Pienin askelin eroon vaativuudesta

Kun haluan oikein kovasti muuttua, alan usein kieltää itseltäni asioita. Älä tee näin, jätä tuo pois, lopeta tuon ajatteleminen. Huomaatko itsessäsi samaa? Pohdin eilen, miten voisin päästä vähitellen eroon liiasta itseeni kohdistuvasta vaativuudesta. Ajatus lähti osin tästä Elisan sympaattisesta havainnosta: miten voisin rajoittaa negatiivista minäpuhetta, liiallista tulevaisuusorientaatiota ja lopulta ankaruutta itseäni kohtaan sen osalta, mitä pitää saavuttaa. Käännän asetelman päälaelleen ja kerron, mitä alan tehdä tämän eteen, kaikenlaisen lopettamisen sijaan.

Asetan itselleni vain yhden tavoitteen koko viikolle

Viikkojeni aikana luon usein itselleni paineita, aikatauluttamalla päiviin tunteja enemmän tekemistä. Pitäisi käydä lenkillä, siiivota asunto läpikotaisin ja ehtiä nukkuakin enemmän, mutta kalenterissa on jo tanssitunnit, kaveritreffit ja puolisoakin olisi hyvä nähdä välillä myös hereillä. Alkuviikosta väsähdän ja lopulta en saa aikaan asioita, vaikka tunnit riittäisivätkin. Nämä synnyttävät kehän, jossa tyytymättömyys itseeni kasvaa. Jos samaan viikkoon sattuu vielä PMS, tuska on jo melkoinen.

Asetan viikolle vain yhden tavoitteen. Tällä viikolla keskityn yhteydenpitoon ystävien kanssa. Ensi viikon teema on riittävä uni. Tuolla viikolla pyrin käymään kerran lenkillä. Tällä viikolla en herkuttele kuin viikonloppuna. Jos yrittäisin tehdä noita kaikkia, onnistuminen olisi vaikeaa tai lähes mahdotonta. Keskittymällä vain yhteen, voin saada homman toimimaan.

Huolehdin sisäisestä lapsestani

Tunnustan: luin taas jotain terapiaopusta, josta jäi mieleeni tämä ajatus. Monilla vaikeudet mielen ja itsetunnon kanssa juontuvat tunnelukoista, joihin väistämättä liittyyvät lapsuudessa koetut tunteet ja asiat. Oikaisen vähän. Kirjassa kehotettiin miettimään elämän vaikeita tilanteita ajattelemalla itsessään elävää sisäistä lasta. Miten kannustaisit? Miten lohduttaisit? Mistä kehuisit? Niinpä. Minäpuhe tekee tällä ajatusmallilla nopeasti tiukan käännöksen armollisempaan suuntaan.

Mulla on ystävä, josta haluan ottaa tässä mallia. Tyypillä on kolme alle 3-vuotiasta lasta ja näkisittepä, miten hienosti hän tuon tilanteen handlaa. Olin apuna keskiviikkona ja kiinnitin huomioita juuri tällaisiin pieniin asioihin. Kehuminen aina, kun jokin meni hyvin. Armollisuus siellä, missä jossain kesti hieman kauemmin. Ja mikä huikea kärsivällisyys niissä tilanteissa, kun on hetken haastavaa. Superäiti ja ennen kaikkea mun rakas ystävä!

Jään itselleni kiinni

Tuo Elisan teksti, johon viittasin pohjautuu osin juuri tähän. Koska sinä sait itsesi viimeksi kiinni arvostelusta? Kohdistuivatko sanat itseesi vai muihin? Jään usein itselleni kiinni negatiivisesta minäpuheesta. En puhu välttämättä ääneen, mutta ajatuksetkin voivat satuttaa. Itselleen kiinni jäämisestä puhui myös Jenni Janakka kirjassaan Röyhkeyskoulu. Aiheena taisi olla itsensä ja osaamisensa vähätteleminen.

Tänään jäin itselleni kiinni liiallisista vaatimuksista liikuntamäärien suhteen. Maanantaina futis, keskiviikkona tanssi, sunnuntaisuunnitelmissa lenkki – eikö siinä muka olisi tarpeeksi? Jäin myös nalkkiin lounashetkeni uhraamisesta duuneille. Shit, mun pitäis tietää paremmin! Arvostaa aikaa itseni kanssa enemmän. Ennen kaikkea haluan jäädä kiinni aina, kun arvostelen itseäni joko mielessäni tai muiden kuullen.

On pakko vielä naurahtaa ja todeta loppuun, että alussa suunnittelin kirjoittavani näitä Eroon vaativuudesta-toimenpiteitä ainakin kymmenen. Jossain vaiheessa tuskaillessani totesin, että vähempikin voisi riittää. Määrällä ei ole merkitystä, jos teen sen mitä teen hyvin. Ja tämä pätee ihan kaikkeen – myös tähän!

Noora