Tyttö nimeltä Senni

Heippa hei!

 

Täällä kirjoittelee Senni eli siskosten viimeisin, muttei vähäisin osapuoli. Ikää on kertynyt 23 vuotta ja siinä ajassa on keretty jotakin jo saamaan aikaan. Urheilu, hienot autot, ystävät, perhe ja ruoka ovat tärkeimpiä asioita elämässäni. 

Peruskoulun ja lukion jälkeen pidin välivuoden, jolloin työskentelin vanhempieni yrityksessä joka paikan höylänä. Vuodessa oli hyvin aikaa miettiä mitä sitä rupeaisi opiskelemaan. Se oli selvää, että ammatin tulisi olla sellainen, jonka opiskelu on konkreettista eikä vain kirjojen lukemista. Pistin hakemukset sekä Poliisikouluun että Pelastusopiston hätäkeskuspäivystäjäkoulutukseen.  Pelastusopisto tykästyi taitoihini enemmän ja aloitin opiskelut syksyllä 2012, jolloin muutin 1,5 vuodeksi Kuopioon.  Mä voisin mikä päivä tahansa palata siihen opiskeluaikaan, se on ollu tähän mennessä mun elämäni parasta aikaa. Okei okei, ehkä mä kaipaan eniten sitä koulupäivien jälkeistä vapaa-aikaa ja letkupubia. Sanonpahan vaan, että tutustuin niin mahtaviin tyyppeihin ja onneks osan niiden kanssa oon edelleen tekemisissä.

_DSC2628.jpg

Kuopiosta sain valmistumispaperit kouraan jouluna 2013 ja tammikuussa 2014 sain heti vakiviran Hämeen Hätäkeskuksesta. Siellä kerkesin olemaan kolmisen kuukautta, kunnes työni siirtyi yhdistymisen takia Turkuun. Turussa muutin jo koulussa olleen kämppikseni kanssa yhteiseen vuokra-asuntoon ja onneksemme saatiin olla myös samassa työvuorossa. Lotalle iso kiitos siitä, että se kotiutti mua Turkkuseen. Iso kiitos myös mun ihanalle työryhmälle, joka sai mut viihtymään töissä ja jotka tukivat mua mun kaikissa ihanissa ja isoissa päätöksissä.

Turku ei koskaan kuitenkaan tuntunut niin kodilta kuin olisin kaivannut. Parisuhde mureni murenemistaan ja aloin kaivata entistä enemmän sukulaisiani ja ystäviäni. Työ oli mielenkiintoista, mutta neljän seinän sisällä istuminen, 12 tuntiset työvuorot ja vähäiset viikonloppuvapaat oli syitä miksi myös päätin jättää Turun ja Hätäkeskuspäivytäjäviran. Monet sanoo, että rohkea teko, mutta mä olen oppinu, että pitää elää hetkessä. Parempi tehdä ja kokea ja sen jälkeen ajaa päin puuta, kuin jäädä vain jossittelemaan. Palasin siis kotikaupunkiini ja annan oman työpanokseni nykyään vanhempieni yrityksessä.

Ainiin, teinhän mä tossa syyskuussa 2014 päätöksen, että alan treenata Body Fitness kisoja varten. Löysin itseni lokakuussa 11.10.2015 Nordic Fitness Expon lavalta junnujen +163 cm hopeapokaali kädessä. Tuo aika oli erittäin opettavaista, ihmeellistä ja mahtavaa aikaa. Matkastani jääkiekon kautta fitnekseen on tulossa oma postaus, wait for it!

 

Nyt mä keskityn saamaan mun ihka oman asunnon valmiiks, palaamaan takaisin kunnon treenin makuun leikkauksen jälkeen ja keksimään taas uusia huikeita kuvioita, jottei elämä käy tylsäks. 

IMG_2271.jpg

Palaamisiin

-Senni, Sepale, Sepih, Sepalus, Seppo ja mitä näitä on 😉

 

Ps. En ole siskoksista se taitavin ja äidinkielellisesti lahjakkain kirjoittaja, joten pahoittelut jo etukäteen. Pääasia, että tuun ymmärretyks 😀

hyvinvointi liikunta tyo opiskelu
Kommentit (2)
  1. Sepaleeee <3 Aivan mahtava blogi teillä! Rupeen varppina vakkari lukijaksi! 🙂 Terkkuja! xoxo

    1. Uijui, Sepaleen oma idoli siellä <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *