta ja myös turvallisemmalta, kuin uudet asiat ja unelmat, jotka ovat olemassa vasta värähtelytasolla. Eli me olemme todellakin itse omine tunteinemme ainoa asia, joka estää unelmiamme toteutumasta!

Monen meistä on vaikea uskoa unelmiimme yksinkertaisesti siksi, että katsomme unelmiamme useimmiten matalasta tunnetilasta eli ”haikeudesta käsin”, eli YRITÄMME uskoa johonkin, johon emme tunnetasolla aidosti usko. Ja jos olemme tästä syystä aikaisemmin kokeneet paljon unelmiimme liittyviä pettymyksiä, niin epäuskomme on vain vahvistunut.

Eli yritämme ikään  kuin hypätä portaiden alimmalta rappuselta ylimmälle, sen sijaan, että nousisimme rappusia porras kerrallaan ylemmäs, jolloin uskomme ylimmälle rappuselle pääsemiseen vahvistuu askel askeleelta. Ja tästä on kyse siloin, kun puhumme ”tunteiden siltaamisesta”. Unelmamme siis manifestoituvat sillä hetkellä, kun itse uskomme niihin. Mutta emme voi hypätä epäuskon taajuudelta suoraan uskomisen taajuudelle.

Koska vetovoiman laki on painovoiman kaltainen luonnonvoima, niin joskus kuitenkin saattaa tapahtua tuollaisia äkillisiä harppauksia ylöspäin ”vahingossa”, eli että esimerkiksi köyhyyteen ja puutteeseen uskova ihminen on jostain syystä vähän aikaa hyvin iloinen, ja manifestoi siksi vaikkapa lottovoiton. Tai ihminen, joka on nousuhumalan takia korkeassa tunnetilassa, pystyy suorittamaan jonkin vaarallisen ja fyysisesti vaativan tempun, johon hän ei selvinpäin koskaan kykenisi, koska pelko estäisi sen. Tai pitkään  menestykseen matalasta tunnetilasta käsin pyrkinyt yrittäjä on hetken jostain syystä huoleton, jolloin hän manifestoi itselleen  tilauksen, josta hän saa valtavan suuren voiton. Näissä kaikissa esimerkeissä vetovoiman laki siis mahdollistaa toiveen toteutumisen, koska henkilön tunnetila on sattumalta korkea. Mutta tällaisten ”harppausten” ongelma on siinä, että jos manifestoijan vallitseva tunnetila on matala, niin saavutuksesta huolimatta manifestoija ei USKO siihen, että hän on ansainnut manifestoimansa asian. Ja tällöin esimerkiksi ”moukan tuurilla” ansaittu raha myös häviää yhtä nopeasti, kuin se tulikin. Eli jos ajatellaan edellä kuvattua porrasvertausta, niin vaikka alarappuselta ylärappuselle hyppäävä onnistuisi kuin ihmeen kaupalla hypyssään, niin jos hän ei hallitse hyppyään, niin hän saattakin  ylös päästyään menettää tasapainonsa, ja pudot takaisin alas. Tai jos olet maalaamassa taloa, ja arkailet nousta tikkailla ylemmäs, niin  kun nouset ylöspäin askelma kerrallaan, niin ”alat vähitellen uskoa” siihen, että pysyt tikkailla. Mutta jos taas nouset tikkaita liian nopeasti ja pelokkaana, niin saatat joutua kauhun ja epäuskon valtaan, jolloin negatiivinen tunteesi vain vahvistuu, mitä ylemmäs kapuat, jolloin putoamisen pelko saa sinut laskeutumaan takaisin alas.

Jotta kohti unelmaasi edetessäsi tunnetaajuutesi siis kohoaisi vähitellen ja vakaammin, niin  on kaikkein tärkeintä, että opit iloitsemaan vastoinkäymisistä, ja iloitsemaan myös vihan, katkeruuden ja turhautumisen tunteistasi. Sillä jos et astu noille matalimman ja korkeimman tunteen välissä oleville rappusille, niin et ehkä koskaan pääse tavoitteeseesi, eli ylimmälle rappuselle.

Älä siis koskaan tukahduta tunteitasi, vaan iloitse siitä, että jokainen tunteesi on sinulle aina arvokas viesti: Negatiivinen tunne viestittää, että jos jäät negatiiviseen tunteeseen kiinni, niin suuntasi on väärä. Mutta negatiivisen tunteesi havaitseminen ei siis suinkaan ole ”paha asia”, jos suhtaudut siihen kuin tienviittaan, joka ohjaa sinut pois vaikealta polulta helpommalle. Tienviitat – ja siis myös negatiiviset tunteemme –  ovat siis luonteeltaan neutraaleja, ja aina hyödyllisiä.

Jos siis tietoisena luojana yrität liikaa, eli pyrit tuntemaan positiivisia tunteita vain manifestoidaksesi jotakin sinulle tärkeää, niin todellisuudessa tuijotat koko ajan haikeana unelmaa, jota sinulla ei VIELÄ ole, ja pysyt ikään kuin loputtomasti hiuskarvan verran erossa unelmastasi. Pyri siis tuntemaan positiivisia tunteita vain niiden itsensä vuoksi, eli siksi, että ne tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt. Sillä mitään muuta onnellisuutta ei elämäsämme lopulta kuitenkaan koskaan tule olemaan, kuin onnellisuus, jota koemme juuri nyt. Tulevaisuutta ei ole olemassa, sillä tulevaisuus muuttuu joka hetki nykyhetkeksi. Ja menneisyyttä ei ole enää olemassa, korkeampi minämme ei koskaan katso taakse päin.

Unelmoi, visualisoi, elä toiveitasi mielikuvissasi todeksi, jos nautit unelmoinnistasi. Mutta jos unelmointi saa sinut  tuntemaan pettymystä ja kärsimättömyyttä, niin  havaitse negatiivinen tunteesi, ja keskitä ajatuksesi mahdollisimman nopeasti johonkin sellaiseen asiaan, johon jo varmasti uskot, ja joka saa sinut palaamaan turhautumisesta korkeaan tunnetilaan. Sillä korkean tunnetilamme SYYLLÄ ei ole mitään väliä – elämme unelmiemme elämää aina, kun olemme resonanssissa korkeamman minämme kanssa!

Tarkkailetko usein kanssaihmisiäsi, joilla näyttää olevan omassa elämässään kaikki hyvin? Tunnetko katkeruutta ja itseinhoa, kun vertaat omaa elämääsi noiden ulkoisesti menestyneiltä vaikuttavien ihmisten elämään? Tuntuuko sinusta siltä, kuin sisälläsi asuisi jonkinlainen hyvin ilkeä ja vihainen olento, joka jatkuvasti tuomitsee ja pilkkaa sinua, ja pakottaa sinut alisuorittamaan ja epäonnistumaan, joka rankaisee sinua aina, jos olet hetken iloinen, joka houkuttelee sinua ensin yrittämään ja olemaan toiveikas, ja sen jälkeen vetää maton altasi, ja näyttää sinulle paikkasi karjuen: ”Olet arvoton, ja siksi et voi koskaan onnistua, sinut on tuomittu ikuiseen kärsimykseen!”

Tai vaikka onnistuisit ja menestyisitkin, niin et pysty arvostamaan onnistumisiasi, olemaan kevytsydäminen, onnellinen ja huoleton, ikään kuin et koskaan olisi ”tarpeeksi hyvä”. Ja sinun on myös lähes mahdotonta iloita muiden ihmisten menestyksestä, eli löydät aina ihmisiä, jotka ovat paljon parempia, kyvykkäämpiä ja menestyneempiä, kuin sinä. Parhaassa tapauksessa tunnet vahingoniloa, jos joku kilpailijasi epäonnistuu. Mutta vahingoniloisenakin sinulla on koko ajan paha olla.

Tuon olennon nimi on syyllisyys. Se on muuttanut sisimpääsi kenties jo lapsuudessasi, eli olet perinyt sen omilta vanhemmiltasi, jotka syyttivät itseään, ja kokivat itsensä arvottomiksi. Kun olit nuorempi, niin  suhtauduit tuohon olentoon välinpitämättömämmin,  iloitsit elämästä ja uskoit unelmiisi. Mutta kun aikuistuit, niin huomasit törmääväsi sinua kritisoiviin ihmisiin siellä ja täällä: Saatoit solmia parisuhteen ihmisen kanssa, jolle olit yhdentekevä, mutta joka samalla halusi hallita sinua. Ja sinä aloit uskoa, että tuo toinen ihminen ei rakasta sinua siksi, että et ole hänen arvoisensa, olet siis arvoton. Työpaikallasi oli ihmisiä, joiden mielestä et ollut tarpeeksi hyvä, ja mitä enemmän tunsit olevasi kyvytön ja lahjaton, niin sitä enemmän he sinua kritisoivat ja pilkkasivat. Löysit myös uusia kumppaneita, jotka aina syyttivät sinua jostakin: Olit joko liian rikas ja ylpeä, tai liian köyhä ja saamaton. Olit liikaa töissä, tai teit liian vähän töitä. Jos tarjosit heille kodin, niin se oli joko liian suuri, tai liian pieni. Koti ei ollut  tarpeesi hieno ja hyvä. Jos se oli hieno ja kaunis, niin se oli väärällä tavalla hieno ja kaunis, eli olit kumppanisi mielestä ylimielinen ja pröystäilevä. Jos elit omaa elämääsi ja sinulla oli omia päämääriä, niin he kokivat, että et välittänyt heistä. Jos uhrauduit heidän puolestaan ja palvelit heitä, niin he mitätöivät kaiken, mitä teit, vaikka olisit tehnyt tuon kaiken tuntien vilpitöntä rakkautta.

Tässä kohtaa voit hengähtää. Ensinnäkin: Nuo menestyneet ja onnelliset ihmiset, joita havaitset kaikkialla ympärilläsi, ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinä. Se, että heidän elämänsä vaikuttaa sinusta täydelliseltä, on näköharha, illuusio. Jos sinä kadehdit juuri nyt heitä, ja tunnet itsesi arvottomaksi verratessasi itseäsi heihin, niin  hekin saattavat kadehtia vastaavasti sinua. He ovat nimittäin ajatuksissasi juuri siksi, että teillä on jotakin yhteistä, teidän tunnetaajuutenne on samanlainen. Jos he itse korostavat menestystään, niin he tekevät sen siksi, että kokevat itsensä todellisuudessa arvottomiksi, ja haluavat kokea arvostusta ja rakkautta muiden ihmisten taholta. Ja tunnet negatiivisia tunteita heitä kohtaan juuri siksi, että näet heissä itsesi, ja tunteesi sekä omasta arvottomuudestasi, että heidän arvottomuudestaan on väärä! Me olemme kaikki mittaamattoman arvokkaita, täysin riippumatta siitä, mitä elämässämme teemme ja saavutamme. Meidän ei tarvitse koskaan todistella omaa arvokkuuttamme, ei itsellemme, eikä muille.

Toiseksi: Myös kaikki nuo ihmiset, jotka ovat sinua koskaan kritisoineet ja pilkanneet, ovat kaikki tunteneet itsensä arvottomiksi. Ja he ovat kohdistaneet negatiiviset tunteensa sinuun, koska eivät ole ymmärtäneet, että heidän paha olonsa johtuu vain siitä, että he eivät itse tunne rakkautta itseään kohtaan. Syyttäminen tuntuu silti aina paremmalta, kuin syyllisyys. Viha vapauttaa täydellisen arvottomuuden tunteesta. Jos siis pystyt tuntemaan  vihaa sellaista ihmistä kohtaan, joka on aiheuttanut sinulle paljon kärsimystä, niin olet jo vapautumassa kohti positiivisempia tunteita, kuten toivoa. Ja toiveikkuudesta on enää lyhyt matka omanarvontunteeseen ja rakkauteen. Siihen, että uskot ja luotat omaan kaikkivoipaisuuteesi.

Kolmanneksi: Voit vapautua tuon ilkeän ja vihaisen olennon vallasta milloin tahansa, rakastamalla itseäsi ja kaikkia muita ihmisiä täysin ehdoitta. Eikä sinun tarvitse teeskennellä tuota rakkautta, löydät sen kyllä sisimmästäsi. ”Rakasta vihollistasi” on uskonnollinen ohje, jota erittäin harva ihminen maailmassa on koskaan edes yrittänyt  vilpittömästi ja aidosti noudattaa, mutta jonka noudattaminen johtaa täydelliseen vapauteen ja ”valaistumiseen”, sillä vihollistamme rakastaessamme olemme voimakkaampia ja vaikutusvaltaisempia, kuin yksikään sellainen ihminen, joka ei pyyteettömään rakkauteen itse kykene.

Ja täysin pyyteetön rakkaus, jota tunnet, vapauttaa sinut myös kaikista  rajoituksista – eli ”oman mielesi vankilasta”- jotka olet itse itsellesi rakentanut. Sillä kun tunnet ehdotonta rakkautta kaikkia muita ihmisiä kohtaan, niin rakastat ehdoitta myös itseäsi, ja tuo syyttävä olento sisältäsi hiljenee ja häviää lopulta kokonaan pois.

Ja tuolla hetkellä tunnet olevasi kaikkivoipa, ja täysin vapaa oman mielesi asettamista rajoituksista – ja myös olet konkreettisesti täysin vapaa, ja vailla rajoituksia, eli voit siis myös  sallia itsellesi kaikki ne asiat, joista olet unelmoinut. Ja positiivinen tunnetilasi juuri nyt kertoo siitä, että tunnet tuota ehdotonta rakkautta itseäsi kohtaan, luotat universumin huolenpitoon, arvostat ja rakastat itseäsi, ja kaikkia muita.

Sinun ei siis koskaan tarvitse lunastaa omaa arvoasi kärsimällä, tai ”suorittamalla elämää”,  sinä OLET mittaamattoman arvokas sielu. Sinä Olet Luoja.