Viikonloput pelottaa

Viikonloppu lähestyy ja päätä vaivaa ajatus kuinka selvitä kun ei olekkaan enään sitä miestä jota niin kovasti aina ennen odotin näkeväni. Tuntuu kuin viikonlopulla ei ole enään mitään suurta merkitystä. Ero sattui muutenkin huonoon aikaan sillä kaikki ystäväni joita on se kourallinen ovat jossakin reissussa, joten ainut ystävä tälle viikonlopulle taitaa olla netflix… Arkisin on sentään töitä mitkä harhauttavat vähän ajatuksia muualle, tainoh näin kausityöntekijänä työtkin loppuu kohta tämän kuun lopussa. Ystävillänikin on työt joissa tehdään töitä viikonloppuisinkin joten täytyy keksiä jokin ratkaisu kuinka vietän viikonloppuni tästä eteenpäin. Yksinhän ihmisen täytyy myös osata olla ja nautinkin yksinkin olosta, mutta silloin se ei ole mukavaa jos yksin olo on ainut vaihtoehto… Aikaisemmin kun tuli ero olin sosiaalinen ja menevä, mutta tässä vaiheessa tuntuu mahdottomalta ajatella, että juoksisin baareissa jokaviikonloppu niinkuin ennen, tosin eipä sinnekkään olisi seuraksi lähtiöitä sillä ystäväpiirissäni kaikki ovat raskaana paitsi yksi. Ei siinä, että tällähetkellä muutenkaan kiinnostaisia baareihin lähteä… Voihan sitä sosiaalinen muutenkin olla kuin baareissa, mutta niin surullista kun se onkin ei näin pienessä tuppukylässä oikein muuta ole… 

Ruoka on sentään alkanut jo paremmin maistua, mikä on suorastaan ihme, että näinkin nopeasti. Ennen meni vähintään viikko ennenkuin onnistuin syömään kokonaisen annoksen ruokaa ja se näkyi kropassa vahvasti. Vältyin kuitenkin luurankovartalolta tällä kertaa ja olen ylpeä itsestäni. 😀 

Mielentilani on ollut tänään hyvinkin ailahteleva. Välillä saan niinsanottuja voima-ajatuksia päähäni joissa kuvittelen, että kyllähän tämä tästä ja ei ole ennenkään ollut vaikeuksia saada sitä uutta seuraa jos mieli on tehnyt jaaaaa sitten… palaan ajattelemaan sitä kuinka olen päättänyt, että nyt loppu leikit ja ne yhdenillan hupiukot joita harrastelin silloin ennen. Halua olisi löytää se vakava suhde jossa voisi kuvitella elävänsä aina. Samalla piiskaan itseäni mielessä, että ei tuo ei voi olla mahdollista, sillä se mies joka oli minulle tuota varten otti ja jätti… Mieliala siis vaihtelee laidasta laitaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tapahtuu pääkopassani seuraavaksi ja maltanko nyt keskittyä vain itseeni niinkuin olin jo itselleni luvannut vai lähdenkö siiheen vanhaan vuoristorataan jota käytin ennen, kun ero tuli. 

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään

Me muuttui minuksi

Vuoden ja kahdeksan kuukautta elin niinsanotussa kaukosuhteessa, kunnes eron hetki koitti kaksi päivää sitte. Voi tätä tunteiden myllerrystä ja ikävää. Olin jo aikaisemmin suunnitellut blogin perustamista, koska pidän kirjoittamisesta ja pohdiskelusta, mikäs siis sen parempi tapa aloittaa toipuminen erosta, kun aloittaa uusi miellyttävä harrastus ja purkaa tunteet tähän. 

Moni varmaan tietää sen tunteen, kun luulee löytäneensä itselleen ensimmäistä kertaa sen ihmisen, jonka kanssa voisi suunnitella elävänsä aina loppuun saakka. Se niin kutsuttu ”se oikea” . Tässä tapauksessa niin kävi minulle. En usko kuitenkaan kokonaan tähän ”se oikea” juttuun vaan enemmänkin muotoilisin sen niin, että jokaiselle löytyy se oikeanlainen ihminen jonka kanssa on hyvä elää ja olla. En tiedä tajuaako kukaan mitä horisen. 😀 Uskoin kuitenkin löytäneeni sellaisen ihmisen rinnalleni. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ollut ja tässä sitä nyt pää sekavana ja sumuisena koitetaan porskuttaa eteenpäin. Olohan on siis aivan järkyttävä. Erosta on kaksi päivää ja vieläkin alkaa oksettamaan, kun ajattelen niitä sanoja, kun minut jätettiin. Ruokahan ei ole maistunut vaan olen väkisin joutunut jotain närkkimään, ajatuksissa ei muuta pyörikkään kun ikävä ja halu ottaa yhteyttä toiseen, mutta siihen en sorru. Ensimmäinen kerta koskaan kun olen tajunnut sen, että kun erotaan on parempi olla rauhassa ja antaa toisenkin olla. 

Miksi sitten minut jätettiin… Syyhän oli se, että miehellä oli aivan liikaa omia asioita korjattavanaan ja oli ehkä surkein näkemäni ihminen puhumaan ja avautumaan ongelmistaan ja tunteistaan. Ongelmat siis vaikuttivat hänen mieleensä niin vahvasti ja samalla meidän suhteeseemme, että hän ei kokenut voimiaan riittäviksi korjaamaan enään suhteessamme olevia vikoja. Itsehän olisin halunnut vielä pysyä siinä vierellä ja tukea ja koettaa parantaa suhdettamme, mutta ei sille minkään mahda jos toisen voimat on kuluneet ja ymmärrän hänen päätöksensä vaikka kovasti sattuukin. Pysymme ystävinä, mutta luulen, että tästä jää ikuinen arpi joka ei koskaan mene umpeen. 

Tulen päivittämään blogiini erosta toipumiseni erivaiheita ja mahdollisista uusista seikkailuistani sitten kun on niiden aika. Tavoitteenani on kasvaa ihmisenä ja oppia rakastamaan taas itseäni. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä