Myyty!
Kaikki tapahtui nopeasti, neljässä päivässä. Ja sitten bum!
Tänään allekirjoitimme kauppakirjat ja nyt kotimme kuuluu virallisesti toisille. Koti, joka oli meille se ensimmäinen oma. Molemmille. Koti, josta piti tulla suunnilleen loppusijoituspaikka tai ainakin pitkäaikainen asumus. Koti, jossa aloimme unelmoida isommin ja päätimme heittää lopulta tonttihakemukset vireille.
Hassua, miten kaikki asumiseen liittyvä elämässä on tapahtunut viime vuosina niin nopeasti. Muutimme yhteisestä vuokra-asunnostamme omaan vain 5 kuukauden päästä pakettiauton palautuksesta. Ja nyt kolmen vuoden jälkeen allekirjoitimme paperit talotoimittajan kanssa omasta omakotitalokodista.
Luontainen vaihtelunhalu huutelee päässä innostuneena, että mennään jo! Katastrofiajattelija olkapäällä kyseenalaistaa koko homman.
Palkkasimme välittäjän, sillä emme halunneet alkaa sumplia kiinteistömuotoisen asuntomme paperihommia kasaan itse työn ohella. Asunto kuvattiin tiistaina, listattiin torstaina ja ensimmäinen näyttö oli sunnuntaina, josta saimme lopulta hyväksymämme ostotarjouksen, yli pyyntihinnan.
Asuntomarkkina on tällä hetkellä kuuma myyjille ja kallis ostajille. Rakentamisesta puhumattakaan. Eli plus miinus nolla – parempi hinta myydessä, kalliimpi rakentaessa.
En osaa vielä kuvitella meitä missään muualla, saati muita ihmisiä asumassa tässä meidän kodissa. Toisaalta en ole juurtunut tänne niin vahvasti kuin esimerkiksi lapsuudenkotiin. Luontainen vaihtelunhalu huutelee päässä innostuneena, että mennään jo. Katastrofiajattelija olkapäällä kyseenalaistaa koko homman.
Mutta kohta mennään. Heistä huolimatta.
Smthng Good on blogi kahden pääkaupunkiseudulla aikuistuneen kolmekymppisen ja yhden labradorinnoutajan muutosta pääkaupunkiseudulta Päijät-Hämeeseen. Elämänmakuisia ja kaikenlaisia tunteita käsitteleviä tekstejä 35-vuotiaan yrittäjänaisen arjesta uudella paikkakunnalla.