Niin se on saatu vuosi 2016 aluilleen, mahtavaa uutta vuotta kaikille! Nyt kun oon itsekin hahmotellut tälle vuodelle tähtäimiä ja tavoitteita, voidaan palata hetkeksi noin puolitoista vuotta taaksepäin hetkeen, jolloin löysin CrossFitin. Lajin, jossa haluan tänäkin vuonna kehittyä paremmaksi.

Keväällä 2014 kuulin, että Hämeenlinnaan oli auennut CrossFit-sali eli boksi, kuten salia CrossFit kielellä kutsutaan. Kun kaksi työkaveriani kertoi aloittaneensa CrossFitin alkeiskurssin, aloin googletella lajia tosissani. CrossFit-valmentajan kanssa läpikäydyn n. 2 tuntia kestäneen katselmointitreenin jälkeen musta tuli virallisesti CrossFit-kelpoinen ja sain alkaa käydä wodeilla eli ohjatuilla CrossFit-tunneilla. En siis käynyt perinteistä On Ramp –alkeiskurssia, sillä perustekniikat oli hallussa salilla käymisen ja personal trainerin kanssa jumppaamisen ansiosta. Toki oli monia liikkeitä, joista mulla ei ollut ennestään hajuakaan, kuten tempaus (josta mulla ei ole edelleenkään hajua :D), mutta wodeilla hiottiin paljon tekniikoita ja pääsin sitä kautta hommaan hyvin mukaan.

CrossFit-uran alusta asti kävi selväksi, että mulla on todella paljon opittavaa, parannettavaa ja kehitettävää. Erityisesti liikkuvuus oli melko surkea. Takakyykkäsin just ja just 90 asteen kulmaan, sitten loppui nilkan liikkuvuus. Valakyykky oli mulle aivan mahdoton, koska selkä kallistui heti eteenpäin ja olkapäät ei joustaneet tippaakaan. Voimatasot oli ihan kohtuulliset suhteessa siihen, että olin käynyt tavallisella salilla vasta reilun vuoden ennen kuin aloitin CrossFitin. Kestävyyskunto sen sijaan oli jo ihan hyvä kiitos vuosien juoksuharrastuksen, mutta nykytilanteeseen verrattuna sekin vielä aika lapsen kengissä. En saanut tehtyä punnerruksia polvet irti maasta, en saanut leukoja, en uskaltanut hypätä 50 cm korkealle boksille, enkä mennä seinää vasten käsilläseisontaan. Onneksi en edes oikein tajunnut tätä valtavaa puutteiden listaa, koska olin vaan niin innoissani treenaamisesta.

CrossFit on salakavala laji, sillä yhtenä päivänä havahdut siihen, että takakyykkyniiaus on muuttunut syväkyykyksi, valakyykyt onnistuu, saat leukoja, lisäpainoleukoja ja kippileukoja, hypit boksille, vedät maasta 120 kiloa ja jaksat painaa 20 minuuttia lähellä maksimisykkeitä. Paino on pudonnut ja jostain päin kehoa näkyy lihastakin. CrossFit koukuttaa. Se parantaa liikkuvuutta, kasvattaa voimaa, parantaa hapenottokykyä, muuttaa ulkonäköä ja kehonkoostumusta ja opettaa syömään riittävästi ravitsevaa ruokaa, mikä on sekin ollut mulle valtavan tärkeä opetus (siitä myöhemmin lisää). Kehittyminen on kovan harjoittelun tulosta, mutta ihan oikeasti jotkut asiat on tuntuneet kehittyvän ihan huomaamatta.

CrossFit on tunnettu yhteisöllisyydestään ja se onkin ollut alusta asti yksi koukuttava tekijä. Matkan varrella mukaan on tarttunut hyviä ystäviä. Mulla on salilla pieni toinen perhe, jonka kanssa treenaaminen on parasta. Ihmiset, jotka nostaa aina fiiliksen, jos työpäivä on ollut rankka tai muuten ottaa päähän. Pienen temppukerhon jälkeen mikään ei voi tuntua enää ikävältä. Vieläkö joku miettii, miksi oon jäänyt koukkuun? 😀

CrossFitissa ei ole koskaan valmis. Aina voi olla vahvempi, venyvämpi, kestävämpi -parempi. Välillä ja joskus useinkin tuntuu siltä, ettei osaa mitään, on huono, eikä kehity. Välillä taas tuntuu, että rauta tottelee ja happi kulkee. Täysin normaalia ja kuuluu joka lajiin. Kehitys on alussa hurjaa, mutta alkaa jossain kohtaa väkisinkin tasaantua. Itsellä lienee se taantumavaihe menossa. Into pysyy kuitenkin yllä, kun oppii uusia juttuja ja tekniikat parantuu, vaikka painot ei koko ajan kasvaisikaan.  

CrossFit on mulle rakas harrastus. Kunnianhimoisena ihmisenä siitä on ajan kuluessa tullut kuitenkin myös aavistuksen tavoitteellisempaa hommaa. Kavereiden kanssa vierähtää salilla tunti jos toinenkin monta kertaa viikossa ja jokainen haluaa olla päivä päivältä parempi. Ensimmäiset matalan kynnyksen kisat on takana ja toivottavasti vielä joskus voi käväistä kisa-areenalla uudelleen, sen verran hieno kokemus se oli. Se vaatii kuitenkin paljon treeniä, ruokaa ja lepoa ja sitten myös niitä asioita, joita lupaan tänä vuonna lisätä roimasti: kehonhuoltoa ja liikkuvuusharjoittelua. Jos vain olkapäät kestää niin tämän vuoden hienoin saavutus olisi muscle up. Sitä kohti siis! 🙂

T. Salme