Miten muutuin vuodessa
Hämähäkki kiipeää seinää ylös metrin päässä sohvasta. ”Shit! Aika iso.”, ajattelen, mutten tee mitään. Vielä vuosi sitten olisin tässä kohtaa pompannut ylös kiroillut vähän. Huutanut lopulta jonkun avukseni. Nyt alan olla karaistunut meidän päivittäiseen eläintarhaamme, jossa on milloin kärpäsiä, milloin kirsisääskiä ja eri kokoisia hämähäkkejä. Talomme on rakennettu tontille, jolla on historia naapuritalon perunamaana. Uskon tämän vilkkaan elämän sisällä (ja kasvimaallani) johtuvan siitä.
Havahduin tuon hämähäkki-välinpitämättömyyteni myötä huomaamaan, että olen vihdoin kasvanut noiden pelkojen yli. En turvaudu aina ensimmäiseen ihmiseen, vaan pärjään itse. En kavahda enää pienestä, sillä loppujen lopuksi mahdumme hämähäkin kanssa samaan taloon siihen saakka, kun seuraavan kerran otan imurin esille. Olen saanut jostain uutta rohkeutta kohdata muitakin pelkojani sekä rentoutta antaa välillä vaan olla.
Miten muutuin vuodessa
Rohkeus ja spontaanius
Olen kokenut viimeisen reilu vuoden aikana monia juttuja, joista osaa pitkään suunnittelin ja osaa en osannut edes kaivata. Olen melonut saarien ympäri, vaeltanut luonnonpuistoissa, kiivennyt (hurjia) vuoria Lofooteilla, lätkinyt tennistä (ja itseäni) lähipuistossa, ajanut venettä ja kaivanut sukset innolla varastosta ensilumen vasta ryöpytessä maata kohti. Olen saanut rinnalleni bestiksen, jolla riittää virtaa ja ideoita. Varsinaisen tekijätyypin, jonka haluan tartuttavan tuota asennetta enemmänkin elämääni. Esimerkiksi melomaan tai patikoimaan noita jyrkimpiä reittejä en olisi uskaltautunut yksin. Luotan ja tiedän kuitenkin, ettei hän antaisi mulle tapahtua mitään tai kannustaisi koskaan tekemään mitään sellaista, missä mua voisi sattua tai mikä voisi olla mulle vaarallista. Ja se saa uskaltamaan. Ens kesällekin on jo niin huikeita suunnitelmia, että haluaisin kertoa niistä kaikille jo nyt!
Sisäinen rauha
Reilu kolme vuotta sitten elin kolmenkympinkriisin. Samalla jonkinlainen 7-vuotis-muutoskausi tuli eteen ryminällä. Erosin, muutin, uuvuin ja jouduin laittamaan kertarysäyksellä kaikki suunnitelmat uusiksi. Viimeinen vuosi on laittanut asiat uudenlaiseen perspektiiviin. On tullut vahva tunne siitä, että nuo vastoinkäymiset tarvittiin, että voisin oppia jotain tärkeää. Opin rauhoittumaan. Mulla ei ole enää kiire mihinkään, koska tässä hetkessä on niin hyvä olla. Tuolloin suunnittelin aina vimmalla vuosia eteenpäin ahdistuen ja ahdistaen ihmiset ympärillänikin. Nyt aion antaa elämän näyttää mulle, mitä se on suunnitellut varalleni. Siirtyä pelkääjän penkkiin. ;) Keskityn vain ahmimaan uusia kokemuksia, etsimään omaa juttuani ja nauttimaan elämästä itseni ja muiden kanssa.
Perfektionismi
Tuo paholainen istui mun olkapäällä pitkään. Nyt olen siirtänyt sen vähintään takataskuuni, joskus se huutelee vielä sieltäkin. Olen suorittaja, vaadin liikaa itseltäni, joskus myös ympäristöltäni. Joskus se ajaa mua menestymään, joskus niin syvälle, että tarvitaan joku vetämään mut siitä reiästä pois. Perfektionismi näkyy elämässäni mm. ahdistuksena silloin, kun koti on sotkuinen. Silloin, kun energia ei ihan riittäisi, mutta lähden silti lenkille. Silloin, kun vähempikin töissä riittäisi, mutta haluan tehdä vielä pari juttua jaksamiseni kustannuksella, koska tiedän niistä olevan jollekin hyötyä. Olen oppinut sietämään sotkua vähän paremmin, koska toisaalta koti on koti, eikä sen pidä tuntua pitkän päivän päätteeksi työleiriltä. Annan itselleni anteeksi, jos välillä on sotkua. Moni elää sellaisessa kodissa onnellista elämää ja itsekin tykkään, kun esim kylässä käydessä kodissa näkyvät elämisen jäljet. Töiden suhteen en voi sanoa kehittyneeni vielä kovin paljon, kunnianhimon ja tunnollisuuden huudellessa yhä pöydän alta kannustushuutojaan. Mutta enää en venytä päiviäni, koska en ole suunnitellut illaksi mitään. Haluan mieluummin viettää ne vaikka sohvalla kainalossa makoillen.
Mietin aluksi, onko tää jopa liian henkilökohtainen postaus, mutta toisaalta halusin kirjoittaa tämän itselleni muistutukseksi siitä, miten paljon elämä voi muuttua, kun sille antaa tilaisuuden. Samalla haluan muistuttaa teitä siitä, ettei kannata viettää aikaansa huonossa parisuhteessa, tyytymättömänä väärässä työssä tai himmaillen niiden juttujen osalta, joita oikeasti haluaa tehdä. Elämää voi loppujen lopuksi muuttaa ja elää vain itse. Ja se kannattaa, vaikka tuntuukin usein vaikealta.
Noora