Koronassa ahdistaa eniten
Tää syksy on ollut aika haastava. Ensin havahduin siihen, että aivotoiminta alkoi kuormituksen vuoksi hidastua ja palloja tipahdella juoksemani polun varrelle. Oli aika puhaltaa pilliin ja pysähtyä hengittämään. Todeta, etten pysty tähän kaikkeen ja tarvin breikin.
Tilannetta ei miltään osin ole helpottanut vallitseva koronan pelko, joka tulee eteen kaikkialla. Mun elämässä se tarkoittaa kodin muuttumista etätoimistoksi ja palaveriareenaksi jokaisen arkipäivänä halusin tai en. Koiran turhautumista siihen, kun ihmisillä ei ole aikaa. Jatkuvaa puntarointia, voinko mennä futistreeneihin, tanssitunnille tai joogaan. Pelkoa julkisissa kulkuvälineissä, joissa ihmiset edelleen kulkevat ilman maskia ja yskivät toistensa niskaan. Uusi normaali – pitääkö tähän tottua?
Avauduin alle näistä ja muista asioista, jotka koronassa ahdistavat eniten.
Matkailualan ahdinko
Olen työskennellyt koko urani nykyistä pestiäni lukuunottamatta matkailualalla. Kun pandemia alkoi, tajusin välittömästi, että nyt mulla kävi tuuri! Ympärillä entiset kollegat ovat lomautettuina ja iso osa saanut jo lähteä. Muutaman työpaikkaa ei ole enää olemassa ja heitä on pian paljon enemmän. Koen matkailuyrittäjien ja – yritysten ahdingon henkilökohtaisesti, vaikkei se kosketakaan mua suoraan. Ja toisaalta ikävöin kovasti mahdollisuutta matkustaa, joka on läpi elämän ollut niin iso osa omaa identiteettiäni.
Vaikutus harrastuksiin
Jos olinkin jonkin aikaa onnekas työelämässä, ei vapaalla ole käynyt yhtä hyvä flaksi. Mun KAIKKI tämän hetken rakkaat harrastukset (ja aivojani koossa pitävä voima) ovat ryhmälajeja. Jos (ja todennäköisesti kun) ne loppuvat taas jossain vaiheessa rajoituksiin, henkilökohtainen jaksamiseni tuskin kohenee. Viime viikolla yli 12 osallistujan tanssitunneille tuli vahva maskisuositus, joka johti jo yhteen paniikkikohtaukseen ja myös kohdallani kunto loppui jo puolessa välissä. Ymmärrän turvallisuusnäkökulman ja pidän maskia aina, kun se on mahdollista. Mutta en tosiaan toivo, että tämäkään on uusi normaali.
Oma terveys
Paitsi mielenterveydestä, olen huolissani mahdollisuudesta sairastua koronaan. Tai edes flunssaan, jossa karanteeni olisi edessä, sillä sekin olisi jo pieni koetus mielenterveydelle. Olen lohduttanut itseäni, että kolmekymppiselle, hyväkuntoiselle, normaalipainoiselle naiselle tullessa, sairaus tuskin olisi hengenvaarallinen. Silti jännittää, koska omat hengitystieni ovat syntyperäisesti vähän ahtaat ja astma sukurasite (jota mulla ei onneksi vielä ole). Käytän maskia kaikissa julkisissa tilanteissa, mutta ajatus siitä pitkäaikaisratkaisuna ahdistaa edellä mainituista syistä. Kävin jo yhdessä koronatestissä ja toivon, että se jäi tällä erää ainoaksi.
Jatkuva etätyö
Pandemian alussa tykkäsin etätöistä ja tavallaan nautin niistä kevään aamuista, kun sain nukkua pitkään ja aloittaa duunin ilman meikkiä yöpaidassa tukka sekaisin. Olin aina saanut enemmän aikaan etänä, kun keskeytyksiä on vähemmän ja voin säädellä kysymysten vastaanottoa ja vastaamista vain ottamalla etäisyyttä puhelimeen. Puolen vuoden etätyöputken jälkeen alkoi puuduttaa. Jatkuva kotona olo, ei selkeää alkua ja loppua työpäivälle, tylsistynyt koiranpentu kiinni lahkeessa ja keittiö täynnä kahden firman markkinointipalavereita.
Lopulta päädyin itse ottamaan hengähdystauon töistä, mutta työt eivät poistuneet kotoa. On muuten vaikea noudattaa työterveyslääkärin kehotetta olla ajattelematta töitä, kun koti on samalla edelleen toisen etätoimisto. Ja koronan jyllätessä, ilman kylmentyessä ja yön pidentyessä kotoa poistuminenkaan ei aina houkuta. Lopulta kaikkien mielenterveys on ollut vähän koetuksella (mun, puolison ja koiran), mutta lohduttaudumme edelleen ajattelemalla tän olevan väliaikaista. Onko, se jääköön nähtäväksi!
Millaisia haasteita korona on tuonut sun arkeen ja oletko hyväksynyt tilanteen olevan ”uusi normaali”?
Noora
Lisää aiheesta:
#Storytime: Jouduin koronatestiin
Tunnollinen etätöissä – vinkit turhan stressin purkamiseen
Asioita, joita en kaipaa Korona-panemiaa edeltävästä elämästäni