Me ihmiset elämme kirjaimellisesti täysin eri todellisuuksissa sen mukaan, mikä on henkilökohtainen tunnetaajuutemme. Mutta silti me kaikki olemme samaan aikaan myös täysin kaikkivoipia Luojia, ja meillä jokaisella on vapaus joka hetki valita joko negatiivinen, tai positiivinen tunnetila. Me olemme siis niin vapaita, että voimme valita vankeuden, köyhyyden, rakkaudettomuuden ja suunnattoman kärsimyksen – tai  vapauden, rikkauden, rakkauden ja euforisen hyvänolontunteen. Joka hetki.

Se, miksi useimmat ihmiset maapallolla eivät tätä totuutta ymmärrä, johtuu siitä, että suurin osa ihmiskunnasta oppii tulkitsemaan negativiset tunteensa täysin väärin. Vaikka jokainen pieni lapsi tietää olevansa Luoja, ja oikeutettu saavuttamaan mitä tahansa, pelkästään iloitsemalla elämästä, ja vaikka lukematomat profeetat kautta aikojen ovat kanavoineet tietoa ilon ja rakkauden voimasta, niin silti keskittyminen negatiivisiin ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin pitää edelleen miljardit ihmiset kiinni kärsimyksen kierteessä. Sillä vetovoiman lakia ei voi universumista koskaan eliminoida, vetovoiman laki on luonut kaiken, mikä on – ja vetovoiman laki mahdollistaa luomisen ja universumin laajentumisen edelleen, joka hetki. Vetovoiman lakia ei siis voi ”sammuttaa”, sillä samalla sammuisi koko universumi. Vetovoiman laki, ja rakkauden, puhtaan positiivisen energian  korkein taajuus on siis universumia ylläpitävä voima. Se mahdollistaa niin alkuaineiden ja  omien solujemmekin olemassaolon ja toiminnan, kuin äärettömän, ikuisesti laajentuvan avaruuden, ja loputtomien  galaksien olemassaolon.

Jokainen negatiivinen tunteesi on siis selkeä ja yksiselitteinen viesti: Olet väärässä suunnassa. Korkeampi minäsi on täysin eri mieltä kanssasi juuri nyt. Eli kun ajattelet, että sinulta puuttuu jotakin, ja tunnet negatiivisen tunteen, niin korkeamman minäsi viesti siis on: Sinulta ei puutu mitään!  Usko ja luota ja vastaanota kaikki, mitä haluat.

Ja mitä voimakkaampi negatiivinen tunteesi on, niin sitä korkeammalla taajuudella  korkeampi minäsi parhaillaan värähtelee, sitä voimakkaammin olet luonut ja laajentunut, ja sitä enemmän toiveitasi voit sallia itsellesi, jos päästät vain irti negatiivisista ajatuksistasi ja tunteistasi.

Ja jos olet jo pitkään harjoitellut positiivista ajattelua, meditaatiota ja oman elämäsi arvostamista, niin saatat tuntea kaiken ilosi keskellä yhtäkkiä entistäkin voimakkaampia, suorastaan musertavia negatiivisia tunteita. Ja miksi näin tapahtuu? Siksi, että joku todella suuri unelmasi on toteutumassa, ja vapaa tahtosi edellyttää, että luomuksesi läpikäy vielä viimeisiä tarkennuksia, sitä hiotaan ja viimeistellään ikään kuin taideteosta tai timanttia, jotta lopputulos olisi täydellisesti sellainen, kuin mistä olet jo kauan unelmoinut. Negatiiviset tunteesi eivät siis ole ”rangaistus”iloitsemisestasi, ”itku pitkästä ilosta”, vaan itse itsellesi toivoma suuri lahja, jonka universumi sinulle lahjoittaa. Älä siis koskaan tuomitse itseäsi, kun koet negatiivisen tunteen: ”Juuri kun olin niin iloinen, niin taas kaikki romahti, mitä tein väärin?”, vaan ymmärrä, että juuri positiivinen tunteesi ja korkea värähtelysi MAHDOLLISTI tuon tarkentavan, ei-toivotun kokemuksen – jotta voit vastaanottaa universumilta sen, mitä TODELLA haluat, et siis sitä ”toiseksi parasta vaihtoehtoa”.

Jokainen ei-toivottu kokemuksesi on siis lahja, sillä ilman ei-toivotun kokemusta et voisi ilmaista universumille, mitä todella toivot. Negatiivinen kokemus siis mahdollistaa täydellisen vapautesi Luojana. Etkä voisi koskaan iloita valosta, ellet olisi kokenut pimeyttä. Et voisi iloita rakkaudesta, ellet olisi koskaan kokenut rakkaudettomuutta ja vihaa. Et voisi riemuita runsaudesta, ellet olisi kokenut myös puutetta.

Arvosta tästä syystä  aivan erityisesti sellaisia negatiivisia kokemuksia, joita koet suuren ilon keskellä, sillä niitä kokiessasi voit olla varma, että olet jo hyvin lähellä unelmiasi. Teoriassa voit vastaanottaa kaikki luomuksesi millä hetkellä tahansa – aivan kuten voit teoriassa kokea fyysisen kuoleman milloin tahansa, jolloin koet todeksi kaiken, mitä olet luonut, koska kohoat ei-fyysisenä jälleen takaisin korkeamman minäsi taajuudelle – mutta jos itse et ole tunne- eli taajuustasolla valmis, eli unelmasi taajuus on omaa tunnetasoasi korkeampi, niin tunnetasosi täytyy vielä kohota ennen unelmasi manifestoitumista. Ja juuri vastoinkäymiset mahdollistavat siis tuon kohoamisen, koska jokainen negatiivinen tunteesi synnyttää lisää toiveita korkeamman minäsi taajuudelle, ja siis myös kohottaa korkeamman minäsi värähtelytaajuutta.

Monet jo ikääntyneet, elämässään paljon saavuttaneet, tai muulla tavoin ”rikasta” elämää eläneet ihmiset, toteavat usein: ”Hetkeäkään en antaisi pois”. Jos olet aiemmin suhtautunut tähän lauseeseen jonkinlaisena katkeruuden  ja ironian sävyttämänä, tekopyhänä  latteutena, niin tietoisena luojana ymmärrät, mitä se syvällisesti tarkoittaa. Eli että joka ikinen negatiivinen kokemuksemme luo aina positiivista, ja vaikka usein kärsimme elämässämme aivan tarpeettoman paljon, eli emme  osaa arvostaa ei-toivottuja kokemuksiamme lahjoina ja tienviittoina, vaan jäämme niihin tunnetasolla ”kiinni”, jolloin koemme turhaa kärsimystä – niin silti juuri negatiiviset kokemuksemme mahdollistavat myös kokemamme ilon, ja kaikki muut korkeat tunteet.

Tuo lause siis tarkoittaa: ”Ilman kokemiani vastoinkäymisiä en olisi nyt lainkaan sama ihminen, kuin miksi vastoinkäymisten hiomana olen jalostunut, pimeän koettuani valaistunut.”

Eli emme koskaan voi kokea valoa, kokematta joskus myös pimeyttä. Elämänilon edellytys on surun kokemus. Mutta voimme siis iloita myös suruistamme, sillä  juuri ne ovat suurimmat lahjat, mitä voimme universumilta koskaan saada.

Pieni lapsi TIETÄÄ olevansa kaikkivoipa – että hän voi luoda ja vastaanottaa aivan kaiken, mitä hän haluaa. Siksi lapset ihan oikeasti – siis myös tunnetasolla – uskovat joulupukkiin. Eivätkä he halua lakata uskomasta joulupukkiin, kun heille kerrotaan, että joulupukkia ei ole olemassa. Sillä he tietävät, että aikuiset ovat väärässä, ja heidän oma uskonsa oli oikea tieto, joka heiltä nyt otetaan pois. Koska ”suurin osa ns. järkevää mailmaa ei usko joulupukkiin”. Ja kuitenkin paradoksaalisti: Erilaisiin uskonnollisiin oppeihin uskoo tavalla tai toisella suurin osa ihmiskunnasta.

Ja tuo sama, intuitiivinen tieto vetovoiman laista inspiroi lapsia myös leikkimään: He luovat todellisuutta mielikuvituksellaan,eläytymällä, tuntemalla. Ja siksi lapset uskovat myös satuihin. Vanhat sadut eivät alunperinkään ole olleet ”vain satuja”, ”vain lapsille tarkoitettuja”, vaan vertauskuvallisia kuvauksia vetovoiman lain voimasta. Esimerkiksi, kun sadussa puhutaan ”kolmesta toivomuksesta”, niin sadun opetus on ollut, että voit toivoa ja saada kaiken, mitä haluat, mutta jos et arvosta sitä, mitä saat, niin myös se mitä jo sait, katoaa. Ja kun oletkin sitten jo  kadottanut sen, mitä halusit, niin sinun on paljon vaikeampi enää uskoa ”hyviin haltioihin”, eli et enää uskalla edes toivoa sitä neljättä toivetta, koska pelkäät pettymystä.

Näinhän useimmille ihmisille käy elämässä. Nuorena unelmointi on helpompaa, koska negatiivisia tunnemuistoja on vähän, ja tunnetaajuutemme on usein korkea, koemme ”elämästä haltioitumista”. Vanhempana taas negatiivisia kokemuksia eli tunnemuistoja on jo niin paljon, että vaikka pyydämme, niin emme itse enää usko voivamme saavuttaa unelmiamme, eli tunnetaajuutemme pysyy matalana.

Eli siksi lapsillekin  useimmiten käy niin, että uskon omaan kaikkivoipaisuutensa jo kadottaneet aikuiset lapsen ympärillä opettavat lapselle muutamassa vuodessa, että kaikki ei suinkaan ole mahdollista, vaan että jonkinlainen itsemme ulkopuolinen voima, tai pelkästään ”huono onni” tai ”kohtalo”, rajoittaa mahdollisuuksiamme nauttia elämästä juuri haluamallamme tavalla. Tai että oma kyvyttömyytemme tai lahjattomuutemme on syy onnettomaan elämäämme. Ja kun lapsikin alkaa uskoa näihin rajoituksiin, niin hän alkaa myös manifestoida noita samoja uskomuksia – aivan kuten hänen vanhempansakin ovat tehneet.

Todellisuudessa mitään kohtaloa,  tai meidän  yläpuolellamme olevia ”jumalia”- sen kummemmin kuin onnellisuutta estävää kyvyttömyyttä ja lahjattomuuttakaan – ei ole olemassa, vaan voimme milloin tahansa vastaanottaa kaiken mitä haluamme, ja minkä olemme itse valmiit vastaanottamaan – eli kaiken sen, minkä itse itsellemme juuri nyt sallimme.

Ja juuri tuossa sallivuudessa on kaiken tietoisen luomisen ydin. Sallivuuden tila tarkoittaa siis sellaista värähtelytaajuutta ja tunnetilaa, joka mahdollistaa sen, että vetovoiman laki  vetää puoleesi toiveesi, kuin magneetti. Eli jos todella pystyt ymmärtämään ja hyväksymään vetovoiman lain painovoiman kaltaisena luonnonlakina,  etkä siis enää ajattele luomis- ja manifestoitumisprosessia jonkinlaisena itsesi ulkopuolisen tietoisuuden aikaansaamana tapahtumana, niin keskityt raivaamaan toiveidesi tieltä sen ainoan esteen, joka estää unelmiasi toteutumasta: Matalan tunnetilan.

Ja matalasta tunnetilasta taas et voi ”päästä eroon” ajattelemalla sitä pois, sillä universumissa ei voi koskaan työntää mitään pois, voit vain vetää puoleesi, positiivista tai negatiivista. Mutta toiveesi peittävä sumu hälvenee, ja tunnetilasi kohoaa, jos tunnet tyytyväisyyttä, mistä tahansa syystä. Suurinkin toiveesi on siis kirjaimellisesti vain ”sumuverhon takana”, eli et havaitse sitä, jos tunnetilasi on matala.

Tyytyväisyys on siis olemista samassa tahdissa oman sallivuutesi kanssa. Eli ollaksesi tyytyväinen elämääsi et voi sallia itsellesi liiian vähän, mutta et myöskään liian paljon toiveitasi yhdellä kertaa! Eli ollaksesi tyytyväinen, sinun tulee sallia itsellesi juuri niin paljon toiveitasi, kuin mihin olet juuri nyt valmis. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että elämäsi pitäisi olla loputonta ”kituuttelua”, sillä kun alat tietoisesti keskittyä tyytyväisyyteen, niin alat sallia itsellesi toiveitasi jatkuvana virtana. Toiveidesi esteenä ollut pato ikään kuin pala palalta murtuu, ja toiveidesi virta alkaa tihkua padon reijistä. Ja tällöin myös valmiutesi vastaanottaa unelmiasi kasvaa koko ajan, sillä sopeudut vähitellen korkeampiin ja korkeampiin  tunnetiloihin, ja alat uskoa yhä enemmän mahdollisuuksiisi ja kaikkivoipaisuuteesi. Eli nuo pienet tihkuvat purot muuttuvat – oman uskosi ja vetovoiman lain voimasta – vuolaaksi virraksi.

Älä koskaan vertaa itseäsi, ja itsellesi sallimiasi unelmia, muihin ihmisiin, ja heidän heille itselleen sallimiinsa unelmiin. Et voi koskaan tietää, mitä muut ihmiset ovat tunnetasolla elämässään kokeneet, mitä he ovat mielessään pyytäneet, ja mikä on heidän tunnetilansa juuri nyt. Älä siis koskaan tunne kateutta muiden ihmisten saavutuksista. Onnellisuus on aina pelkästään tunnetila, eli jokainen meistä voi vain itse tuntea onnellisuutta, tai olla tuntematta sitä, kunakin elämänsä hetkenä, olosuhteista täysin riippumatta. Eli vaikkapa ihminen, jonka rikkaudesta tai lahjakkuudesta olet kateellinen, voi olla juuri nyt aivan yhtä onneton tai onnellinen, kuin sinäkin. Ja se, että tunnet kateutta, tarkoittaa, että tunnetilasi on matala, eli et kateutta tuntiessasi tunne onnellisuutta. Älä siis hukkaa elämäsi kallisarvoisia hetkiä negatiivisten tunteiden tuntemiseen. Olet koko ajan matkalla, ja matkasi on juuri niin onnistunut, kuin millaisia ovat matkallasi kokemasi yksittäiset hetket ja elämykset.

Ulkopuolella sinua itseäsi ei siis ole mitään sensoria, joka päättää, milloin tuo itse rakantamasi, ja unelmiesi toteutumista estänyt pato murtuu, vaan sinun oma kohoava tunnetaajuutesi mahdollistaa padon murtumisen.

Eli tietoisena luojana sinun ei enää koskaan tarvitse tuntea katkeruutta ”kohtaloa” tai ”jumalaa” kohtaan – eikä myöskään itseäsi kohtaan – jos tunnet tyytymättömyyttä. Sillä nyt tiedät tarkalleen, miten voit itse auttaa itseäsi nauttimaan elämästä, milloin tahansa.

Jos olet aiemmin esimerkiksi rukoillut matalissa tunnetiloissa eli epätoivoisesti (kuten huomaat, niin semanttisestikin matalan tunnetaajuuden rukous on siis  EPÄ-TOIVOISTA, eli ”ei-toiveikasta”), mitä tahansa voimia tai jumalia: ”Anna minulle mitä haluan ja tarvitsen!!”, niin nyt voit muuttaa rukoustasi, ja kohdistaa sen noiden fiktiivisten ulkopuolisten voimien ja sensorien sijaan itsellesi:

”Inspiroi minua ajattelemaan ajatuksia, jotka saavat minut rakastamaan itseäni ja muita niin paljon, että voin sallia itselleni asiat, joita olen pyytänyt, jotka olen juuri nyt valmis vastaanottamaan, ja jotka ovat olleet ja ovat ulottuvillani koko ajan.”