Tutunnäköinen
Olen tällä viikolla epäillyt muistini pettävän useaan otteeseen. Viimeisen neljän viikon aikana kokemani yleisin unohdus on alkanut toistua vähän liian usein. Ajattelen ensin, että joku asia pitää tehdä, esimerkiksi laittaa lasi astianpesukoneeseen tai reppu eteiseen odottamaan lähtöä. Hetken päästä alkaessani toimittaa asiaa, se onkin jo tehty. Todennäköisesti ihan omasta toimestani noin minuutti sitten. Toinen muistiongelmani liittyy ihmisiin, tosin tämä on juttu, joka on vaivannut mua jo pidempään.
Tutunnäköinen
Asia, joka saa mut kerta toisensa jälkeen epäilemään oman pääni terävyyttä on ihmisten tunnistaminen. Tällä viikolla olen nähnyt bussissa tyypin, joka näytti tutulta, mutten saanut päähäni miksi. Hetken päästä tulin siihen lopputulokseen, ettemme tunteneet, mutta olin jo kiinnittänyt häneen huomioni bussipysäkillä ja siksi nyt mietin, pitäisikö moikata. Ei pitänyt. Jos sulla on samanlainen naamamuisti kuin mulla, ehkä tiedät, mistä puhun? Ihmisestä tulee jotenkin tutunnäköinen, vaikka kohtaamisesta on vain muutama minuutti. Joskus tämä johtuu myös siitä, että tyyppi muistuttaa jotakuta tuttua.
Irti kontekstista
Toinen tilanne sattui metrossa, jossa näin jälleen tutunnäköisen tytön. Olin täysin varma, että tunnen hänet jostain. Kun en lopultakaan saanut päähäni mistä, välttelin tyypin katsetta loppumatkan, sillä en tiennyt pitäisikö moikata vai ei. Ihan hirveä tilanne. Enkä vieläkään muista, kuka hän on, vaikka tätä kirjoittaessakin saan nuo kasvot elävästi verkkokalvolleni. Useimmiten tällaisia tilanteita tulee eteen, kun kohtaan ihmisen vuosien jälkeen, eikä toinen ole merkittävästi muuttunut. Tai jos näen tuttuja paikoissa, joihin he eivät tavalla tai toisella muistoissani kuulu – esimerkiksi vanhoja kollegoita nykyisellä työpaikallani.
Julkkissyndrooma
Kolmatta tunnistamiseen liittyvää muistikatkostani kutsun nimellä julkkis-syndrooma. Olen aina ollut työssä, jossa kohtaan milloin julkisuudenhenkilöitä, milloin alalta muuten tunnettuja tekijöitä tai somesta tuttuja ihmisiä. Välillä noiden tyyppien tullessa vastaan kaupungilla, saatan moikata vahingossa tai keskeyttää moikkausreaktioni ihan liian myöhään, jolloin syntyy vaan vaivaannuttavan outo tilanne. Tiedätkö tunteen? Moikkaat ihmistä, joka ei lainkaan tiedä, kuka olet – koska ette ole ikinä tavanneetkaan. Satut vaan näkemään ihmistä mediassa tai tapahtumissa vähän liian usein. Tästä tuli mieleen ihan huippu tarina Afterwork-podcastista, jossa Meri Milash oli kohdannut Steven Tylorin Stockan herkussa. Jaksoon pääset tästä.
Massatapahtumat
Viimeisenä tulee mieleen eräs seminaari, johon osallistuin viime keväänä. Eräs nainen tuli moikkaamaan mua iloisesti hetkenä, jona olin keskusteluissa muiden kanssa. Moikkasin takaisin, mutta jatkoin sitten meneillään olevaa keskustelua. Olisin varmasti ottanut hänet luontevasti mukaan, mutta en millään saanut päähäni, kenestä oli kyse ja olimmeko edes sen tason tuttuja. Enkä edelleenkään tiedä, vaikka nuo kasvot jäivät visusti mieleeni.
Moikataan, kun tavataan
Ehkä tämän postauksen opetus voisi olla, että esitellään itsemme aina vaikka ihan varmuuden vuoksi, jos nähdään joku tuttu pitkästä aikaa. Ja jos joku ihan outo, hieman hölmistynyt tyyppi moikkaa sua joskus kaupungilla, morjensta vaan iloisesti takaisin! Kyllä se vielä muistaa, ettette ehkä tunteneetkaan, mutta kohtaamisesta voi näin silti jäädä hyvä mieli. 🙂
(Dementia-)Noora
Aiheeseen liittyvää: