Ajatuksia luonnollisesta minästäni

Mulla on aina ollut luonnonkihara, paksu tukka. En aiemmin ikinä pitänyt siitä. Pienenä vihaani lietsoivat otsahiukset, jotka kihartuivat muodostaen otsalle kolon. Yritin föönata otsatukkaa, mutta se ei pysynyt koossa millään. Äiti auttoi latvojen kiharoiden kääntämisessä keskenään samaan suuntaan. Jos äidillä ei ollut aikaa, tuli itku.

Paras ystäväni suoristusrauta

Vihdoin 11-vuotiaana sain otsatukan kasvatettua pois silmiltä. Sen jälkeen en ole ikinä harkinnut sen palauttamista. Lukioikäisenä yhden hiusoperaation jälkeen kampaaja suoristi hiukseni kuullessaan pinnan alla kytevästä kiharavihastani. Ostin kotiin heti saman laitteen. Ratkaisu oli löytynyt. Olen tuosta lähtien lähes poikkeuksetta aina suoristanut hiukseni. Nyt menossa on tosin jo varmaan neljäs tai viides rauta. Toisin kuin ehkä ajattelet nyt, hiukseni ovat tuosta huolimatta hyvässä kunnossa. Kiitos hyvien suojatuotteiden ja paksun hiuslaadun.

Kihara-minän paljastuminen

Pari vuotta sitten Facebookissa villitsi arkikuvahaaste. Ideana oli, että jokainen jakaisi kuvia arjestaan 7 päivän ajan, sellaisena kuin se näyttäytyy. Kuvasin ensimmäisenä päivänä sotkuisen eteisen lattian, johon kamat kerääntyivät kasoiksi kiireisten päivien varrella. Toisena päivänä kuvasin naistenpäivänä saamani ruusun. Kolmantena päivänä päädyin kuvaan suihkun jälkeen meikittä, kiharoineni. Paljastus pelotti vähän.

Kommenteissa kuulin: ”Miksi et koskaan pidä noin?”, ”Ihanat, tuu noin töihin!” ja ”Voi, mulla on lajitovereita. Kivat kiharat!”

Jep, heimo oli puhunut. Kaikki muut pitivät kiharoistani paitsi minä itse. Olin liian tottunut näyttäytymään suorahiuksisena, etten ollut pitänyt kiharoiden tuomista julkiselle paikalle enää edes mahdollisuutena. Saati, että yllätys voisi jonkun mielestä olla positiivinen.

Ulos ilman meikkiä(kö)?

Tänään olin lähdössä iltapäivällä lääkäriin. Ai niin, pitäisi vielä meikata ja suoristaa tukka. Whaaat? Miksi ihmeessä pitäisi? En yhtäkkiä löytänyt mitään logiikkaa tuolle ensimmäiselle ajatukselleni. Voisin ihan hyvin antaa tukan olla kihara. Eihän kukaan siellä edes tiedä, että jätin sen poikkeuksellisesti suoristamatta. Olen kipeä, miksi mun pitäisi vaivautua meikkaamaan. Olen ihan hyvä näin. Luovuin ajatuksesta, vedin aurinkolasit päähän ja kävelin ovesta ulos.

Jo metrossa istuessani mietin, miten hölmö tuo ensimmäinen ajatukseni oli ollut. Mulla ei ollut yhtään alaston olo tai erilainen muutenkaan. Kotona pääsisin heti unille, miettimättä ihon puhdistamista tai muutakaan epäolennaista. Olin vaan niin tottunut siihen, että ulos lähtiessä pitäisi ehostaa. Jouduin pitkästä aikaa haastamaan ajatukseni siitä, miksi toimin niin. 

Musta meikkiä olennaisempaa on se, miten itsensä kantaa. Itsevarmuus on aina kaunista.

Look of the day.

Oikeastaan jopa pidän meikittömästä itsestäni. Jostain syystä kuitenkin jätän näyttämättä tuon puolen muille. Mulla on käynyt ihon kanssa hyvä tuuri, enkä koskaan ole nähnyt naamassani kahta finniä enempää yhtä aikaa. Nuo yksittäisetkin ovat hävinneet aina nopeasti. Arvostan luonnollista lookia. Sillä en tarkoita välttämättä täyttä meikittömyyttä, mutta tapaa meikata huomaamattomammin. Musta meikkiä olennaisempaa on se, miten itsensä kantaa. Itsevarmuus on aina kaunista. Toki tilaisuuden tullessa tykkään itsekin panostaa ja laittautua vähän enemmän. 

Pidän nykyään myös ajoittain sotkuisista kiharoistani, mutta en luota tuohon tunteeseen riittävästi lähteäkseni niin ulos.  Toisaalta ulkomailla teen niin aina. Miksi en näyttäisi aitouttani ihmisille, jotka tunnen, jos olen valmis paljastamaan sen tuntemattomille toisessa maassa?

Haastan itseni

Päätin alkaa opetella tätä luonnollisuuden otetta tietoisesti. Opinhan käyttämään huulipunaakin, ensin inhottuani sitä 20 vuotta (kiitos MAC mattapunat!). Voisinko samalla otteella jättää myös jonain päivänä meikkaamatta tai lähteä kiharoissani kaupungille? Kuka lanseeraisi aitoushaasteen, jossa tuotaisiin rohkeammin meikittömyyttä ja suoristamattomia kiharoita myös Instagramiin ja blogeihin?

Ensiaskeleena aion ensi viikolla paljastaa kiharani työkavereille. Arvaan jo nyt, mitä he sanovat. 

Noora

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *