Millaisista asioista olen tuntenut epävarmuutta?

Uskon, että jokainen on tuntenut joskus epävarmuutta. Joillain epävarmuustekijät saattavat hallita elämää enemmän kuin toisilla. Useimpien epävarmuustekijöiden alkuperää on vaikea tunnistaa. Joidenkin syntyyn liittyy kuitenkin tarinoita – sellaisia, jotka muistaa aina.

”Erikoinen” nimi

Ensimmäinen epävarmuus, jonka muistan mussa syntyneen, liittyi mun nimeen. Ajattelin lapsena, että se on hirveän erikoinen. En tuntenut ketään muuta Nooraa. Miksi en voisi mieluummin olla vaikka Jenni? Se olisi r-vikaisena ollut helpompi sanoakin. Mun nimessä oli muutenkin jo 2 ärrää, ilman etunimen kolmattakin. 

Tällä hetkellä tämä lähinnä naurattaa. Olen ollut muun muassa matkaopaskurssilla, jonka 12 osallistujista kolmen nimi oli Noora tai Nora. Mulla on yksi kaveri, joka kertoo esittelevänsä frendinsä paikkakuntien nimillä, meidän kaikkien ollessa Nooria. Mä olen Kypros-Noora, jossa olimme yhtä aikaa vaihdossa.

Luomi vai kauneuspilkku

Toinen pitkäaikainen epävarmuuden aiheuttajani on luomi keskellä mun naamaa, heti nenän alla. Joskus kuvista etsin, onko mulla ollut se aina. Epäilin ja ehkä vähän edelleen, että se syntyi pyöräonnettomuuden ruven seurauksena. Polkaisin kunnon vauhdit alikulun alamäessä isosiskoni perään äidin ”jarrutellen”-toppuuttelusta huolimatta ja päädyin naamalleni. Ei onneksi käynyt pahemmin.

Yläasteikäisenä olin Helsingin Day-sisustusliikkeessä, jonne aina halusin, kun kerran vuodessa Helsinkiin pääsin. Myyjässä oli jotain tuttua: hänellä oli säihkyvä lävistyskoru tismalleen samassa paikassa kuin luomeni. Noin siisti tyyppi ja halunnut merkin tohon kohtaan, ajattelin. En tiedä miksi, mutta tuolla hetkellä huoleni luomen ”oudosta” paikasta helpottui. Kun nyt vanhempana olen välillä heittänyt siitä jonkin kommentin, kuulen usein, etteivät ihmiset ole kiinnittäneet mitään huomiota sen olemassa oloon aiemmin.

Tärisin esitelmäpäivinä jo kotona ja aloin pian sekoilla vastauksissani myös viitatessa. Tilanne oli luonteelleni niin täysin absurdi, etten osannut käsitellä sitä tai puhua siitä kenellekään.

Esiintymisjännitys

Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja utelias. Yläaste-/lukioaikana aloin yhtäkkiä kärsiä kamalasta esiintymisjännityksestä. Oman analyysini mukaan sen laukaisi eräs tilanne, jossa jouduin huonosti valmistautuneena esitelmöimään salaman synnystä täysin uusien luokkatovereiden edessä ja tein (varmasti ihan) kamalan ensivaikutelman. Tuon jälkeen tärisin esitelmäpäivinä jo kotona ja aloin pian sekoilla vastauksissani myös viitatessa. Tilanne oli luonteelleni niin täysin absurdi, etten osannut käsitellä sitä tai puhua siitä kenellekään.

Jännitykseen auttoi lopulta asenne. 19-vuotiaana toiselle paikkakunnalle opiskelemaan muuttaessani, päätin luopua esiintymisjännityksestä. Ajattelin ensimmäisinä kertoina tietoisesti, että täällä kukaan ei tunne mua. Kukaan ei tiedä, että normaalisti jännitän. Kohtasin myös muita esiintymistä jännittäviä, jolloin omani katosi silmänräpäyksessä. Joo, kamalaa sanoa, että muiden epäonni on oma onni, mutta jostain syystä tämä ilmiö toistuu edelleen.

Koska kehuit viimeksi spontaanisti ystävääsi jostain hänen osaamastaan taidosta?

Ulkonäköpaineista

Nyt aikuisena mun epävarmuudet ovat liittyneet eniten ulkonäköön. Musta tuli jossain vaiheessa armoton vertailija. Aina muut vaikuttivat kauniimmilta, paremmin pukeutuneilta, huolitelluimmilta ja hoikemmilta. Homma eteni vähän liiankin pitkälle ja sairastuin syömishäiriöön parikymppisenä. Onneksi tuosta olen selvinnyt ajan ja avun kanssa eteenpäin.

Uskon, että epävarmuuksia ulkonäöstä on lisännyt some ja media yleensä. Mainoksiin valitaan kauniita ihmisiä ja harva somessa postaa kuvia, joissa ei olisi laitettu. Usein itsekin nappaan selfien seurauksena ajatukselle ”hitsi, miten hyvin onnistui tänään asuvalinta” tai ”näytämpä nyt sporttiselta”. En siis kritisoi tapaa, jolla sisältöä tehdään. Toivoisin vaan, että julkisestikin tuettaisiin moninaisuutta ja korostettaisiin myös ihmisen muita puolia ulkonäön lisäksi. Koska kehuit viimeksi spontaanisti ystävääsi jostain hänen osaamastaan taidosta?

Ollaan kannustavia toisiamme kohtaan ja muistetaan, että epävarmuuksia on kaikilla. Eikä kannata ottaa paineita niistä eroon pääsemiseksi – tärkeämpää on oppia suhtautumaan niihin ja itseensä rennosti ja todeta säännöllisesti, että ”hyvin mä vedän!”

-Noora

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *