Sikke Sumarin innoittama focaccia

Focaccia

Söin pari viikkoa sitten töissä tosi hyvää ja koukuttavaa focaccia-leipää. Innokkaana leipurina mietin heti, miten toteuttaisin saman kotona. Ajatus jäi muhimaan ja lopulta menneenä viikonloppuna kaivoin itselleni reseptin netistä. Suurin osa ohjeista oli tarkoitettu uunipellille, mutta itse halusin toteuttaa leivän vuokaan. Ostin pari viikkoa sitten Ikeasta pienemmän vuoan juuri tätä varten. Voisin kokeilla uusia leivonnaisia ilman pelkoa ylensyönnistä niiden onnistuessa tai raaka-aineiden hukkaamisesta niiden epäonnistuessa. Vuoka pääsi tuolloin jo samana päivänä käyttöön, kun herran teki mieli mokkapaloja.

Löysin lopulta muhkean ja luotettavan vuoka-focaccian reseptin by Sikke Sumari (Linkki inspiraationani toimineeseen reseptiin). Sikken resepti oli helppo myös siksi, että siinä taikinaa ei vaivata. Ainekset vaan sekoitetaan nopeasti ja onnistumisen salaisuus piilee kärsivällisessä kohotuksessa. Taikinaa kohotetaan ensin tunti ja vielä vuoassa vartti ennen uunia. Se ei kuitenkaan noussut niin paljon kuin vanhana sämpylän ja pullan leipojana oletin. Ohjeesta poiketen, lisäsin joukkoon rosmariinin lisäksi tomaatteja ja ne osoittautuivat herkullisen maun salaisuudeksi!

Lähetin kuvia tekeleestäni ystävälleni, jonka kanssa keksimme varata pöydän Sikke’s-ravintolasta. Varasimme mukaamme myös vasta kaksoset saaneen kolmannen ystävän, joka otti innolla idean vapaasta illasta vastaan. Lokakuussa nähdään, Sikke!

Noora

Helppo focaccia (orig. by Sikke Sumari)

Ainekset (12 annosta)

Leipä
3 dl
kädenlämpöistä vettä
25 g
hiivaa
3 tl
sokeria
5 dl
vehnäjauhoja
1,5 rkl
oliiviöljyä
1 tl
suolaa
Täyte
10
kirsikkatomaattia
3 oksaa
rosmariinia
oliiviöljyä
sormisuolaa
2 h 5 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 1 h 45 min

Tee näin:

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon jauhot, sokeri ja öljy.

Anna kohota lämpimässä liinan alla tunti.

Voitele vuoka oliiviöljyllä. Lisää taikinaan suola. Kaada taikina vuokaan. Taikina on tässä vaiheessa löysää. Anna kohota 15 min.

Viipaloi kirsikkatomaatit 2-3 osaan. Töki taikinaan tomaatit taikinaan. Ripottele rosmariinin oksasta irroitetut lehdet päälle. Kaada päälle oliiviöljyä ohuita vaakaraitoja koko matkalle.

Paista uunissa 225 asteessa n. 30 minuuttia. Valmiissa leivässä on kovahko kuori. Nosta jäähtymään ja lisää välittömästi vielä oliiviöljyä toisen kerran, kuten ennen paistoa. Ripottele päälle sormisuolaa maun mukaan.

Nauti sellaisenaan tai vaikka keiton lisukkeena.

Koti Ruoka ja juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.