2016 lupaukset – onnistuinko?

Reilu vuosi sitten kirjoitin blogiini tavoitteita vuodelle 2016. Niihin oli kiva palata ja vielä hienompaa on huomata onnistuneensa niistä suuressa osassa – ihan huomaamatta. Uskon nyt siihen, että kerran tavoitteet ylös kirjoitettuani alan toteuttaa niitä alitajuisesti. Näitäkään en ole lukenut vuoden aikana kertaakaan ja silti suurin osa on täyttynyt tavalla tai toisella. Samoin huomasin tapahtuneen vuoden puolivälissä kirjoitetuille tavoitteilleni, jotka vähän aikaa sitten kaivoin puhelimen muistiostani, jonne niitä lomaltapaluulennolla rustailin. Niin siistiä!

Näyttökuva 2017-03-13 kello 21.14.09.png

1 Matkustan rennosti. 

Voin sanoa, että kaikki viime vuoden lomat olivat melko paineettomia, rennoissa merkeissä toteutettuja. Kävin Lontoossa ystävien kanssa melko spontaanilla matkalla. Lähdin päivän varoajalla Viron kautta Latviaan roadtripille. Toteutin pitkäaikaisen unelmani ja lensin joulun alla New Yorkiin viikoksi – yksin. Voisin siis sanoa onnistuneeni tässä. Tälle vuodelle haluan jalostaa tätä tavoitetta matkustamalla enemmän tai mahdollisuuksien mukaan kerralla vähän pidemmille lomille. Alkuvuoden talviloma jäänee nyt haaveeksi kiireiden ja elämän mullistusten vuoksi, mutta otan tämän harmituksen takaisin kesällä korkojen kera. 

Näyttökuva 2017-03-13 kello 21.08.22.png

 

2 Heittäydyn hetken vietäväksi ja koen enemmän.

Tämän osalta ei jäänyt liikaa kokemuksia plakkariin, mutta en myöskään muista kieltäytyneeni mistään isommista uusista kokemuksista. Ensi vuodelle vieläkin enemmnä rohkeutta – yksi iso koitos tulee mm. olemaan street-tanssin SM-kisat, joissa tanssin ekaa kertaa.

Näyttökuva 2017-03-13 kello 21.08.50.png

3 Panostan laatuun. 

Kyllä! Viime vuonna olen mm. oppinut erottamaan samppanjan skumpasta ja pyrkinyt ajattelemaan muutenkin enemmän elämyksiä kuin kustannuksia, aina kun se on järkevyyden ja rahatilanteen rajoissa mahdollista. Tänä vuonna haluan laittaa kotia tämä laatuajattelu edellä ja satsata omaan hyvinvointiin.

Näyttökuva 2017-03-13 kello 21.11.07.png

4 Nautin urheilusta, en stressaa. 

Tavoitteenani oli satsata 2016 tanssiin ja juosta enemmän. Juoksukilsat jäivät 2015 vuodesta jälkeen (70 kilometriä), mutta kokonaisuuteen (740 km) on helppo olla tyytyväinen. Tanssin osalta kerroinkin jo kisaavani tänä vuonna, eli se on edennyt. Vuonna 2017 haluan kuitenkin vielä laajentaa lajikirjoani. Haluaisin myös löytää salitreenin uudelleen, tällä kertaa juoksijan näkökulmasta, että treeni tukisi muita lajeja.

Näyttökuva 2017-03-13 kello 21.14.56.png

5 31.12.2016 katson taakse ja hymyilen. 

Täytyy tunustaa, että hymyä oli vuoden vaihteessa vaikea löytää. Vuosi toi mukanaan myös isoja muutoksia, joista kirjoitan enemmän, kun olen siihen valmis. Mutta selatessani kuvia vuoden varrelta, oli kuitenkin ihana huomata sen sisältäneen paljon hyviäkin hetkiä. Siitäkin huolimatta, että vuosi kokonaisuudessaan tuntui vaikealta.

Mutta tästä on hyvä mennä eteenpäin ja voinkin täydellä luottamuksella virkkoa tästä vuodesta tulevan vielä parempi kuin tämä vuosi. 

 

-Noora

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *