Tähän en voi olla tarttumatta. Lilyssä on nyt muutamallakin palstalla (ja varmaan vieläkin useammalla jossain välissä, tunnustan ne missanneeni) lyhyen ajan sisällä käsitelty aihetta, josta puhetta varmasti riittää. Mistä kaikesta kasvattajaa voi arvostella?

Milloin ei isä osallistu tarpeeksi, milloin on äiti liikaa poissa tai päinvastoin, hänellä ei ole omaa aikaa. Miten lasta tulee ja ei ainakaan tule syöttää. Missä ja miten lapsen tulisi nukkua ja milloin. Milloin on liikaa pakkasta, milloin taas kaikki menee pieleen, kun lasta ei nukuteta säännöllisesti ulkona. Mikä on oikea määrä ulkoilua, milloin vanhemmat saavat mennä töihin, milloin heidän pitää mennä töihin. Minkä ikäistä lasta pitää ja minkä ikäistä saa imettää

Listaa voi jatkaa loputtomiin. Ja kuka sitten on arvostelemassa? Lääkäri sanoo yhtä, terveydenhoitaja toista. Tarhassa saa kiitosta ja jossain muualla haukkuja. Naapurin vanhapiika tietää kaiken juuri sinun lapsesi kasvatuksesta, tai ainakin siitä, mikä siinä menee päin kulmaa. Yhteiskunta kaipaa äitejä töihin ja tutkijoiden ääni kaikuu kotiinjäämisen puolesta. 

Summa summarum, teit niin tai näin, menee aina väärin päin. 

Minua on lääkäri kehottanut pidentämään kuukauden ikäisen imetysvälejä ja tämän poistuttua hoitaja supattanut että eihän toki nyt niin. Minulle on yksi lääkäri sanonut että lapsella on tylsää ja toinen että lapsella on refluksi. Perhepetiä suositeltiin vielä muutama vuosi sitten jonkun, en muista nyt minkä, tahon puolesta loistavaksi ratkaisuksi, nyt se on pannassa. Lastenruokapurkissa lukee suomeksi alkaen 4kk, ruotsiksi från 3 mån. Anoppi kummasteli kun en nukuta lasta parvekkeella ja joku tuntematon täti-ihminen avautui huolella ratikassa, kun niin pientä vauvaa ulkoilutin. 

Joskus välillä kuulee peräänkuulutettavan yhteisöllisyyttä ja etenkin koulumaailmassa koko-kylä-kasvattaa -mentaliteettia. Olen sitä mieltä että koko kylä saa kyllä kasvattaa positiivisessa mielessä ja etenkin vähän vanhempaa jälkikasvua, jolle onkin ihan hyvä ehkä välillä muistuttaa vaikka muiden huomioonottamisesta esim raitiovaunusssa, mutta vauvojen ja ihan pienten lasten vanhemmat voisi jättää kasvattamatta. Ne vanhemmat, jotka kritiikin herkimmin itseensä ottavat, tekevät sen sen takia, että he ovat yrittäneet kaikkensa ja enemmän. He välittävät lapsesta ja heistä tuntuu pahalta, että heidän tekojansa arvostellaan, tai vielä pahempaa, että he olisivat tehneet jotain normin vastaisesti, eli suomeksi sanottuna väärin. Ne, jotka eivät mistään mitään välitä, eivät välitä kritiikistäkään. 

Maailma olisi täynnä traumatisoituneita ja vinoon kasvaneita yksilöitä, jos vain yhdet säännöt pätisivät. Suhteellisuudentaju ei ole pahitteeksi kenellekään, ja jos vain aika ja oma mielenkiinto riittää, voi tutustua muiden maiden tapoihin ja suosituksiin.

Eihän se koskaan ole kivaa, kun arvostellaan. Jo senkin takia, että viesti menisi perille, suosittelisin silkkihansikkaita etenkin pikkuruisten esikoisten vanhempien toimia ohjaaville. En sen takia että vanhempien ei tarvitsisi ottaa kritiikkiä vastaan, sietää sitä tai heitä tulisi siltä mitenkään suojella.  Vaan sen takia että niistä vanhemmista harva haluaa pikkuiselleen muuta kuin parasta.