Monella meistä on kokemus, että nuorempana toiveemme toteutuivat usein välittömämmin, ja kysymyksiimme löytyi vastaus nopeammin. Tämä johtuu siitä, että nuoremmalla ihmisellä on vähemmän negatiivisia kokemuksia ja  tunnemuistoja, jotka aiheutaisivat epäuskoa ja tunnetaajuuden laskua. Innostuksestamme alkunsa saavat positiiviset tapahtumaketjut nousevat ”siivilleen” helpommin, ollessamme nuoria. Mutta tunne toiveiden välittömämmästä toteutumisesta  johtuu usein myös siitä, että vanhemman ihmisen todelliset toiveet, eli ns. sydämen toiveet, ovat usein jalostuneet monisyisemmiksi, kuin nuoremmilla. Eli jos ajatellaan korkeamman minämme taajuutta paikkana, johon kerääntyvät koetun elämämme seurauksena ainesosat, joista on määrä syntyä lopulta herkullinen ”leivonnainen”, niin olemme vanhemmiten,  vuosien ja vuosikymmenten aikana, keränneet korkeamman minämme taajuudelle  jo todella paljon toiveita, eli ”ainesosia”, joiden merkitystä kokonaisuuden osina – saati lopullista toivettamme – emme itsekään oikein pysty ymmärtämään. Ennen kuin vasta jälkeen päin, sydämemme toiveen lopulta toteuduttua. Ja joskus ymmärrämme kaiken kokemamme merkityksen vasta palatessamme takaisin fyysiseltä tasolta korkean tietoisuuden tasoon, sillä meillä on aina vapaa tahto –  myös siis siinä mielessä,  elämmekö korkeassa taajuudessa, vai matalassa. Eli oivallammeko ja vastaanotammeko oman elämämme merkityksen, vai vastustammeko tuota tietoa.

Usein tällainen ”epätietoisuuden” vaihe, jossa ihminen saattaa kokea jopa voimakkaita toivottomuuden ja elämänhalun menettämisen tunteita, saattaa tulla myös sellaiselle  henkilölle, joka jo ymmärtää olevansa tietoinen luoja. Sillä se elämäntehtävä, joka siis on tällaisen henkilön varsinainen, syvällinen sydämen toive, voi olla niin merkittävä, että ns. tavallisen elämän saavutukset, ja esim. maineen ja kunnian tavoittelu ja suorittaminen, eivät enää sovi siihen.

Ja toisaalta: Hieman vanhempana tietoisena luojana havaitset monen arkipäiväisen toiveesi manifestoituvan lähes välittömästi, eli luet esim. perheenjäsentesi ajatuksia, ”tiedät asioita” etukäteen, ja eläimet tuntuvat olevan usein resonanssissa korkean tunnetilasi kanssa. Ja viihdyt hyvin myös pienten lasten kanssa, koska heidänkin tunnetilansa on korkea, eli  ”maailma ei ole sitä vielä madaltanut”.

Ns. henkiset, syvällisemmät sydämen toiveet, saattavat olla peräisin myös kauempaa, kuin tästä elämästä, mistä on syntynyt joihinkin uskontoihin ja filosofioihin käsitys sieluniästä, eli että esim. ”nuori sielu” olisi uraorientoituneempi, ”kypsä sielu”  uskonnollisesti fanaattisempi, ja”vanha sielu” uskonnollisesti vapaamielisempi. Olemme kuitenkin kaikki korkean tietoisuuden tasolla yhtä, eli ei ole tarkoituksenmukaista eritellä, KUKA meistä on nuori, ja kuka vanha sielu, vaan kyse on tähän elämään valitsemastamme roolista ja olemuksesta, tavasta ilmentää ja tulkita elämää. Useinhan sieluniän käsite nähdään ikään kuin arvohierarkiana, mistä siis ei ole lainkaan kyse, koska olemme kaikki korkeamman minämme taajuudella samaa henkeä, ja elämme siis korkeassa tietoisuudessa tälläkin hetkellä, ei-eriytyneinä.

Eli kun usein kerrotaan vitsiä ns. henkisesti sairaista, jotka kuvittelevat olevansa Jeesus, Elvis tai Napoleon, niin itse asiassa he saattavat ilmentää juuri noiden henkilöiden  elämää ja henkeä, joko matalan tai korkean tunnetaajuuden manifestaatioita noiden edesmenneiden kuuluisuuksien kokemuksista. Myös ns. kummitukset ovat tällaisia ajatus- , kokemus- ja tunnetason manifestaatioita. Sillä kaikki mitä on koskaan ajateltu, sanottu tai koettu, on ikuisesti olemassa, koska tunteemme ovat aina värähtelyä ja manifestatatioita, samoin ajatuksemme ja sanamme. Siksi esimerkiksi persoonalliseen paholaiseen uskova voi myös kokea ”pahan” olemassaolon konkreettisesti, ja enkeleihin uskova vastaavasti enkelimanifestaatiot.

Mutta yksittäisen ihmisen  sielutasolla toivoma rooli elämässä voi siis olla esim. henkisenä opettajana toimiminen, ja sellainen rooli saa siis aikaan elämäntpahtumia, jotka eivät ole läheskään aina yhteiskunnallisesti,tai maallisessa mielessä arvostettuja, mutta kokemuksellisesti, tunnetasolla ja universumin laajentumisen ja tietoisuuden kohoamisen näkökulmasta  suunnattoman arvokkaita. Opettajan roolin valinnut on siis sielutasolla toivonut esimerkiksi kokevansa paljon inhimillisessä mielessä ”raskaita” kokemuksia, koska opettajan on käytävä itse läpi asioita, jotta hän voi opastaa myös muita kohtaamaan tuollaiset tilanteet. Emmehän voi opettaa muille mitään sellaista, jota emme itse ole tunnetasolla kokeneet. Esimerkiksi myötätunnon kokeminen aidosti vaatii voimakkaita, ikään kuin puhdistavia tunnetason kokemuksia.

Jos siis olet tiedostanut syntyneesi tällaiseen opettajan rooliin, ja kaikki tietoiset ”maalliset toiveesi” eivät aina tunnu  toteutuvan, niin arvosta elämääsi ja kaikkia kokemuksiasi suuresti, sillä päämääräsi on paljon korkeammalla, kuin mitä rationaalisessa mielessäsi, ja matalissa tunnetaajuuksissa ollessasi, pystyt aina ymmärtämään. Luota aina silti universumiin, iloitse siitä, että aistit valon elämässäsi voimakkaampana, koska olet kokenut myös keskimääräistä voimakkampaa pimeyttä. Luottamalla, uskomalla ja iloitsemalla pystyt kuitenkin sallimaan itsellesi korkean tunnetaajuuden, olosuhteista riippumatta, eli siinä mielessä olet saavuttanut ”tavoitteeesi”, sillä olet saanut tiedon universumin laista, ja sen myötä kyvyn hallita omaa luomisvoimaasi ja omia tunteitasi. Ja se on kaikkein suurin lahja, mitä universumi voi kenellekään ihmiselle antaa.

Eikä tällainen tärkeä henkinen tehtävä estä sinua nauttimasta myös elämän materiaalisista puolista. Materiaalinen on itse asiassa kaikkein henkisintä olevaisuutta, sillä kaikki materia on syntynyt alunperin hengestä, eli on tunne- ja ajatusmanifestaatiota. Eli kaikkea sitä runsautta, mitä meidän maapallollamme on ja elää, ei ole tuotu ”muualta”, muilta galakseilta, vaan kaikki luominen on tapahtunut täällä.

Ja se, joka on tunnetasolla yhteydessä universumin korkeimpaan tietoisuuteen, on voimakkaampi ja vaikutusvaltaisempi, kuin miljardit muut. Iloitse siis siitä, että olet ”vihitty” tähän tietoon, ja ioitse siitä, että voit auttaa myös kanssaihmisiäsi oivaltamaan oman luomisvoimansa – slloin, kun he ovat valmiita tuon tiedon vastaanottamaan. Muista kuitenkin, että jos henkilö ei ole tarpeeksi korkealla tunnetaajuudella, eli laajentunut riittävästi,  ottamaan tätä tietoa vastaan, niin et voi sitä hänelle antaa. Eli puhu aina vain omasta näkökulmastasi, niille,  jotka ovat valmiita kuuntelemaan, et tarvitse temppeleitä etkä uskontoja sanomasi välittämiseen. Ne, jotka ovat valmiita vastaanottamaan tiedon universumin laista, löytävät tuon tiedon luokse itse.

Emme siis ole syntyneet tähän mailmaan suorittamaan asioita, ja saattamaan kaikkea valmiiksi – emmekä ole syntyneet korjaamaan maailmaa tai omaa elämäämme, sillä mikään ei tule koskaan valmiiksi, eivätkä maailma ja elämä  ole ”rikki”. Olemme ikuisella matkalla, jossa tavoitteenamme on aina ja joka hetki saavuttaa jotakin ”enemmän”. Tulla omaksi, laajentuneeksi itseksemme, omien toiveidemme luomukseksi.

Olet siis  syntynyt nauttimaan elämästä, iloitsemaan luomisesta. Rentoudu, ja nauti matkasta, universumi tarjoaa sinulle iloisia yllätyksiä joka hetki – jos vain olet itse ilon taajuudella, ottamassa niitä vastaan.

Jos olet jo hyvin pitkään tavoitellut jotakin, ja saavuttanut kaiken epäuskosi ja vastustuksesi jälkeen pisteen, jossa olet vihdoin valmis luopumaan kaikesta yrittämisestä ja negatiivisista tunteista, ja vain sallimaan itsellesi luomistyösi tulokset, niin koet aivan kuin tunteen, että et enää oikeastaan haluakaan sitä, mitä olet tavoitellut. Ja juuri sillä hetkellä toiveesi pääsee toteutumaan. Eli ponnistelu negatiivisesta tunnetaajuudesta käsin on lopultakin  opettanut sinulle, että emme ole syntyneet maan päälle kärsimään, vaan nauttimaan elämästä. Ja vaikka tavoittelemmekin ikuisesti jotakin, joka on ”enemmän” kuin se, mitä meillä jo on, eli jo manifestoimamme asiat, niin meidän ei silti koskaan tarvitse olla kovin kaukana omasta laajentuneesta itsestämme. Eli meidän ei tarvitse tuntea negatiivisia tunteita, ja kieltää siten itseltämme toivomiamme asioita, vaan voimme elää sallimalla joka hetki itsellemme iloisia yllätyksiä, lahjoja universumilta.

Jos olet korkeassa tunnetilasa ja näet ”merkkejä” ympärilläsi, niin kyse on juuri näistä lahjoista. Korkeampi minäsi tarjoilee näitä iloisia yllätyksiä ja todisteita synkronismista – siis siitä, että kaikki liittyy kaikkeen, et ole koskaan yksin ja olet aina polullasi – koko ajan ja kaikkialla missä liikut. Eli ikään kuin pieniä ihmeitä tapahuu koko ajan kaikkialla, mutta aina et vain havaitse niitä, jos oma tunnetaajuutesi on matala. Jos siis olet korkeassa tunnetilassa,ja havaitset erikoisia numeroarjoja, kiinnität huomiota mainostauluun, jolla tuntuu olevan sinulle ”viesti”, jos linnut tuntuvat ”puhuvan” sinulle – niin kaikki nuo viestit ovat korkeamman minäsi kannustusta: ”Unelmasi on toteutumassa!” Ja koko universumi siis iloitsee jo tulevasta.

Suurin osa ihmiskuntaa luo elämäänsä tarpeettoman kärsimyksen kautta, ja siksi  kärsimyksestä ja ”negatiivisten tunnetaajuuksien kestämisestä ja sietämisestä” on tullut  ihmiskunnan  kokemushistorian myötä ns. sankarillista. Tällainen sankaruus on kuitenkin aina matalan tunnetaajuuden tulkinta, eli ihmiset, jotka eivät koe itse elämäniloa kuvittelevat, että ihmiselämän ainoa tarkoitus on kärsimyksellä saavutettu sakaruus. Se, miksi ihmiskunta on kuitenkin myös saavuttanut paljon toivomiaan asioita, johtuu suurelta osin siitä, että  jos toive on tarpeeksi voimakas, niin edes epäuskomme, täysin väärä kuvitelmamme omasta heikkoudestamme ja rajallisuudestamme, taistelumme muiden ihmisten toiveita vastaan, jatkuva kilpailu maapallon tarjoamista rikkauksista ja resursseista, joiden niin ikään kuvittelemme olevan rajalliset – eli sanalla sanoen:  negatiiviset tunteemme – eivät  voi lopulta enää estää toiveidemme  toteutumista. Eli kaikki toiveemme toteutuvat  lopulta aina, vaikka vastustaisimme niitä kaikin voimin – pysymällä itse negatiivisessa tunnetaajuudessa.

