Jokainen maan päällä elävä ihminen tekee elämässään asioita vain yhdestä syystä: Kokeakseen iloa ja onnellisuuden tunnetta, eli tunteakseen yhteyden omaan korkeampaan minäänsä,  ollakseen resonanssissa oman, toiveiden seurauksena laajentuneen itsensä kanssa. Pyrimme siis aina kohti ”toiveidemme itseyttä”, ja toiveidemme olosuhteita, koska kaikki toiveemme ovat todellisuutta korkeassa taajuustasossa välittömästi, kun niitä toivomme.

Mutta samaan aikaan valtaosa maailman ihmisistä pakottaa itsensä pysymään erossa tuosta korkeasta taajuustilasta, YRITTÄMÄLLÄ saavuttaa jotakin tiettyä, suurta  unelmaa, jonka he uskovat tekevän heidät onnellisiksi. Ja koska yrittämisen värähtelytaajuus on paljon matalampi, kuin saavuttamisen, niin vaikka onnea etsivä saavuttaa päivittäin ja hetkittäin monia tavoitteitaan, niin hän ei kuitenkaan koe onnellisuutta, koska hän ei ole tyytyväinen noihin pienempiin saavutuksiin matkansa varrella. Ja samalla tällainen henkilö estää myös suuren unelmansa toteutumisen, sillä suuren unelman toteutuminen edellyttää pienten unelmien arvostamista.

Kyse ei siis ole siitä, että emme voisi saavuttaa suuria unelmia, tai että niiden saavuttaminen olisi millään tavalla vaikeampaa, kuin pienten unelmien, vaan kyse on siitä, että jos itse pidämme unelmaamme ”suurena”, niin tunnemme sen tunnetasolla ”vaikeaksi tai mahdottomaksi saavuttaa”, eli tunnetaajuutemme on matala ajatellessamme unelmaamme. Korkeampi minämme kuitenkin ohjaa meitä väsymättä kohti tuota suurta unelmaamme, mutta jos tunnemme turhautumista, epäuskoa ja pettymystä, matkalla kohti tuota unelmaa, niin emme havaitse tuota ohjausta, koska vain korkeassa tunnetilassa olemme yhteydessä korkeampaan minäämme.

Ns. suurten unelmien esteenä voi siis olla ainoastaan oma epäuskomme, universumi ei koskaan kiellä meiltä mitään. Ei ole olemassa ”jumalaa”, joka päättää, onko joku unelma meille liian suuri, vai olemmeko ”ansainneet” tuon unelman. Sinä itse olet oman elämäsi täysin kaikkivoipa Luoja.

Usein unelmiemme ja menestyksemme esteenä on myös kateus ja katkeruus, eli kun havaitsemme, että muut ihmiset ovat jo saavuttaneet sellaisia asioita, joista itse vasta unelmoimme, niin tunnemme kateutta. Kateuden ja katkeruuden tunteet kertovat  kuitenkin vain siitä, että oma korkeampi minämme ei koskaan tunne kateutta tai katkeruutta ketään toista ihmistä kohtaan, koska korkeampi minämme tietää, että me ihmiset emme ole erillisiä. Ja että avain todelliseen menestykseen on siinä, että opimme iloitsemaan vilpittömästi myös kaikkien muiden ihmisten menestyksestä. Sillä kun iloitsemme muiden ihmisten menestyksestä, niin iloitsemme samalla omasta, tulevasta menestyksestämme. Sillä juuri ilo – koemme sitä  mistä tahansa syystä –  on avain menestykseen ja saavutuksiin. Sillä vain menestyjä joka iloitsee menestyksestään, on todellinen menestyjä.

Näennäistä menestystä kokevat todella monet ihmiset, jotka ovat yrittäneet kovasti menestyä, ja lopulta saavuttaneet toiveitaan. Mutta tällaiset menestyjät ovat usein pyrkineet menetykseensä sekä oman hyvinvointinsa, että muiden ihmisten kustannuksella, eli he ovat olleet menestykseen pyrkiessään enimmäkseen negatiivisessa tunnetilassa, ja kun he ovat lopulta saavuttaneet tavoitteensa, niin he eivät ole kokeneetkaan onnellisuutta, koska ”onneton matka päättyy onnettomasti”, mikä johtuu siis siitä, että mitä tahansa matkaa voi kutsua ”onnistuneeksi” vain, jos olemme kokeneet onnellisuutta matkan aikana.

Onnellisuutta ei myöskään koe sellainen ihminen, joka pyrkii saavuttamaan jotakin elämässään vain ”näyttääkseen muille ihmisille menestystään”, eli ollakseen parempi ja arvokkaampi, kuin muut. Sillä tällaisen ihmisen tunnetila on hänen menestyessäänkin matala, ja hän vetää siksi myös puoleensa kateellisia, ja samalla tavalla kilpailunhaluisia  muita ihmisiä, jotka ovat siis tämän menestykseen pyrkijän kanssa samalla, matalalla tunnetaajuudella. Eli materiaalisella  menestyksellä tai maineella omanarvontunnetta tavoitteleva ei tunne todellista, sisäistä ja myötäsyntyistä arvokkuuttaan, vaan hän kuvittelee saavuttavansa arvokkuudentunteen kilpailemalla muita ihmisiä vastaan. Mutta hän ei tavoita omanarvontunnettaan, koska kilpaileminen muita vastaan tapahtuu siis negatiivisessa tunnetilassa, ja siksi tällainen ihminen pysyy usein suuren osan elämästään pelon, kateuden ja muiden negatiivisten tunteiden taajuuksissa. Aitoa onnellisuutta voi siis kokea vain sellainen ihminen, joka pyrkii vilpittömästi kohti omaa iloaan, eikä siis pyri ”voittamaan” muita ihmisiä, ja olemaan heitä parempi. Kaikki maailman ihmiset ovat aina  täsmälleen yhtä arvokkaita.

Se, joka ei hyväksy elämän ikuista keskeneräisyyttä, ei voi koskaan tulla onnelliseksi, koska juuri keskeneräisyydessä, ja tavoitteidemme loputtomuudessa,  piilee onnellisuutemme salaisuus. Onnellisuus on siis unelmien saavuttamista, ja jos meillä ei olisi enää mitään saavutettavaa, niin emme voisi tuntea myöskään onnellisuutta.

Jos tunnet kateutta, katkeruutta ja pettymystä havaitessasi kanssaihmistesi menestyvän, kun  et itse samaan aikaan koe onnistuvasi oikein missään asioissa, niin älä kuitenkaan tuomitse ja syyllistä itseäsi näistä ”ei-ylevistä” tunteistasi, sillä katkeruus ja viha ovat kuitenkin jo korkeampia tunteita, kuin arvottomuuden, osattomuuden ja voimattomuuden tunteet. Olet mittaamattoman arvokas sielu, ja täsmälleen yhtä arvokas, kuin kuka tahansa ulkoisesti menestynyt ihminen, ja kun tunnet katkeruutta ja vihaa, niin olet jo matkalla tunneskaalassa ylös päin. Saatat tuntea seuraavaksi kostonhimoa, ja sen jälkeen vahingoniloa, jos joku menestyvä ihminen epäonnistuu, mutta älä tuomitse itseäsi näistäkään negatiivisista tunteista, sillä suhteessa masennukseen ja arvottomuudentunteeseen nekin ovat positiivisia, kohottavia tunteita. Ja olet jo matkalla kohti toiveikkuuden, uskon ja tiedon taajuuksia. Ja kun lopulta tiedät, että unelmasi voi olla totta, niin se myös on totta, sillä oma tunnetaajuutesi on tuolloin tiedon, eli tiedostamisen taajuus. ”Havaitset oman, korkean taajuustasosi ilmentymät, jotka omat unelmasi ovat luoneet”.

Jos jatkuvasti havaitset ympärilläsi ihmisiä, jotka tuntuvat menestyvän sinua paremmin elämässään, niin muista: Et voi koskaan tietää, millaisia tunteita nämä ihmiset juuri nyt tuntevat, eli tuntevatko he onnellisuutta. Ulkoisesti menestyvä ihminenkin voi tuntea hyvin syvää arvottomuutta, jos hän ei osaa iloita menestyksestään, vaan keskittyy sellaiseen, mitä hänen elämästään puuttuu. Se kuva, joka meillä on muista ihmisistä, heidän tunteistaan ja elämäntilanteestaan kokonaisuutena, on poikkeuksetta aivan väärä. Sinulla ei siis ole koskaan mitään syytä tuntea kateutta ketään toista ihmistä kohtaan, sillä hänenkin onnellisuutensa riippuu aina vain hänen kulloisestakin, hetkellisestä tunnetilastaan, ei siis ulkoisista, näennäisistä ”hyvinvoinnin merkeistä”. Et voi myöskään koskaan tietää, millainen on ollut hänen matkansa kohti menestystä, ja millaisia tunnemuistoja tuo matka on tuon ihmisen mieleen jättänyt. Et voi tietää, arvostaako hän itse menestystään, vai onko hän katkera niistä kärsimyksistä, joita on elämässään kokenut, tai pelkääkö hän menestyksensä loppumista. Ja taloudellisesti menestyvä saattaa keskittyä ihmissuhdeongelmiinsa, ihmissuhteissa menestyvä rahahuoliinsa, ja ihmissuhteissa ja talousasioissa menestyvä voi keskittyä olemaan huolissaan terveydestään. Eli onnellisuus on siis aina vain hetkellinen tunnetila, jota koemme vain, jos keskitämme ajatuksemme oman, senhetkisen elämämme arvostamiseen, ja muiden ihmisten, ja itsemme rakastamiseen. Ja siksi onnellisuus on aina TÄYSIN suhteellista, oli kyseessä kuka tahansa maailman ihmisistä: Rikas tai köyhä, kuuluisa tai tuntematon, yksin tai parisuhteessa elävä, terve tai sairas.

Ja kateus on joka tapauksessa aina ”väärä tunne”: Sinä olet aina ja ikuisesti mittaamattoman arvokas, täysin riippumatta siitä, mitä olet tai et ole elämässäsi saavuttanut. Muiden ihmisten näennäisesti ”suuremmat”saavutukset eivät myöskään koskaan vähennä sinun arvoasi.

Jos siis itse haluat kokea mahdollisimman suurta onnellisuutta ja iloa, eli  todellista ”menestystä” elämässäsi, niin keskity aina vain oman elämäsi, ja oman nykyhetkesi arvostamiseen, ja ehdottomaan rakkauteen itseäsi, ja kaikkia muita ihmisiä kohtaan. Ja valitse aina aluksi ne kaikkein helpoimmat rakkauden ja arvostuksen kohteet, eli älä yritä väkisin pakottaa itseäsi rakastamaan esimerkiksi sellaisia ihmisiä, joihin sinulla liittyy voimakkaita, valmiita negatiivisia tunnemuistoja, vaan aloita ehdottoman rakkauden harjoitukset vaikkapa eläimistä ja kasveista. Kun tunnet ehdotonta rakkautta ja arvostusta mitä tahansa asiaa kohtaan, niin vetovoiman laki auttaa sinua pysymään vakaammin korkeassa tunnetilassa, ja vetää puoleesi lisää rakastamisen ja arvostamisen aiheita. Ja lopulta arvostat ja rakastat kuin huomaamattasi myös niitä ihmisiä, joita sinun oli kaikkein vaikeinta arvostaa ja rakastaa. Ja tämä johtuu siitä, että kun OMA tunnetilasi on korkea, niin myös ihmiset ympärilläsi ilmentävät seurassasi korkeinta itsessään. Ja oman tunnetaajuutesi kohoamisen myötä myös negatiivinen tunnemuistosi, joka on liittynyt johonkin toiseen ihmiseen, pääsee puhdistumaan, ja muuttumaan jopa päinvastaiseksi! Ja tästä syystä ”pahimmista vihollisista” tulee joskus lopulta ”ylimmät ystävykset”, sillä jokainen vihan tunteesi luo aina rakkautta, korkeamman minäsi taajuustasoon. Eikä  sinulla siis koskaan voi edes olla ”vihollisia” ilman, että olet itse tunnetasolla määritellyt heidät vihollisiksisi.

Vain sinä itse siis estät tai mahdollistat oman menestyksesi, ja avaimia tuohon menestykseen ovat ilo,  rakkaus ja arvostus. Sillä menestys elämässä on vain sitä, että koet iloa matkallasi, juuri nyt. Ja kun kykenet iloitsemaan vilpittömästi myös kaikkien muiden ihmisten menestyksestä, niin et enää tunne erillisyyttä,  ja olet todella tietoinen luoja –  ja voit jakaa omaa iloasi ja menestystäsi myös kaikille muille.

Jos luet otsikon negatiivisessa tunnetilassa, niin koet turhautumista: ”Olenko siis vain aasi, jonka silmien edessä roikkuu kepin päässä porkkana, jota en saavuta koskaan?”

Positiivisessa tunnetilassa ymmärrät, että emme koskaan saavuta lopullisesti kaikkia unelmiamme, mutta saavutamme silti joka hetki, ja joka  päivä jotakin, mitä haluamme. Ja kun saavutamme jotakin, niin olemme samaan aikaan jo tavoittelemassa seuraavaa haavettamme. Koemme siis elämämme mielekkäänä juuri siksi, että meillä on aina jotakin saavutettavaa, eikä elämämme siis koskaan tule ”valmiiksi”. Ja siksi toteutumattomat haaveemme ovat tavallaan tekosyitä sille, että saamme nauttia loputtomasta matkasta. Kun koemme fyysisen kuoleman, niin negatiiviset tunteemme häviävät, mutta elämme silti koko ajan fyysistä elämää elävien kautta, osana sitä korkeaa tietoisuutta, jonka myös fyysisesti elävät kokevat tuntiessaan ehdotonta rakkautta ja  puhdasta elämänriemua. Ja pian synnymme jälleen innokkaina uudelleen, laajentaaksemme jälleen tuota korkeampaa tietoisuutta omilla kokemuksillamme, omilla toiveillamme ja unelmillamme. Sillä voimme kokea iloa vain kokemalla myös negatiivisia tunteita, kokemalla keskeneräisyyttä, ja tuntemalla sen vapauttavan onnellisuuden tunteen, kun luovumme negatiivisesta tunteesta, ja vastaanotamme sen luomuksen, jonka negatiivinen tunteemme loi.

Vaikka negatiiviset tunteemme ovat siis välttämättömiä, niin kärsimys ei silti koskaan ole tarpeellista. Jos ymmärrämme negatiivisten tunteidemme viestin oikein, niin keskitämme ajatuksemme olosuhteista riippumatta aina positiiviseen, jolloin vastaanotamme toiveemme ilman kärsimystä.

Eli kun olet todella taitava tietoinen luoja, niin et keskity negatiiviseen ns. nykytodellisuuteen, ja toiveesi puuttumiseen lainkaan, vaan näet kaikessa ei-toivotussa sen jo luoman toivotun, eli näet pilvessä kultaisen reunan, läheisesi kuolemassa sen mahdollistaman vapauden ja riemun (sielun vapautuessa fyysisyydestä), sairaudessa sen luoman toiveen terveydestä, velassa sen luoman rikkauden, ja erossa sen mahdollistaman ”ylhäisen yksinolemisen”, ja uuden ihmissuhteen.

”Epätäydellisistä” olosuhteista riippumaton elämänilo on siis onnellisen elämän avain. Helpoin mahdollinen polku, jota korkeampi minäsi sinulle joka  hetki valaisee, voi kulkea myös uusien vastoinkäymisten kautta, sillä vastoinkäymiset selkeyttävät ja tarkentavat aina unelmiasi, ja elämänilosi lähde on siis aina joka tapauksessa siinä vapauttavassa tunteessa, jota koet, kun luovut negatiivisista uskomuksistasi, ja negatiivisista tunnemuistoistasi. Eli tästä syystä sanonta ”kaikesta seuraa aina pelkkää hyvää” pitää aina paikkansa, huolimatta siitä, kuinka suuria, pelottavia ja ahdistavia kokemamme vastoinkäymiset näennäisesti ovat.

Ja mitä ”mahdottomammalta” tuntuvia vastoinkäymisiä olet läpikäynyt, niin sitä suurempaa riemua tunnet, kun saavutat niiden luomat, manifestoituneet unelmat ja toiveet. Eli jos olet vaikkapa pitkään kokenut köyhyyttä, ja rahan puute on rajoittanut elämääsi, niin kun vihdoin sallit itsellesi köyhyytesi luoman rikkauden, niin pystyt todella täydestä sydämestäsi iloitsemaan rikkaudestasi. Jos olisit saanut rahaa helposti, niin rikkauden, ja sen suoman vapauden aikaansaama riemu ei olisi läheskään yhtä suurta. Positiiviset tunteemme siis voimistuvat sen mukaan, kuinka syviä negatiivisia tunteita olemme kokeneet. Mutta tästä huolimatta voit aina valita myös helpomman polun, ja sallia itsellesi olosuhteista riippumatonta iloa, hyvin vaikeissakin elämäntilanteissa, kohdistamalla ajatuksesi tietoisesti asioihin, joita arvostat. Eli voit nähdä aivan minkä tahansa elämäntilanteen joko positiivisena, tai negatiivisena, sillä onnellisuus on aina suhteellista, ja vain tunnetila, jota joko koemme, tai emme koe, riippuen ajatuksistamme, ja niiden aikaansaamista tunteista.

Myös ns. korkeissa tunnetiloissamme on taajuuseroja, ja vaikka toivo on korkeampi tunnetila kuin epäilys ja turhautuminen, niin ollessamme toiveikkaita, emme vielä manifestoi toiveitamme. Toivoa korkeampi tunnetila on usko, mutta uskokaan ei vielä mahdollista manifestaatiota, vaan uskoakin korkeampi tunnetila on tieto, joka on sama tunnetila, kuin ehdottoman rakkauden, ja täydellisen selkeyden tunnetila. Ja tässä taajuustilassa on siis korkeampi minäsi joka hetki. Eli kun  tunnetasolla TIEDÄT, että unelmasi toteutuu, niin samalla hetkellä se toteutuu.

Arvosta siis kaikkea sellaista, jota aikoinaan kiihkeästi  toivoit, jonka toteutumiseen et aina kyennyt uskomaan, mutta  joka myöhemmin kuitenkin uskosi vahvistuttua manifestoitui. Sillä tällaisten asioiden TIEDÄT siis manifestoituneen, tiedät niiden olevan, ja juuri siksi ne ovat! Tästä syystä arvostusta, ehdotonta rakkautta ja puhdasta myötätuntoa kannattaa pyrkiä mahdollisimman usein tuntemaan, sekä itseä, että kaikkia muita ihmisiä, ja koko luomakuntaa kohtaan.

Me ihmiset olemme – kasvien ja eläinten tapaan, mutta  tietoisemmin  – ”olioita”, ”olijoita”, ”olevia ja eläviä” olentoja, emme siis ensisijaisesti suorittajia ja saavuttajia. Elämämme tarkoitus on siis  oleminen ja eläminen, elämän aistiminen – päämäärämme ja unelmamme vain auttavat ja innostavat  meitä suunnistamaan elämämme polulla. Eli yksikään päämäärämme ei lopulta ole todellinen tavoitteemme, vaan elämämme päämäärä on matkalla oleminen, siis elämä itse.