Koska itselläni ei ole omenafirman puhelinta, lainaan Hajamielisen luuria. 

Niin se vaan joulu tulla tupsahti, ensin ajeltuani lapsi kyydissä puolen Suomen läpi ristiin rastiin, sen jälkeen ostoshelveteissä ihmettelemässä, haluaako joku todella tätä esineistöä lahjaksi ja lopulta suuren kuusikeskustelun äärellä: hankitaanko se nyt meillekin, kun on lapsi ja kaikki. Ja voi kyllä, kyllähän se sitten ostettiin:

Valitettavasti koko komeudesta on vaikeaa saada hyvää kuvaa, niin täynnä kuusta pikkuinen nukkekotimme on. 

Meillä perinteinen jouluruoka on blinit, erilaiset savustetut ja graavatut kalat ja muikun mäti, sekä venäläisittäin maustekurkkuja, smetanaa ja hunajaa. Kaapin uumenista löytyi vielä onneksi pullollinen Laurent-Perrieriä, ties mistä tiensä kaappin löytänyt, mutta edelleen tässä suklaita imeskellessä maistuu siltä, miltä shampanjan pitääkin.

Ohhoh, vähän heikko kuva ja tyhjä juomalasi keskellä kuvaa statementinä, mutta ei annetta sivuseikkojen häiritä… 

Nimittäin sitä, että joulua on mahtavaa viettää näin, ilman sekoiluja sukulaisten luota toiselle, ilman pakkoa syödä joka välissä hieltä haisevaa, haaleaa lanttulaatikkoa (joka siis on suosikkiani, mutta lämpimänä kiitos!) ja liian etikkaista rosollia, sitkeitä joulutorttuja ja sitä väkinäistä keskustelua aiheesta ”juu kyllä tiet olivat liukkaita, mutta pääsimme sentään perille ja vielä pitäisi ehtiä…”

Tylleröinen sekosi lahjoistaan täysin ja loikki lähes pitkin seiniä kunnes melkein nukahti junaradan päälle. Tosin toistaiseksi junaradasta enemmän taitaa iloita isä, mutta ei sitäkään iloa pidä väheksyä. Minä mussutan Budapestejä, siemaisen kuohujuomaa, hipelöin uutta kaulakoruani ja nautin siitä hiprakan tunteesta, jonka shampanja aikaiseksi saa.

Ja huomenna MEILLE tulee joululounasvieraita! Mahtavaa! Tarjolle tulee alkupalablini, sen jälkeen savulammasta ja jälkkäriksi juustoja. 

Nyt ei tulisi mieleenkään valittaa. 

Otan vielä kolmannen lasillisen  kuohuvaa ja sen myötä toivotan kaikelle kansalle riemullista joulujuhlaa.