Onnellisuus on siis sitä, että pysymme ikään kuin oman laajentumisemme tahdissa, eli sallimme ja otamme vastaan toiveitamme sitä mukaa, kun niitä toivomme. Sillä jokainen toiveemmekin on jo manifestaatio, jokainen ajatuksemme ja tunteemme on manifestaatio. Eli mitä tahansa keksimmekin toivoa, niin sen kaiken voi universumi meille myös lahjoittaa. Eli luomus on olemassa jo ENNEN kuin tiedostamme itse toiveemme. Me siis todellisuudessa vastaanotamme omat ajatuksemme ja toiveemmekin korkeammalta minältämme, ei päin vastoin.

Tuo luovuttamisen hetki on siis se piste, josta ”seuraava looginen askel” on toiveemme toteutuminen. Se, miksi ns. suuretkaan toiveemme eivät tunnu manifestaation hetkellä enää valtavilta saavutuksilta, johtuu siis siitä, että olemme itse laajentuneet ”toiveemme mukana”, eli olemme itse resonanssissa oman toiveemme, oman laajentuneen minämme  kanssa.

Jos olemme taistelleet tarpeettoman pitkään,niin saatamme tuntea paradoksaalisti jopa vihaa saavutustamme kohtaan, eli olemme vihaisia itsellemme, koska yritimme liikaa, vaikka olisimme myös voineet vain vastaanottaa. Eli on tärkeää muistaa, että meidän tulee pyrkiä säilyttämään korkea tunnetilamme myös manifestaation jälkeen, eli ARVOSTAA sitä kaikkea, mitä olemme manifestoineet, vaikka polkumme sitä kohti olisikin ollut omien negatiivisten tunteidemme seurauksena kohtuuttoman mutkikas ja vaikeakulkuinen.

Onnellisuden suhteellisuus johtuu siis juuri siitä, että riippumatta esimerkiksi henkilön varallisuustasosta, niin jokainen ihminen kokee onnellisuutta vain, jos arvostaa sitä, mitä hänellä on. Eli miljonääri voi joskus olla paljon onnettomampi, kuin ihminen, joka saa juuri ja juuri syödäkseen joka päivä.

Tai hartaasti toivomansa unelmiensa puolison löytänyt ihminen voi muuttua hyvin välinpitämättömäksi ja tyytymättömäksi siinä vaiheessa, kun hän on jo mennyt naimisiin unelmansa kanssa, ja siis saavuttanut tavoitteensa. Siksi on aina todella tärkeää, että löydettyä rakkautta vaalitaan, sillä rakkaus on hyvä esimerkki  unelmasta, joka joko on olemassa, tai ei ole olemassa, täysin riippuen omasta tunnetilastamme kunakin elämämme hetkenä!

Kun kyse on rakkaudesta, niin meidän on helppo ymmärtää tunnetilan olennainen merkitys rakkauden jatkumisen kannalta, mutta aivan samalla tavalla myös materiaaliset asiat joko säilyvät meillä, tai me menetämme ne, sen mukaan, arvostammeko ja vaalimmeko niitä, vai suhtaudummeko niihin välinpitämättömästi, ”rakkaudettomasti”. ”Rakennus jossa ei asuta, rapistuu”. Ja ”luonto valtaa nopeasti kaupungin, jossa ei asu ihmisiä”. Tarvitaan siis aina korkeaa tunnetaajuutta, korkeaa värähtelyä, jotta luomukset voivat olla fyysisellä tasolla olemassa. Ja luonnolla ja eläimillä on tuo korkea taajuus, ja siksi maapallokin säilyy ”olemassa”, ihmisten matalista tunnetajuuksista huolimatta – sillä luonto huolehtii tälläkin hetkellä maapallon ekosysteemin tasapainosta, luonnon ja eläinten korkea taajuus dominoi aina. Ja ihmiset voivat siis niin ikään luoda fyysistä todellisuutta vain, jos ovat korkeassa tunnetaajuudessa.

Jos siis olet saavuttanut jonkin unelmasi, niin muista, että vaalimalla unelmaasi myös sen manifestoitumisen jälkeen saat myös pitää unelmasi. Sillä korkea tunnetaajuus ei ole koskaan ”saavutettu etu”, vaan tunnetilamme joka hetki määrittää taajuutemme. Eli aivan kuten rakkaus on olemassa, jos rakastamme, mutta katoaa jos emme rakasta – niin aivan samoin materiaaliset unelmasi ja saavutuksesi sälyvät ilonasi ja kukoistavat vain, jos arvostat niitä.

Eli pyri aina pysyttelemään unelmiesi tahdissa, toiveidesi virran vauhdissa – iloitsemalla jokaisesta elämäsi hetkestä.