Uusi harrastus aikuisena
Olen usein takertunut ajatukseen, ettei aikuisena opi enää uusia temppuja. Kaikkialla puhutaan koko ajan, miten eri lajit tulee aloittaa jo alle kouluikäisenä voidakseen olla niissä hyvä. Tiedän kymmenvuotiaita, jotka kokevat junan jo menneen, kun eivät hypänneet lajin pariin riittävän aikaisin. Ihan hullua!
Viime viikolla ajauduin työkaverini kanssa keskusteluun hänen jalkapalloharrastuksestaan. Hän oli aloittanut lajin aikuisena ja puhuu siitä niin intohimoisesti ja innostuneena, että se tarttuu. Sanoin ääneen pohtineeni joskus myös jalkapalloharrastusta, mutta aloittelijana kynnys osallistua pystymetsästä harjoituksiin oli kasvanut liian suureksi. Kollegani vinkkasi avoimista naisten treeneistä, joissa on paljon aloittelijoita ja ilokseni huomasin niiden olevan ihan kotini vieressä. Hyppäsin mukaan ekoihin treeneihin jo samana iltana. Spontaanin toimenpiteen kannustimena toimi joukkueen valmentaja, joka varovaisen alustavan kyselyni seurauksena laittoi mulle heti tekstarin, että ”Tervetuloa mukaan jo tänään!”
Kentän laidalla illalla hieman epävarmana seisoessani pohdin, että kaikkea sitä ihminen tekee. Kyselin tuntemattomilta olenko oikeassa paikassa ja bongatessani valmentajan menin heti juttusille. Hän oli tosi mukava ja muiden tullessa paikalle huolehti heti, että kaikki tutustuivat muhun. Paikalle tuli ensimmäisten joukossa pari naista, jotka näyttivät jo kokeneemmilta futareilta. Pian selvisi kuitenkin, että he olivat treeneissä vasta toista kertaa.
Treeneissä teimme ensin ketteryystreeniä, sitten opettelimme pallon kanssa harhautusta ja syöttelyä. Lopussa treenasimme vielä hyökkäämistä ja saimme pystyyn pelinkin. Oli hauska huomata, miten nopeasti tunsin jo kuuluvani pakkaan. Valmentaja kannusti ja kehui sekä korjasi mukavalla tavalla, jos jokin ei mennyt putkeen. Oppimista tapahtui jo tunnissa! Oman nimen kuuleminen kannustuksissa tuntui kivalle, olinhan vasta tänään tavannut nämä kaikki tyypit. Treenien jälkeen tiesin, missä olen tähän aikaan ensi viikolla.
Jalkapallovarusteet aloittelijalle
Jalkapalloa aloittaessa on hyvä omistaa vähintään pallo. Treeneissä sain lainaksi yhden pelikaverin pojan palloa, mutta kävin heti treenien jälkeen ostamassa oman. Myös säärisuojat ovat tärkeät jo alussa. Pallon napsahtaessa jalkaan, voi kipu olla viiltävä vaikka matkaa tai vauhtia ei juuri olisikaan. Satuin huomaamaan päivää ennen näitä ekoja treenejä Intersportin loppuunmyynnin, josta innostuin ostamaan edellä mainittujen lisäksi vielä nappulakengätkin. Ne maksoivat vaan 40€ alessa, vaikka normaalisti alle satasella ei kummoisia saa. Lupaan raportoida blogissa, pitikö paikkansa, että näillä pelituntuma on IHAN erilainen.
Muutama aloittelijan vinkki aloittavalle futarille:
- Oikean jalkapallon valitseminen: Aikuisten jalkapallon koko on 5. Pallossa on hyvä olla hieman sisäänpäin kääntyviä saumoja, jolloin se pysyy helpommin hyppysissä.
- Nappulakengän valinta: Nappulakengissä painotetaan kengän napakkuutta, mutta konkarikollegani neuvoi jättämään kärkeen vähän tilaa. Muuten saa poimia varpaankynsiä joka matsin jälkeen sukan kärjestä.
- Jalkapallosukat: pitkävartisessa sukassa napakkuus on myös tärkeä asia. Säärisuojan tulee mahtua sukan alle ja sukan varteen myydään erikseen pidikkeitä, jotka pitävät ne polven alla.
Shortsit jäivät vielä ostoslistalle, mutta onneksi omistan parit jo ennalta juoksuharrastuksestani.
Kommentoi alle, jos olet aloittanut uuden lajin aikuisena. Kannustetaan toisiamme toteuttamaan unelmia, vaikka oltaisiinkin herätty niihin vähän myöhemmin!
Noora
Lue myös: Elämän erilaiset minä-roolit , jossa pohdin mm. harrastajaminäni ajatuksia ja toimia jalkapallotreeneissä.