Tavoittelemasi ratkaisut, vastaukset ja onnistumiset ovat vain tekosyitä sille, että saat kokea seikkailun, joka johtaa niitä kohti

Negatiivisessa tunnetilassa ollessasi sinua raivostuttaa kuunnella, kun joku korkeassa tunnetilassa oleva vakuuttaa sinun olevan ”ikuisella matkalla”, ja että korkeampi minäsi vain ikään kuin huijaa sinua kulkemaan loputtomasti eteen päin, inspiroimalla sinua unelmilla ja tavoitteilla. Eli olet kuin hamsteri juoksupyörässä, toiveikkaana menossa jonnekin, mutta todellisuudessa ”kierrät kehää”.

Tietoisena luojana et kuitenkaan vain pyöri turhautuneena ja toiveikkaana ympyrää, ilman tarkoitusta, vaan kaikki kokemuksesi laajentavat koko ajan universumia. Ja jos tunnetilasi on korkea, niin myös nautit luomistyöstäsi, eli iloitset elämästä.  Etsit siis kyllä vastauksia ja ratkaisuja kysymyksiisi ja ongelmiisi, mutta elämäsi todellinen tarkoitus on se ilo, jonka koet aina silloin, kun olet kulkemassa OIKEAAN SUUNTAAN, eli toivettasi kohti. Kuvittelet kyllä, että todellinen tavoitteesi on tuo unelmasi, ja että vasta unelmasi tavoitettuasi koet ”todellista onnea”, mutta tämä on siis matalan tunnetaajuutesi luoma harha. Sillä jos koet onnellisuutta siitä huolimatta, että et vielä ole tavoitettasi saavuttanut, niin silloin voit myös saavuttaa tavoitteesi.

Eli ”kun ajatus ja tunne ovat yhtä”, eli ”tiedät unelmasi voivan olla totta”, niin se myös on totta. Jopa usko on siis tietoa hieman alempi taajuustila. Kun tiedät, että joku asia on olemassa (kuten nykyinen ns. todellisuutesi, jonka jo havaitset), niin silloin se ON olemassa. Tämä sama tieto oli  myös alkuperäisessä Jeesuksen opissa, ja se on kaikkien muidenkin uskontojen perusta, mutta esim. kristinuskosta tuo tieto poistettiin (Tuomaan evankeliumi), koska se olisi ollut ristiriidassa ”jumalopin” kanssa. Eli kristityt eivät ole tienneet olevansa korkeamman ulottuvuus, koska heille on vuosisatoja vakuutettu, että tuo korkein on heistä itsestään erillään oleva hahmo, ”jumala”. Ja sama erillisyysharha on myös muissa uskonnoissa, joissa on yksi, ihmistä korkeampi, jumalhahmo. Monijumalisissa uskonnoissa taas jumaluudet ovat usein selkeämmin vain ”hengen ilmentymiä”, vaikka toki matalissa tunnetiloissa olevat, polyteististen uskontojenkin kannattajat, ”uhraavat jumalilleen”, koska pelkäävät, ja uskovat  itse olevana vajavaisia. Uhraamisen alkuperäinen tarkoitus on kuitenkin ollut oman uskon vahvistaminen, eli tunnetaajuuden kohottaminen tiedon, eli manifestaation korkeimpaan taajuuteen.

Keskity siis aina vain iloitsemaan nykyhetkestä, täysin riippumatta siitä kuvitteellisesta todellisuudesta, jonka juuri tällä hetkellä uskot olevan ”totta”, koska havaitset sen aisteillasi. Sillä todellinen nykyhetki, ja todellinen todellisuus, on aivan toisenlainen, toiveidesi ja unelmiesi luoma todellisuus, et vain vielä tunnetasolla tiedä, että se on jo olemassa, jolloin et voi havaita sitä.

Myös meditaatiossa saamasi vastaukset ja ratkaisut saattavat olla niin korkealla taajuudella, että et meditoinnista huolimatta niitä tavoita. Vaikka ulottuvillasi on siis ihan joka hetki valtavasti vastauksia kysymyksiisi. Mutta jos uskot siihen, että kaikki ratkaisut ovat teoriassa ulottuvillasi JUURI NYT, eli ainoastaan sinä itse olet ”matalamman taajuuden kanavalla”, eli korkeamman minäsi on johdatettava sinua hieman mutkikkaamman polun kautta – kuin vaivihkaa – kohti unelmiasi,niin lopulta saavutat myös sen kaikkein suurimman unelmasi, mutta et niin, että se tuntuisi enää ”suurelta”, vaan niin, että se tuntuu ”seuraavalta, loogiselta askeleelta”. Eli saavuttaessamme suuria unelmiamme olemme lopulta jo niin valmiita vastaanottamaan ne, että emme enää niiden toteutuessa koe valtavaa ihmetystä ja haltioitumista, sillä meissä oli jo valmiiksi sisäinen tieto unelmiemme olemassaolosta, eli omasta tunnetaajuustason valmiudestamme vastaanottaa ne.

Sinun oman värähtelytaajuutesi on siis vain sopeuduttava resonanssiin sen todellisuuden kanssa, jonka itse olet jo luonut. Ja kun et keskity vastustamaan jatkuvaa liikettäsi kohti omia toiveitasi, niin voit koko ajan hyvin, ja koet onnellisuutta ja iloa, koska siis kuljet myötävirtaan, etkä taistele unelmasi kypsymistä ja avautumista vastaan.

Matalammalla tunnetaajuudella olevia ihmisiä kyllä ”häiritsee” se, että sinun taajuutesi on korkeampi, mutta jos sinä et anna ”heidän häiriintymisensä häiritä sinua”(et salli oman tunnetilasi laskea), niin hekään eivät enää kiinnitä huomiota sinun korkeampaan tietoisuustasoosi. Ja tämä johtuu siis siitä, että vain samalla tunnetaajuudella olevat ihmiset voivat ”ärsyttää toisiaan”. Korkeampi tunnetaajuutesi dominoi kuitenkin aina, eli matalammalla tunnetaajuudella olevan ihmisen on pakko resonoida sinun korkeamman taajuutesi kanssa, koska hänenkin perusolemuksensa on korkea taajuus. Jos hän kieltäytyy tästä, niin hän ei voi olla sinun kanssasi missään tekemisissä. Tästä syystä esim. jumaluskovaiset ihmiset,jotka pitävät kiinni omasta tavastaan uskoa tuohon ”jumalaan”, ajautuvat korkeassa tietoisuustasossa olevien ihmisten seuraan, sillä korkein heissä itsessään vetää puoleensa korkealla taajuudella vakaammin olevia ihmisiä. He siis etsivät – vaikkakin tiedostamattaan, johtuen negatiivisesta tunnetilasta ja vastustuksesta – totuutta, vaikka eivät vielä edes tiedä haluavansa löytää sitä! Ja siksi jumaluskoiset suuttuvat, jos joku kertoo heille, että jokainen ihminen on korkean tietoisuuden ulottuvuus, ja että jumalia ei ole olemassa korkeassa tietoisuustasossa. Suuttumus kertoo siis siitä, että he vastustavat omaa, sisäistä totuuttaan.

Ollessasi korkeassa tunnetajuudessa sinä olet kuitenkin täydellisen vapaa, koska sinulla ei ole mitään tarvetta käänyttää muita ihmisiä, vaan nuo muut ihmiset hakeutuvat sinun korkean tietosi äärelle, koska korkein taajuus, eli ehdoton rakkaus, dominoi aina universumissa.

Älä koskaan ajattele, että on olemassa sellaisia olosuhteita, joita et ”kestäisi”, jos ne osuisivat kohdallesi. Eli älä aktivoi esim. sellaisia  uskomuksia, että ”en kestäisi jos oma lapseni kuolisi”, tai ”en kestäisi, jos tärkein ihminen elämässäni pettäisi minua”, tai ”en kestäisi, jos menettäisin kotini”, ”en kestäisi, jos joutuisin pahaan onnettomuuteen”. Sillä jos aktivoit tällaisia uskomuksia mielessäsi, niin aktivoit samalla pelkojasi, ja pelkosi voivat toteutua. Älä kuitenkaan myöskään ”pelkää pelkoasi”, äläkä siten mahdollista ”itseaiheutettua kauheaa kohtaloasi”, vaan keskity vain tietoisesti positiivisiin asioihin. Usko, että kaikki on hyvin, ja että elämä kantaa aina, tapahtui mitä tahansa.

Esimerkiksi kaikki sairaudet ovat vain itse luomiamme tekosyitä sille, että haluamme levätä, tai että haluamme ”yleisesti hyväksytyn luvan kuolla fyysisesti”, eli vapautua negatiivisista tunteista, ja siis myös ehdollisesta rakkaudestamme läheisiämme kohtaan. Sillä ehdoton rakkaushan ei koskaan katoa mihinkään fyysisessä kuolemassa! Hengen ja tietoisuuden kuolemaa ei koskaan tapahdu.

Eli teoriassa kuka tahansa meistä voisi milloin tahansa kuolla fyysisesti, jos hän itse haluaisi kuolla, ja myös sallisi kuoleman itselleen. Mutta vain hyvin pieni osa ihmiskunnasta kykenee tietoisesti pysymään niin korkealla tunnetaajuudella, että kykenee kuolemaan, ja palaamaan takaisin elämään, itse niin päättämällä. Meditaation mestarit ja joogit kykenevät joskus tähän, ja sen lisäksi vain vähän aikaa sitten maailmaan saapuneet, vielä hyvin korkeassa taajuustilassa olevat pienet vauvat, ja useimmat kasvit ja eläimet (esim. jäniksenpojat usein kuolevat, jos ne menettävät emonsa, ja joutuvat vaikkapa ihmisen kanssa tekemisiin). Mutta joskus myös isommat lapset, ja myös aikuiset, kuolevat ”ilman lääketieteellistä syytä”, ja tämän kuoleman he ovat usein päättäneet jo ennen syntymäänsä maan päälle. Sillä ns. selittämätön, ”pyhä” kuolema, on aina todella suuri lahja kuolleen läheisille, sillä oikein oivallettuna se vapauttaa läheiset heidän omasta kuolemanpelostaan. Ja tämä johtuu siitä, että edes näennäisiä ”syyllisiä”  tällaiseen kuolemaan on hyvin vaikea edes yrittää löytää, eli tällaista kuolemaa on  helppo ”juhlia”, sen puhtaan ehdottomuuden vuoksi.

Kenenkään  ihmisen fyysinen kuolema ei ole koskaan kenenkään toisen ihmisen ”syy”, vaan jokainen kuolema on aina itsemurha.

Vetovoiman laki on  täysin ehdoton, kuin painovoima, mutta sinulla ei ole mitään syytä pelätä sen ehdottomuutta, koska SINÄ itse hallitset tuota voimaa, hallitsemalla omia ajatuksiasi, ja niiden myötä tunteitasi. Ja iloitsemalla ehdoitta elämästäsi,  hallitset siis myös omaa elämääsi.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Et ole syntynyt uhrautumaan, etkä palvelemaan muita, vaan iloitsemaan elämästä

On hyvin tavallista, että henkisistä asioista kiinnostuneet ihmiset kokevat voimakasta kutsumusta auttaa muita ihmisiä, ikään kuin heidät olisi ”määrätty” syntymään maan päälle tiettyyn auttamistehtävään. On totta, että sellaiset ihmiset, jotka ovat jo edellisten elämiensä aikana tunteneet totuuden universumin laista, syntyvät ikään kuin valmiina kertomaan siitä myös muille. Mutta on tärkeää huomata, että kyse ei silti ole ”karmasta” eikä kohtalosta, joka ikään kuin pakottaisi meidät kärsimään mahdollisimman paljon, jotta sen myötä jalostuisimme auttajiksi. Vaan me olemme aina ja joka hetki vapaita valitsemaan oman polkumme, ja pyrkimään kohti iloa, ei siis kohti uhrautumista ja velvollisuuksia.

On siis tärkeää erottaa toisaalta valmiit uskomukset ”ennaltamäärätystä kohtalosta”, ja toisaalta täydellinen luomisen vapaus toisistaan.  Nuo uskomukset ovat usein niin voimakkaita, että myös universumin lain tiedostava ihminen voi ajoittain epäillä vapauttaan todella vain nauttia elämästä, muiden puolesta uhrautumisen, ja vääjäämättömän kutsumuksen sijaan. ”Auttamistehtävään syntyminen” yleisenä, sielumme toiveena, ei siis vaadi kärsimystä, mutta saatamme itse uskoa, että se vaatii, jolloin näin myös tapahtuu.

Jos olet syntynyt auttajaksi ja ”valonkantajaksi”, niin sinun täytyy kyllä kokea itse ne asiat, joista muille ihmisille kerrot, mutta muista, että sinua ei silti ole MÄÄRÄTTY palvelemaan muita, kärsimällä itse. Mikään sinun ulkopuolellasi oleva voima ei siis määrää sinun kohtaloasi. Jos olet kokenut elämässäsi paljon näennäisiä vastoinkäymisiä, niin älä alistu ajattelemaan, että ”kärsimyksen kruunu” pysyy päässäsi, ja että sen kantaminen olisi jollain tapaa ylevää ja arvokasta. Muista, että jos olet itse luonut itsellesi uskomuksen uhrautumisen tärkeydestä, niin voit itse myös vapautua tästä negatiiivisesta uskomuksestasi.

Eli erota aina toisistaan kaksi asiaa: 1.Toisaalta se, että tähänastinen  polkusi on kenties ollut haasteellinen, ja että olet jo oppinut katsomaan vastoinkäymisiä suurina lahjoina, eli näet kirkkaasti niiden luomat positiiviset asiat, etkä jää enää tuijottamaan menneisyydessä kokemiasi kärsimyksiä. 2. Ja toisaalta taas VÄÄRÄ uskomuksesi siitä, että koska olet kokenut paljon haasteita, ja laajentunut niiden seurauksena voimakkaasti, niin sinun täytyisi edelleen kokea paljon haasteita, eli että panokset vain kovenevat koko ajan, ja kärsimyksesi syvenee, kunnes lopulta vapaudut siitä fyysisessä kuolemassa.

Jälkimmäinen on siis vain oman mielesi luoma selitys sille, miksi olet kärsinyt niin paljon elämässäsi, eikä se ole totta!  Et ole syntynyt maan päälle kärsimään, vaan voit joka hetki valita myös helpomman polun. Voimakas kohtalonomaisuuden tunteesi johtuu vain siitä, että KOSKA olet luonut suunnattoman paljon toiveita kokemuksillasi, niin korkeampi minäsi kutsuu sinua jo niin voimakkaasti niitä kohti, että korkeamman olemuspuolesi värähtely on hyvin nopeaa, ja kun sitten tunnet negatiivisia tunteita, niin ne tuntuvat koko ajan vain voimakkaammilta siksi, että vauhtisi on niin huima, ja pienetkin ”ohjausvirheet” saavat sinut syöksymään todella rajusti pois polultasi. Ja tästä  syntyy harhakuva siitä, että henkisenä auttajana sinun olisi pakko vain kärsiä jatkuvasti, ikään kuin muiden puolesta.

Mutta et siis voi auttaa muita tieltä suistuneita, suistumalla itse heidän perässään. Voit auttaa muita vain näyttämällä omalla esimerkilläsi, kuinka tiellä voi pysyä, voimakkaista toiveista, eli kovasta vauhdista huolimatta!

Erilaiset kärsimys- ja askeesimyytit, esim. meidän kaikkien tuntema kristinuskon tarina Jeesuksesta ”syntien sovittajana”, ovat kuin huomaamattamme luoneet mieliimme negatiivisen uskomuksen kärsimyksen arvokkuudesta, ja tätä uskomusta kantavat taakkanaan  hyvin monet henkisen työn tekijät, ja muut auttamistyössä toimivat ihmiset. Mikä on johtanut tilanteeseen, jossa moni auttaja itse uupuu, koska on todellisuudessa paljon useammin empatian ja turhautumisen, ja jopa katkeruuden ja vihan tunnetilassa, kuin myötätunnon ja rakkauden. Ja ehdoton rakkaus edellyttää aina sitä, että auttaja rakastaa myös omaa itseään ehdoitta, ja sallii myös itselleen todellisia toiveitaan, eikä siis uhraudu muiden ihmisten puolesta. ”Et voi auttaa sairasta sairastumalla itse”.

Eli muista aina, että empatia, sääli ja uhrautumisen tunne ovat paljon matalampia tunnetiloja,  kuin puhdas myötätunto. Eli et  voi  auttaa ketään, jos tunnet sääliä häntä kohtaan. Ja muista myös, että sääliessäsi vedät puoleesi sääliä etsiviä, ja usein hyvin negatiivisisssa tunnetiloissa olevia ihmisiä, jotka vaativat sinuakin laskeutumaan negatiivisiin tunnetiloihin, koska heidän pahaa oloaan vain pahentaa se, että he havaitsevat sinun olevan usein heitä korkeammassa tunnetaajuudessa. Jos olet havainnut tällaisen ilmiön, niin arvosta havaintoasi tienviittana: Jos tunnet tarvetta tuntea empatiaa ja uhrautua, ja jos nuo ihmiset saavat sinut ärsyyntymään, niin suuntasi on väärä!

Eli ajatus ”ympärilläni pyörii niin paljon apua kaipaavia, epätoivoisia, ja mieleltään järkkyneitä  ihmisiä, että minun on kai pakko uhrautua heidän auttajakseen” johtaa sinut harhaan, ellet tunne puhdasta iloa ajatellessasi auttamistehtävää. Esimerkiksi psykologit, psykiatrit, lääkärit, ja monet sosiaalialalla toimivat ihmiset,  kärsivät hyvin usein itse mielenterveysongelmista juuri siksi, että he kuuntelevat jatkuvasti negatiivisissa tunnetiloissa olevien potilaidensa ja asiakkaidensa kärsimystarinoita. Mitään menneisyydessä tapahtuneita negatiivisia asioita ei pitäisi KOSKAAN aktivoida, vaan pyrkiä vain pysymään juuri nyt korkeassa tunnetilassa, jolloin on mahdollisuus katsoa menneisyydessä koettuja negatiivisia asioita positiivisessa valossa, eli nähdä negatiivisen luoma positiivinen. Menneiden kärsimysten kertaaminen ei ole koskaan arvokasta, vaan se on kuin kuopan kaivamista portaiden alapäähän, jos päämääräsi on päinvastaisessa suunnassa, eli portaiden yläpäässä.

Jos siis törmäät jatkuvasti apua etsiviin, ”eksyksissä oleviin”  ihmisiin, niin se ei ole ”mystinen” merkki siitä, että sinun tulisi ”pelastaa” heidät kaikki perustamalla jonkinlaisia henkisiä suojasatamia ja hoitokoteja, vaan  nuo ihmiset muistuttavat sinua siitä, että kaikkein tärkein tehtäväsi on säilyttää oma sisäinen valosi, jotta voit auttaa myös noita muita ihmisiä löytämään oman sisäisen valonsa. Sillä jokaisella ihmisellä on oma korkeampi minänsä, joka jatkuvasti kutsuu heitä korkeampiin tunnetiloihin, ja jos he eivät noudata oman korkeimpansa kutsua, niin sinäkään et voi heitä säälimällä auttaa. Jos yrität, niin koet vain heidän vihansa, jolloin omakin tunnetilasi laskee, sillä negatiivisessa tunnetilassa oleva ihminen kokee vihaa empatiaa tuntevia kohtaan, sillä viha on korkeampi tunne, kuin täydellisen voimattomuuden ja arvottomuuden tunteet. Voit kyllä perustaa ”henkisen hoitokodin”, mutta vain, jos puhdas ilosi johdattaa sinua tekemään niin, eli seuraat kutsumuksessasi omaa toivettasi, omaa parastasi.

Voit siis auttaa muita vain toteuttamalla omia, todellisia toiveitasi, eli pysymällä ilon ja aidon rakkauden taajuudella, ja rakastamalla myös itse itseäsi. Sinua ei siis ohjaa kukaan hyväksymään sellaista kutsumusta, jota et itse halua seurata. Jos tiedät esim. kaipaavasi vapautta, vaurautta ja jännittäviä uusia kokemuksia matkailemalla ympäri maailmaa, mutta vedät puoleesi ihmisiä, jotka tarjoavat sinulle rahallisesti niukkaa elämää muiden ihmisten palvelijana, niin pyri kohottamaan tunnetilaasi, jotta näet selkämmin omat, todelliset toiveesi. Sinulla on siis vapaus valita myös askeettisempi, ja kenties sisäisesti rikas elämä, jos sellaista todella toivot, mutta muista, että et voi auttaa ketään muita, jos itse tunnet katkeruutta uhrautumisesi seurauksena. Ja muista myös, että universumilla äärettömässä viisaudessaan on aina nerokkaat keinot YHDISTÄÄ toiveitasi, eli universumi löytää kyllä tavan yhdistää vaikkapa jännittävät seikkailut ja iloa tuottava auttamistyö, sinun ei siis tarvitse – eikä pidä – käytännön asioista huolehtia.

On myös hyvin tavallista, että  köyhien ja rajallisuutta kokevien ihmisten auttajat katkeroituvat, ja tuntevat todellisuudessa myös vihaa autettaviaan kohtaan. Sillä esim. kristinuskon nykyversio perustuu erillisyysharhaan, eli siihen, että kärsivät ihmiset olisivat uhreja, jotka eivät itse pysty auttamaan itseään. Ja että ”jumala” olisi jonkinlainen ylhäinen täydellisyys, joka kyllä rakastaa ihmisiä, mutta että häneltä pitää nöyränä  ja ”syntisenä” anella apua. Todellisuudessa tällaista ”jumalaa” ei ole olemassa, vaan me olemme itse tuo korkein, ”synti” on vain olemista erossa rakkauden tunnetilasta,  eli korkeimmasta itsessämme, ja että me laajennamme kokemuksillamme koko ajan tuota korkeinta itsessämme. Ja kaikki toiveemme toteutuvat, jos vain itse sallimme ne itsellemme.

Mitä enemmän harjoittelet tietoista luomista, niin sitä korkeampi on oma värähtelytaajuutesi, ja sitä enemmän koet myös korkeissa tunnetiloissa ollessasi näennäisiä vastoinkäymisiä. Ja tämä johtuu siitä, että kun olet hyvin lähellä todellisia toveitasi, niin sellaiset asiat, jotka eivät enää sovi uuteen elämääsi, karsiutuvat väistämättä pois, ja universumi siis ”kysyy” negatiivisilla kokemuksilla, haluatko jatkaa entistä, vai haluatko ottaa vastaan jo luomasi uuden elämän. Eli jos sinulla on vaikkapa elämänkumppani, joka ei pysy laajentumisesi tahdissa, eli hän ei salli itselleen omia toiveitaan, niin hän etääntyy sinusta väistämättä sitä nopeammin, mitä ENEMMÄN pyrit häntä tietoisesti ja ehdottomasti  rakastamaan. Vaikka tämä saattaa kuulosta sinusta julmalta, niin se on täysin looginen prosessi: Ehdoton rakkautesi siis mahdollistaa todelliset toiveesi, ja jos kumppanisi tunnetaajuus on paljon matalampi, kuin sinun, niin hän ei enää voi olla seurassasi, vetovoiman laki tekee sen mahdottomaksi. Ja hän kokee negatiiviset tunteensa entistä paljon voimakkaampina, koska intuitiivisesti hän havaitsee sinun valosi ja tietää, että myös hänen tulisi pyrkiä omaa sisäistä valoaan kohti. Jos tällaisessa tilanteessa erehdyt tuntemaan sääliä ja empatiaa kumppaniasi kohtaan, niin pysytte kyllä yhdessä, koska laskeudut hänen tasolleen, mutta samalla kärsit itse, koska kiellät itseltäsi omat toiveesi. Ja muista, että saatat myös itse olla tuo ”jarruttava osapuoli”, ja tuntea vihaa vapautta kaipaavaa puolisoasi kohtaan.

Kaipaus ja melankolia ovat siis nekin aina negatiivisia tunteita, ja ne aikaansaavat lopulta vain turhaa kärsimystä, samoin kuin parisuhdeongelmissa koetut syyllisyyden- ja katkeruudentunteetkin. Ja kaikki nämä negatiiviset tunteet estävät etenemisesi kohti toiveitasi, koska ne pakottavat sinut jäämään kiinni mataliin tunnetaajuuksiin.

Se, että ”ehdollinen rakkaus satuttaa” on siis tärkeää ja tarkoituksellista, sillä kipusi näyttää sinulle oikean suunnan: Vältä kipua, aina.

Ehdollinen rakkaus on aina väärä suunta, mutta ehdoton rakkautesi  johdattaa sinut poikkeuksetta iloon ja täyttymykseen.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä