Makaan krapulassa sohvalla ja kadun, että lähdin eilen veljeni kanssa yhteisen tuttumme syntymäpäiväjuhliin. Itse juhlat olivat kivat ja oli mukavaa saada muuta ajateltavaa ja päästä tuulettumaan olinhan koko viikon maannut vain kotona aina töiden jälkeen… Baariin ei olisi pitänyt lähteä, se on se mitä kadun sillä törmäsin eksäni kahteen ystävään… Pelasin pelikoneella kun he tulivat ja yllättivät minut halaamalla takaapäin. Toivottelivat voimia ja kyselivät kuulumisia… Olin kokoviikon esittänyt kaikille ulkopuolisille, että ei tässä mitään kyllä tämä tästä..  Noh se sitten murtui siinä samantien… En itkenyt, mutta silmät kostuivat ja alahuuli väpätti minkä kerkesi kun kuuntelin kuinka nämä eksän ystävät lausuivat niitä kliseisiä lauseita kuten ”mieti mitä kaikkea voit taas tehdä”, ”nyt se ei ehkä tunnu siltä, mutta kyllä se helpottaa” ja ”maailmassa on muitakin miehiä”…. Koetin selittää, että tällähetkellä pyrin vain keskittymään itseeni enkä halua lähteä enään samaan vuoristorataan kuin ennen, mutta turhaan sieltähän tuli lisää näitä kliseisiä lauseita ja minun oli pakko poistua paikalta olisin muuten purskahtanut itkuun. Jätkät toivoivat vielä ennekuin poistuin, että voitaisiin olla kavereita vaikka erottiinkin eksäni kanssa. Se oli tavallaan mukavaa, että halusivat vielä olla kavereita vaikka nyt ei kovin useasti tulla varmaan olemaan tekemisissä, mutta on hyvä tietää, että jos vastaan tulee voi moikata.

Jatkoin juhlintaa vaikka pienehkö masennus varjostikin taustalla loput ajasta… Iskuyrityksiäkin mahtui koko iltaan ja yöhön yhteensä viisi ja en muistanutkaan millaista se on kun tullaan iskemään. Kenellekkään en lämmennyt vaan torjuin nätisti ja melko avoimestikkin kerroin, että en etsi ketään olen vasta eronnut. Ennen innostuin aina vain lisää ja lisää jos minua tultiin iskemään kun olin sinkku, mutta huomasin viimeyönä että tälläkertaa en tuntenut minkäänlaista innostumista… Enemmänkin tuntui ehkä hiukan pahalta, että tarjontaa olisi, mutta en sitten sille yhdelle enään kelpaa… Pientä ylpeyttä kuitenkin tunnen sillä onnistuin juhlimaan niin, etten hakenut minkäänlaista lohtupokaalia ja osasin kaikille ehdotuksille sanoa suoraan ei. Niinhän minä lupasin itselleni, että nyt otan rauhassa yksin ja opettelen taas rakastamaan itseäni. 

Baarista poistuessani tarttui minua joku olkapäästä, se oli eksäni isoveljen avovaimo. Tokaisin ääneen ”voi ei taas eksän tuttuja” ja heti perään hän kysyi ”mitä? Eksän?” Jouduin sitten selittämään kuinka minut jätettiin maanantaina. Outoa, että hänkään ei tiennyt erosta ja ihmettelikin itsekkin miksei eksäni ole kertonut edes perheelleen, sillä hän olisi siinä tapauksessa saanut jo kuulla. Noh siinäpä taas yksi todiste siitä kuinka huono eksäni oli ja on puhumaan asioistaan kellekkään vaikka eihän tuo nyt kuuluisikaan muille, mutta kuitenkin… 

Huomenna taas arki koittaa ja ystävänikin ovat palanneet reissuiltaan. Luulen, että ensiviikosta tulee jo helpompi jos ei tule takapakkeja tielle.