Seisotko itsesi tiellä?

Olen löytänyt ajatuksistani kierteen, josta en pidä. Tämä kela lyttää mun suunnitelmat ja unelmat. Se ylianalysoi kaiken ennen kun ehdin edes kunnolla kokeilla pystyisinkö. Ja mähän pystyn!

Liian vanha tanssijaksi

Yksi hyvä esimerkki tästä on mun tanssiharrastus. Kirjoitinkin aiemmin aiheesta täällä. Aloitin tanssin 16-vuotiaana, joka oli silloin samoilla tunneilla käyneisiin nähden ”tosi vanhana”. Jotenkin iskostin päähäni ajatuksen, etten myöhäisestä aloituksesta johtuen koskaan voisi olla niin hyvä kuin muut.

Todellisuudessa moni huipulle päässyt tanssija on aloittanut mua paljon vanhempanakin. Kaikki eivät ole  vetäneet pinkkiä tutua päälle ekan kerran kävelemään opittuaan, kuten tuolloin kuvittelin. Kelojeni takia lopetin yrittämisen. En kuitenkaan pääsisi siihen kisaryhmään ja mitä järkeä olisi treenata monta kertaa viikossa, kun en koskaan voisi olla yhtä hyvä kuin muut. Tyydyin harrastelemaan ja lopulta lopetin hetkeksi. Seisoin itse itseni tiellä.

Todistin 30-vuotiaana, että kisaamisesta unelmointi ei olisi ollut teininä lainkaan turhaa, tanssiessani hip hop-muodostelmatanssin SM-hopeaa. Aloitin uudella asenteella vielä toisenkin tanssilajin ja ajattelen nyt, että tästä voi tulla vielä ihan mitä vaan!

Liian kokematon etenemään

Uraani suunnittelin pitkään viiden vuoden sykleissä. Kelailin, että mulla menee suunnilleen 3-5 vuotta aina uudelle portaalle nousemisessa. Yleneminen ei kuitenkaan ole koskaan ollut mulle mikään meriitti. Tärkeämpää päästä tekemään asioita kädet savessa, silloin oppii eniten. En koe voivani johtaa toimintaa, jota en ole koskaan itse tehnyt.

Kuusi vuotta sitten uraraportaita suunnitellessani muistan miettineeni, että viiden vuoden päästä otan vielä yhden askeleen ylöspäin. Nyt olen tehnyt tuon tason tehtäviä jo 5 vuotta ja ollut aina pätevä hommiini. Aina ei vaadita vuosia urankaan rakentamisen tueksi. Pitää vaan uskaltaa, sietää hieman epämukavuutta ja pysyä aina uskollisena sille, mitä oikeasti haluaa. Enää mun hakuja ei estä pelottava titteli tai uudenlainen näkökulma, vaan pohdin haluanko asettua noihin kenkiin ja mitä uutta pestissä voin oppia.

Ikuisesti lapseton

Turhia uskomuksia viljelin pitkään myös perheen perustamiseen liittyen. Ajattelin 20:senä, että 30-vuotiaana mulla on pari lasta, jos niitä joskus teen. 30-vuotiskriisin pahimpia asioita oli tuon unelman toteutumattomuus. Erosin ja heitin pyyhkeen vuodeksi kehään. Musta ei varmasti tulisi koskaan äitiä.

Sinkkuvuoden aikana ehdin tutustua itseeni, opin tosi arvokkaita asioita. Usko omaan perheeseenkin palasi vähitellen, jo ennen nykyistä suhdettani. Vaikka lapsia ei vieläkään ole, on niiden saantiin tulevaisuudessa nyt helpompi uskoa. Opin, että pk-seudulla 35+-vuotias ensisynnyttäjä on ihan tavallinen juttu. Se tarkoittaa vaan sitä, että on enemmän aikaa toteuttaa niitä unelmia, joihin perhe ei vielä kuulu. Ja siitä otan nyt kaiken irti!

Listasin alle asioita, joita aion tehdä väistyessäni itseni tieltä:

• Aion vielä tanssia streetin SM-kisoissa toisenkin kerran. Jatkan treenaamista ja voin kehittyä melko hyväksikin.
• Haluan ehkä joskus perustaa yrityksen tai vaihtaa alani täysin johonkin uuteen. Mulla on siihen vielä tosi paljon aikaa.
• Haluan opetella uusia taitoja: ehkä liityn futisjoukkueeseen, ikävöin joukkuepelejä. Ehkä opettelen kesällä viimein käyttämään longboardia arjen liikkumiseen, ehkä taitamaan pari temppuakin.
• Aion elää elämääni täysillä, listata unelmia säännöllisesti ja huolehtia että tavoittelen niitä, vaikka osa tuntuisi ihan mahdottomilta. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Mitä sä tekisit, jos siirtyisit pois itsesi tieltä?

-Noora