Mun äiti

Äitienpäivän kunniaksi tämä postaus on omistettu omalleni. Äidistäni tuli äiti jo 5 vuotta ennen kuin minä synnyin. Olen perheen villi kuopus, siskoani n. 10 x vilkkaampi ja voimakastahtoisempi.

Lapsuuteni äiti oli lempeä, huolehtivainen ja herkkä tyyppi, vähän ujokin, mutta tarvittaessa topakka (lue: hölmöillessäni). Äiti suuttui harvoin, mutta vetäessäni siskoni kaveria mustasukkaisena letistä, sain kokea senkin.

Äiti leipoi paljon ja teki usein mm. makaronilaatikkoa ja porkkanaraastetta tai jauhelihapihvejä, joissa oli tomaattisattumia. Pullaakin meillä oli muistini mukaan melko usein, isä söi korvapuustirullan reunat ennen paistoa. Muistan kerran nauhoittaneeni Podcastien esi-isää, omaa radio-ohjelmaani. Kesken äitini haastattelun hän tokaisi: ”Voi, nyt ne pullat palaa uunissa.” Nauroin tuolle nauhoitetulle tokaisulle vielä usein. 

Äitini piti kukista ja pitää edelleen. Lapsena muistan hänen kitkeneen kukkapenkkiä useasti. Erityisesti mieleeni jäivät tulppaanirivit talon seinustalla sekä krassit etuoven kukkalaatikossa. Nyt kasvatan krasseja omissa viljelyruukuissani nuo väriloistot mielessäni.

Jo ollessani pieni äiti testasi ruotsintuntiensa oppimateriaaleja muhun. Ja se oli musta hauskaa – ajatella!

Muistan äidin ja isän lenkkeilleen paljon. Äiti juoksi ekan maratoninsa vähän yli kolmekymppisenä. Kannustimme paikan päällä. Äidin ja isän ollessa yhtäaikaa lenkillä, teimme aina isosiskoni kanssa salaa ”sekajuomaa”, jossa miksattiin kaikkea ihmeellistä mehuista limppareihin samaan lasiin. Se oli hauskaa. Kerran jääkaapin avatessamme alas putosi kulhollinen salaattia. Kulho halkesi. Äiti ei suuttunut.

Äitini on jo eläköitynyt kieltenopettaja. Mustakin tuli kieli-ihminen. Jo ollessani pieni äiti testasi ruotsintuntiensa oppimateriaaleja muhun. Ja se oli musta hauskaa – ajatella! Ylä-asteella ja lukiossa se tunsi kaikki mun opettajat ja osa niistä kävi meillä kylässä. Se ei ollut enää niin hauskaa. Kieliä rakastan edelleen, etenkin englantia ja saksaa.

Äidilläni ei lapsuudessani ollut ajokorttia, hän pyöräili kaikkialle. Minäkin opin tuolloin hyödyntämään pyörää välimatkoihin. Teen sitä edelleen. Mulla tosin on ajokorttikin ja niin nykyään äidilläkin. Hän meni autokouluun nelikymppisenä. Tuolloin nauratti, mutta jälkikäteen ihailen tuota rohkeutta. Äidillä on nykyään myös auto, mutta hyötyliikunta on edelleen sydäntään lähellä.

Ymmärrän vanhetessa monia äidin tunteita paremmin, vaikka en kaikkea toimintaa meidän kummankaan osalta yhä allekirjoita.

Teininä kahden asuessamme elämänmuutokset toivat välillemme kitkaa. En juuri muistele noita aikoja, lienevät niitä pimeitä kohtia meidän molempien elämässä. Välimme etääntyivät tuolloin ja enemmän vuosina muuttoni jälkeen. Olen oikeastaan vasta viime vuosina voinut vähitellen sivuttaa monia sanoja ja ajatuksia, joita tuolloin molemmin puolin toisistamme vaihdoimme. Ymmärrän vanhetessa monia äidin tunteita paremmin, vaikka en kaikkea toimintaa meidän kummankaan osalta yhä allekirjoita.

Äitini on myös mummi, siskoni kahdelle pojalle. Hyvä mummi onkin. Pojat kertovat aina tehneensä hauskoja asioita mummin kanssa. Usein kaikkea kehittävää, ehkä vähän ”vanhanaikaistakin”. Hyviä juttuja vastapainona tämän päivän digitaaliselle vallankumoukselle ja ruutujen tuijottelulle.

Äiti on kotoisin etelä-pohjanmaalta. ”Äiree”, kutsui hän omaa äitiään. Nyt äippä asuu musta noin 600 kilometrin päässä. Tänä äitienpäivänä lähetin hänelle kukkia. Olen varma, että siitä äitini pitää. Jos uskallan, vinkkaan ehkä lukemaan tämänkin. Ehkä.

Ihanaa äitienpäivää rakas Äippä! <3 

Noora