Yleisökysymys: Manifestaation estyminen tunnetilan laskiessa, sekä keinoja kärsimyksen vähentämiseen

Kopioin vastauksen blogin lukijan (kommenttiosioon) esittämiin kysymyksiin tähän. Eli kiitos myös kysyjälle:

Odotetun manifestaation estyminen viime hetkellä:

Juuri ennen odotettua manifestaatiiota voi  käydä niin, että tunnetaajuus laskee, ja manifestaatiota ei tapahdu, mutta tällaisessa tilanteessa ei koskaan pidä tuomita itseään ”huonoksi” luojaksi. Emme nimittäin koskaan voi tehdä mitään”väärin”, vaan kaikki mikä tapahtuu tai ei tapahdu, koituu aina lopulta meidän parhaaksemme. Sillä toiveemme vain ikään kuin täsmentyy kaikkien negatiivisten tunteidemme vaikutuksesta. Eli ajattele toiveitasi keiton aineosina: Jos joku ainesosa vielä puuttuu, niin sydämesi toiveiden ”keitto” ei ole vielä valmis.

Manifestaation viivästyminen tapahtuu usein myös ihmisillä, joilla on erittäin voimakas mieli, ja voimakas tarve ja tahto yrittää saattaa joku asia päätökseen, ja siten kiirehtiä manifestaatiota. Tällöin henkilön tunnetila laskee turhautumisen ja asioiden edelle menemisen vaikutuksesta, eli pitäisi aina tehdä ”rauha nykyhetken kanssa”, eli keventää sydäntä, suhtautua elämään kaikilla tavoin kepeämmin. Kysymys ja vastaus ovat AINA eri tunnetaajuudella! Meidän on siis kyettävä OTTAMAAN VASTAAN, sallimaan luomuksemme. Samoin kuin meidän on kasvimaalla rauhassa osattava odottaa siemenen itämistä, ja vihanneksen kasvamista ja kypsymistä täyteen kokoonsa ja muotoonsa, ennen kuin korjaamme sadon.

Kuinka välttää kärsimys:

Negatiivisista tunnetiloista ei  tarvitse kärsiä, luominen tapahtuu sillä hetkellä kun koemme ei-toivotun asian, mutta meidän ei siis tarvitse JÄÄDÄ matalaan tunnetilaan luodaksemme. Ja negatiiviseen tunnetilaan jääminen hidastaa manifestaatiota aina. Eli jos opimme hyväksymään jokaisen ei-toivotun kokemuksen ainoastaan opasteena ja tienviittana, ja arvostamaan tuota opastusta, niin emme koe kärsimystä, vaan otamme vain opastuksen vastaan.

Vähän samaan tapaan kuin reagoimalla tärinäraitaan tien syrjässä emme jää ”kärsimään” tärinästä, emmekä aja ojaan, vaan korjaamme ohjausta ja palaamme takaisin tasaiselle tielle.

Tyypillinen esimerkki tästä on esim. läheisen ihmisen kuoleman kohtaaminen. Kuolemaa ei ole olemassa, ja fyysisestä olomuodosta vapautuminen on aina vapautus . Siksi suru läheisemme kuollessa on aina ”väärä tunne”, joskin toki inhimillinen. Korkeampi minämme ei siis koskaan sure ns. kuolemaa, koska kuolema on hyvä ja vapauttava asia kuolevalle. Ja keskuudestamme poistuneen henki elää joka tapauksessa koko ajan meidän kauttamme, ”kuolleet” eivät siis lähde ”pois”.

 

Kärsimyskokemus laskeuduttaessa korkeasta tunnetilasta äkillisesti matalampaan:

On totta, että jos olet usein korkeassa tunnetilassa, niin tunnetilan laskut tuntuvat paljon rajummilta, kuin jos olisit elänyt pitkään negatiivisissa tunnetiloissa, jolloin tapahtuu ns. tuskaan turtuminen. Negatiiviset tunnetilat eivät siis ensimmäisessä esimerkissä ole matalampia, vaan ne tuntuvat selvemmin, koska korkea tunnetila tuntui vastaavasti niin paljon paremmalta.

Todellinen olemuksemme, korkeamman minämme taajuus, on siis aina korkea taajuus, ja jos emme itse vastusta sitä, niin tunnetasomme kohoaa automaattisesti.Esim. usein aamulla olemme korkeassa tunnetilassa, koska uni on katkaissut negatiivisen ajatus- ja tapahtumaketjun. Siksi aamulla on helpompi myös meditoida,ja aikaansaada siten uuteen päivään ”positiivinen tunne- ja tapahtumaketju”. Myös pienet lapset ovat usein korkeassa tunnetilassa, tuntevat oman kaikkivoipaisuutensa, eivätkä epäile luomisvoimaansa. Lapset oppivat olemaan uskomatta omaan voimaansa, koska omaan elämäänsä pettyneet aikuiset opettavat heille,että elämä ei ole meidän hallinnassamme.

Raju tunnetilan lasku tuntuu kyllä hetkellisesti kärsimyksenä, mutta kun tiedät, mistä on kyse, niin voit reagoida siihen nopeasti, jolloin negatiivinen tapahtumaketju ei saa vetovoiman lain vaikutuksesta voimaa, eli ”et joudu paniikkiin”. Ja työkaluina esim.alkavaan riitatilanteeseen läheisen kanssa on läheisesi tietoinen arvostaminen, eli täysin pyyteetön rakkaus. Eli tätä todella tarkoitti ohje ”käännä toinenkin poski” tai ”rakasta vihollistasi”: Älä koskaan vastaa vihaan vihalla! Toisen ihmisen negatiivisiin tunteisiin ei siis koskaan pidä mennä mukaan, sillä riidalla ei ole pohjaa. Meidän tulee katsoa jokaista kanssaihmistämme aina korkemman minämme silmin, eli kirjaimellisesti korkeampina olentoina. ”Pahuus”, viha, pelko, turhautuminen, kostonhalu jne. ovat aina vain olemista erossa omasta ”jumaluudesta”.

Ja muista myös rakastaa ITSEÄSI aina ilman mitään ehtoja! Suuri osa turhasta kärsimyksestämme johtuu siitä, että rankaisemme täysin aiheetta itse itseämme.

 

Onko itkemisestä tai surun kanavoimisesta esim. maalaamalla apua, jos hauamme palata korkeampaan tunnetilaan; ja voinko antaa surun ”mennä lävitseni”:

Itkeminen on aina resistanssin eli vastustuksen purkamista, eli siksi yli päätään itkemme. Myös maalaaminen, tanssiminen, siivoaminen jne. mahdollistavat negatiivisesta tunnetilasta nousemisen. Yli päätään mikä tahansa, joka vie huomiomme pois negatiivisista ajatuksista. Eli tämä on tärkeä asia opetella: Jos negatiiviset ajatukset ovat ottamassa mielessäsi vallan, niin tiedosta, mitä on tapahtumassa, ja katkaise tuo negatiivinen kierre mahdollisimman nopeasti kiinnittämällä huomiosi MIHIN TAHANSA positiiviseen.

Surulle voit siis yrittää antaa muodon, kunhan et jää kiinni surullisiin ajatuksiin. eli tunnetason kohoaminen pitäisi tuntua helpotuksena, mitä tahansa teetkin surua lievittääksesi. Jos helpotuksen tunnetta ei tule, niin suunta on väärä. Negatiivinen tunne on siis aina sataprosenttisen tarkka indikaattori väärästä suunnasta ja resistanssista, matalasta taajuudesta.

Se, että annat negatiivisten tunteiden ”mennä lävitsesi” on hyvä ja havainnollinen keino. Esimerkiksi juuri riitatilanteissa voit kokea vaikeaksi olla vastaamatta toisen ihmisen negatiivisiin sanoihin, mutta jos annat noiden sanojen vain mennä tajuntasi läpi, niihin tunnetaolla tarttumatta, niin riita loppuu, koska kukaan ei voi riidellä yksin. Ja matalassa taajuudessa oleva ihminen joutuu aina joko sallimaan oman tunnetilansa kohoamisen, TAI poistumaan korkeassa taajuudessa olevan ihmisen vaikutuspiiristä, sillä rakkaus ja korkea tunnetaajuus konkreettisesti dominoi kaikkialla universumissa.

Ja kaiken pohjalla on tietysti tuo usko ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy – aina. Meidän on monesti vaikea uskoa siihen, mutta silloinkin kyse on vain juuri parhaillaan tuntemastamme negatiivisesta tunteesta. Nimittäin korkeassa tunnetilassa TIEDÄMME että kaikki järjestyy aina – koska korkeampi minämme tietää sen!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Oikotie onneen: Keskitä ajatuksesi tietoisesti arvostukseen, rakkauteen ja hauskuuteen

Onnellisuus on vain tunnetila, siis korkea tunnetaajuus. Onnellisuus ei  siis ole tavaraa, rahaa, ihmissuhteita, lahjakkuutta, työpaikkoja, mainetta, tai edes rajattomia mahdollisuuksia. Vaan onnellisuus on kykyä arvostaa, rakastaa, tuntea iloa ja nauttia, juuri nyt. Tästä syystä rikas ei ole aina onnellinen, eikä köyhä aina onneton. Tästä syystä maine ja menestys ei takaa onnellisuutta, eikä maineen ja menestyksen puute estä sitä. Ja tästä syystä myöskään parisuhteessa elävä ei ole automaattisesti onnellisempi, kuin yksinelävä. Mutta onnellisuus kyllä MAHDOLLISTAA rikastumisen, rakkauden löytämisen ja menestymisen, sillä korkea tunne avaa aina portin unelmiimme.

Kun opit näkemään  elämän planeetallamme tunnetasoina -siis matalampina tai korkeampina –  sen sijaan, että näkisit sen esim rikkaiden tai köyhien maailmana, tai kauniiden ja vähemmän kauniiden maailmana, tai kuuluisien ja tuntemattomien maailmana, niin maailmankuvasi muuttuu radikaalisti. Sillä silloin ymmärrät, että voit kokea pakahduttavaa onnea täysin olosuhteista riippumatta, milloin ja missä tilanteessa tahansa – ollessasi resonanssissa eli samalla tunnetaajuudella oman korkeamman minäsi kanssa. Ja sillä hetkellä TIEDÄT voivasi luoda mitä tahansa, vain sallimalla itsellesi korkea tunnetila, eli tunnet oman rajattoman luomisvoimasi.

Ja oli tunnetilasi juuri nyt millainen tahansa, niin voit siirtyä  ”onnellisten maailmaan” eli korkeampaan tunnetasoon  lähes välittömästi, sallimalla tunnetaajuutesi kohoaminen. Eli keskittämällä ajatuksesi positiiviseen, jolloin manifestoit korkeampia tunteita. Tunne on siis myös manifestaatio, aivan kuten kaikki ne aineelliset asiat, joita elämäämme luomme.

Jo luomiesi asioiden tietoinen, yksityiskohtainen arvostaminen on helppo tapa siirtyä tuohon ”korkeampaan todellisuuteen. Mutta älä ole ”kiitollinen” siitä, mitä sinulla on, sillä kiitollisuus on tunnetasolla matalampi tunne kuin arvostus. Sinun ei tarvitse olla kiitollinen kenellekään. Ei myöskään vanhemmillesi tai esi-isillesi, ihmisille jotka ovat sinua joskus auttaneet, ”jumalista” puhumattakaan. Arvosta kaikkia kanssaihmisiäsi, mutta muista, että vaikkapa rikas tai sinua rakastava ihminen, joka on sinua joskus auttanut, on itse autaessaan luonut myös hyvää itselleen. Hän on siis auttanut myös itseään. Hän ei tarvitse kiitollisuuttasi. Voit kyllä inspiroitua auttaman vastavuoroisesti sinua joskus auttanutta, mutta älä siis auta häntä siksi, että tunnet olevasi kiitollisuudenvelassa. Et voi koskaan auttaa ketään matalasta tunnetilasta käsin.

Olet aina täydellisen arvokas omana itsenäsi, ja mittaamattoman arvokkaita ovat myös kaikki muut, nyt tai joskus aikaisemmin eläneet ihmiset maapallolla. Kukaan ei siis koskaan ole ollut, eikä ole, arvoton. Jos joku ihminen ei tunne itseään arvokkaaksi, niin hän on vain sillä hetkellä erossa omasta korkeammasta olemuksestaan.

Arvosta siis asioita, joista aidosti iloitset. Voit arvostaa myös näennäisesti negatiivisia asioita, kuten velkaa tai yksinäisyyttä, jos arvostuksen tunteesi on aito, eikä siihen liity katkeruutta tai pelkoa. Jos uskot vetovoiman lakiin niin tiedät, että kaikki ei-toivottu on aina luonut toivottua. Eli siksi voit tietoisena luojana aidosti ja vailla katkeruutta arvostaa siis myös näennäisesti negatiivisia kokemuksiasi.

Rakkauteen liittyviin tunnemuistoihin keskittyminen kohottaa myös helposti tunnetaajuuttasi. Eli pyri muistelemaan tunnetasolla hetkiä, jolloin olet tuntenut aitoa rakkautta. Eli pyri tavoittamaan ja ”eristämään” mieleesi tuo rakkauden tunne. Vaikka esim. henkilö, jota kohtaan olet joskus tuntenut rakkautta, olisi herättänyt sinussa joskus myös negatiivisia tunteita, niin älä keskity niihin. Vaan muistele hetkeä, jolloin katsoit toista ihmistä korkeamman minäsi silmin.

Myös iloon ja hauskuuteen liittyvät tunnemuistot ovat tehokkaita tunnetaajuuden kohottajia. Pyri muistamaan tunnetasolla hetki, jolloin koit iloa. Ei ole mitään väliä sillä, oliko tuo hetki lyhyt tai pitkä, tai oliko hauskuuden aiheuttama toiminta korrektia tai sopimatonta – on hyvin tavallista, että hauskat  hetket liittyvät sääntöjen rikkomiseen – tärkeintä on, että tunnet taas tuon naurun, joka ”otti sinut valtaansa”.  Humoristiset sattumukset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka korkeat tunnetaajuudet dominoivat aina universumissa. Eli jos keskuudessamme on ihminen, joka ”nauraa katketakseen”, niin myös ympärillä olevien ihmisten tunnetaajuus kohoaa väistämättä, eli ”ilo tarttuu”. Jos vilpittömästi iloisen ihmisen vaikutuspiirissä on hyvin masentunut ihminen, niin tuo masentunut ihminen  usein suuttuu, mutta hänenkin tunnetaajuutensa siis kohoaa, koska viha on aina masennusta korkeampi tunnetila. Ja jos vihastunut ihminen jää edelleen iloisten ihmisten seuraan, niin hänen tunnetaajuutensa pääsee kohoamaan katkeruuden ja turhautumisen taajuuksien kautta toiveikkuuden taajuudelle, ja toiveikkuudesta on enää lyhyt matka ilon ja rakkuden taajuuksiin.

Universumissa ei voi päästä eroon mistään, voimme vain vetää asioita puoleemme. Älä siis yritä päästä eroon negatiivisista tunteistasi, vaan aikaansaa niiden katoaminen keskittymällä positiiviseen, eli olemalla keskittymättä negatiiviseen. Negatiiviset tunteesi ovat siis kuin savua, jota jostain syystä purkautuu suustasi ja korvistasi, ja tuo savu estää sinua näkemästä elämäsi iloiset asiat. Mutta kun negatiivisten tunteidesi savu hälvenee, ja alat vähitellen havaita iloisempia asioita, niin lopulta näetkin elämäsi myönteisenä ja täynnä mahdollisuuksia.

Eli arvosta, rakasta ja iloitse  – ja kaikki unelmasi toteutuvat!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä