Nyhtöpulla

Kotonani asuu yksi innokas leipuri yhdessä puoliskonsa kanssa, joka rakastaa pullaa. Siksi silloin tällöin lisään ostoslistaamme hiivan, voidakseni yllättää jälkimmäisen ja saadakseni kivaa tekemistä viikonloppuihin. Oma suosikkini on Dallas-pulla. Niitä en ole vielä uskaltanut tehdä, sillä en usko itsekurini pitävän nauttimista järkevissä rajoissa.

Tänä sunnuntaina leipomisvimmani sai googlaamaan nyhtöpullan. Näin taannoin toteutuksen ystäväni Instagramissa ja lopputulos näytti herkulliselta. Nyhtöpullan, toiselta nimeltään Monkey breadin ajatuksena on pinota palloksi pyöriteltyjä pikkupullia kuivakakkuvuokaan, jolloin paiston jälkeen niitä on helppo irrotella klöntistä pienin paloin nautittavaksi.

Mulla on tapana etsiä aina jokin resepti tai kaksi, joiden perusteella lähden kehittelemään omaa versiotani. Reseptejä lukemalla näen suunnilleen raaka-aineiden suhteet sekä sen, mitä ensisijaisesti tarvittaisiin. Sitten käyn läpi omat kaappini ja käytän sitä, mitä siellä sattuu olemaan. Tässä reseptissä esimerkiksi vaihdoin ruokosokerin tavalliseen ja käytin hieman ohjetta vähemmän rasvaa, sillä totesin sen riittävän oikeaan koostumukseen. Kanelini loppui myös kesken parin viikon takaisten piparitalkoiden seurauksena, muttei lopulta krampannut pahasti lopputulosta. Tuunailuni pohjalla olevaan reseptiin pääset täältä.

Uunissa kohosi mehevä nyhtöpuolla, jonka kuori oli ihanan rapsakka ja sokerinen ja josta lähes puolet katosi meidän herkkusuiden napoihin alle tunnissa. Suosittelen tätä erityisesti pullahiirille, jotka kokevat taikinan nostatuksen pitkästyttäväksi ja pullan leipomisen liikaa aikaa vieväksi puuhaksi. Resepti oli yllättävän helppo ja nopea toteuttaa, eikä sitä kehoteta nostattamaan kovin kauaa, ettei lopputulos kohoa ulos vuoasta.

Ensi kerralla kokeilen ehkä tuunata reseptiin uusia makuja esimerkiksi lisäämällä mausteseokseen piparkakkumaustetta tai pullien väleihin marmeladia.

Noora 

Helppo ja nopea nyhtöpulla / Monkey Bread

Ainekset (20 annosta)

Pullataikina
25 g
hiivaa
2,5 dl
maitoa
1 dl
sokeria
1 kpl
kananmuna
1 tl
suolaa
1 rkl
kardemummaa
7 dl
vehnäjauhoja
50 g
voita
Täyte
2 rkl
kanelia
1,5 dl
sokeria / ruokosokeria
25 g
voita
1 h 40 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 1 h 10 min

Tee näin:

Taikina

Lämmitä maito kädenlämpoiseksi. Sekoita hiiva maitoon.

Lisää kananmuna seokseen ja sekoita tasaiseksi. Sekoita sokeri, suola ja kardemumma seokseen.

Lisää jauhot välitellen samalla sekoittaen ja lopulta kädellä vaivaten.

Sulata rasva ja lisää taikinaan. Vaivaa huolella tasaiseksi. Taikina voi jäädä hieman kosteaksi ja rasvaiseksi, kunhan se irtoaa hyvin reunoista.

Kohota taikinaa n. 20-30 minuuttia

Täyte

Sulata rasva pienessä kulhossa mikrossa tai lisää se kattilasulatuksen jälkeen kulhoon.

Sekoita sokeri ja kaneli lautasella.

Voitele reikäkakkuvuoka huolellisesti.

Leivo kohonneesta taikinasta pitko ja halkaise se kahteen osaan. Pilko molemmista pitkon osista n. 10-15 pientä palaa.

Pyöritä jokainen pala kerraallaan palloksi, voitele ja pyöritä sokeri-kaneliseoksessa. Lisää sen jälkeen kakkuvuokaan.

Pallot pinotaan vuokaan kerroksittain, jolloin niistä tulee noin 2 kerrosta vuoan pohjalle. Kohota n. 10-15 minuuttia ennen uuniin laittoa.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla  n. 40-50 minuuttia, kunnes kakun päällinen on saanut väliä ja kypsyyttä tikulla kokeillessa taikina ei tartu tikkuun.

Anna jäähtyä hieman ennen kumoamista tarjoilulautaselle. Koristele halutessasi tomusokeri-sitruunamehuseoksella ennen tarjoilua.

VINKKI! Nyhtöpulla maistuu parhaimmalta raikkaan maitolasillisen kanssa.

 

koti ruoka-ja-juoma