Viikko ilman sosiaalista mediaa

Oikean käden jatke, puhelimeni, on tullut salavarkain liian merkittäväksi osaksi elämääni. Se paitsi täyttää tyhjät hetkeni ja häiritsee yöuntani myös muistuttaa mua jatkuvasti työhöni liittyvistä asioista. Pidän siitä mitä teen ja olen työtäni liippaavista asioista hurjan kiinnostunut, mutten en voi olla siinä kiinni 24/7. Eihän kukaan voi.

Hetken mielijohteesta kirjaudun ulos kaikista somepalveluista. Poistan Jodelin kokonaan. Siellä ei tule koskaan hyvä mieli. Poistan myös Iltasanomien sovelluksen. Se on toinen melko turha tapa somen rinnalla täyttää tuntieni tyhjiöitä. Tunnen helpotuksen sisälläni. Päätös elää ilman somea on huojentava.

Ensimmäinen viikko ilman sosiaalista mediaa

Otan puhelimen käteen vaistomaisesti, kun sen ollessa lähelläni. Seuraavana aamuna jätän koko laitteen yläkertaan. Hetkinä, joina kyseenalaistan päätökseni, järkeilen, etten tarvitse puhelinta nyt oikeasti mihinkään. Haaveilen hiljaa telineestä ulko-oven pielessä, johon voisin asettaa luurin aina sisään astellessani.

Iltapäivällä havahdun sohvalla istuessani hetkeen, kun löydän itseni Linkedinin kirjautumis-sivulta ilman mitään ennakko-aietta sinne menosta. Hätkähdän hieman. Millainen automaatio toi minut tänne? Ei ainakaan mikään tiedostettu ajatus. Jätän kirjautumatta.

Kaipaan vähän ystäväni päivityksiä arjesta vauvakaksostensa kanssa. Mitenhän niillä menee? Samalla huomaan, etten muista kaipaavani somesta mitään muuta. Päätän soittaa ystävälleni huomenna ja mennä taas avuksi mahdollisesti ensi viikolla, jos aikataulumme kohtaavat.

Aloitan illalla äänikirjan lukemisen puhelimesta. Tuntuu kuin laistaisin paastostani, vaikka kyseessä ei ole sosiaalinen media. Kuunteleminen voisi olla parempi vaihtoehto, mutta olen sovelluksen lataamisesta saakka pitänyt lukemisesta enemmän. Keskityn sanoihin paremmin. Asiat jäävät mieleen. Enkä kaipaa sosiaalisten päivien jälkeen enempää äänimaailmaa ympärilleni. Laitan kirjan pian pois, silmien väsyessä tekstiin. Ehkä yritän huomenna uudelleen.

Odotan bussia. Seuraavaan on 9 minuuttia. Annan itselleni luvan selata puhelimesta Helsingin Sanomien uutisia. Katson odotusaikaa uudelleen. 7 minuuttia. Somessa aika olisi jo kulunut. Laitan puhelimen takaisin laukkuun ja astun epämukavuusalueelleni vain ihmettelemään ympäristöä. Kun bussi vihdoin saapuu, oloni helpottuu.

Havaintoja viikosta ilman sosiaalista mediaa

Pahimpia ovat odottamisen hetket. Etenkin julkisissa tiloissa odotusaika somea selaillen on helpompaa kuin ihmisten ihmettely.

Katson enemmän televisiota. Ruutu on lopulta vain muuttanut kokoaan ja ottanut muutaman askeleen kauemmaksi. Ehkä kohta keksin jotain järkevämpää ajanvietettä.

Keskityn lukemaani paremmin. Myös lehtien sudokut täyttyvät kuin itsestään.

Olen seurallisempi. Juttelen kotona enemmän puolisolleni, joka kuuntelee, kun someltaan ehtii. Jep, projekti ei ole yhteinen.

Puhelimesta on tullut mulle addiktio ja automaatio. Mutta huomaan jo muutaman päivän jälkeen, etten kaipaa sieltä juuri mitään.   

Palveluista ulos kirjautuminen osoittautuu käyttötauko-asetuksia tehokkaammaksi. Käyttötaukoja on helppo väistellä – katson vain 15 minuuttia jne. Mutta kirjautuessa tuntisin itseni välittömästi petturiksi.

Fomosta alkaa vähitellen tulla jomo, joka lienee tämän kokeilun kivijalka.

Noora

P.S. Noin 3 minuutin Instagram-lintsauksia viikon aikana: 4. 

Löydä tekemistä puhelimella vietetyn ajan tilalle

Helppoja tapoja relata vähän

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *