adidasheimon kesävermeet

Kaupallinen yhteistyö: adidas Suomi

Vaikka ilmat eivät tällä hetkellä hirveästi suosikaan, pääsin onneksi kesän alussa jo testaamaan adidakselta saamiani #kesäheimo-vaatteita juoksutreenejä varten. Kuten aiemmin täällä kerroin, kuulun Stella Harasekin juoksuryhmään, adidaksen #kesäheimo’on, jota voit seurata somessa mm. #stellanheimo.

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 23.31.30.png

Mutta niihin vaatteisiin. Saamaamme kesävaatesettiin kuuluvat lyhyet shortsit, toppi sekä lippalakki, sekä asiaan kuuluvat ykköskengät, adidas energy boostit (näistä lisää alempana).

Aluksi olin vähän epäilevä toppia ja shortseja kohtaan, mietin tuleeko pidettyä. Mutta välittömästä pujotettuani vaatteet ekaa kertaa päälleni, olin myyty. Toppi ei ole yhtään ahdistava. Tällä tarkoitan, että itselläni on joskus hankala pitää kapeita toppeja, sillä ne alkavat helposti ahdistaa esimerkiksi vatsan turvotessa. Tämä toppi on ihanan ohutta materiaalia sekä riittävän joustava ja pitkä, joka tekee siitä supermukavan päällä. Pituus takaa, ettei toppi nouse lainkaan juostessa (tällaisia kokemuksia urheilutopeista mulla on useita).

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 23.28.55.png

Shortsien kanssa syntyi aiemmin samankaltaista ahdistusta kuin topinkin. Apua, kuinka lyhyet! Enhän mä nyt voi, kun ei mulla ole riittävän hyvät jalat näihin. Entä jos takapuoli vilkkuu lahkeesta?! Nämä adidaksen shortsit ovat toki melko lyhyet, mutta juoksuohjelmaa tunnollisesti noudatettuani ovat jalatkin saaneet jo lihasta kevään aikana, eikä shortseissa ahdista juuri ollenkaan. Päinvastoin, lämpimillä keleillä shortseissa tuntui ihanan keveältä. Joo, alussa mietin yhä, ovatko ne liian lyhyet, mutta näillä treeneillä muutaman kilometrin jälkeen on jo aika paljon muuta ajateltavaa :).

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 23.30.56.png

Koin, että heimomme oli vaatteiden suhteen onnekas. Muutkin heimot saivat toki ihania juoksuvaatteita, tunnustan jopa ostaneeni perästä yhden heimon housut, koska ihastuin niihin niin kovasti. Mutta meidän värityksemme oli heimoista neutraalein – mustavalkoinen. Tämä mahdollistaa vaatteiden helpon yhdistämisen värikkäisiin juoksutoppeihin, joita olen hamstrannut jo aiemmin Stadiumilta. Ja mun pinkkeihin Zero Pointin kompressiosäärystimiin, jotka ovat ihan luottokamaa pitkällä lenkillä.

Lippistäkin opettelen pitämään vähitellen, olen ollut siinä aina vähän huono. En tosin osaa pitää juostessa lasejakaan, joten aurinkoisella lenkillä lippis osoittautui varsin kätsyksi. Maltalla lenkkeillessäni lippis oli ihan must, välttääkseni auringonpistosta. Siitä ei tosin tällä hetkellä täällä Suomessa ole vaaraa – valitettavasti.

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 23.36.29.png

Kuvassa voit muuten nähdä pienen palan pitkiä housuja, joissa on polven kohdalla tuollaiset jännät läpikuultavat ilmaaukot. Pitkistä vaatteista lupaan blogata erikseen.

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä – ne kengät. Adidas on kehittänyt Boost-teknologian, eli täysin uudenlaisen juoksukenkien välipohjamallin, joka on joustavampi kuin aiemmat. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? No, ekaa kertaa nämä kengät jalkaan laittaessani tuli heti sellainen olo, että ”nyt pitää juosta.” Ei pelkästään siksi, että sain uudet hienot kengät, vaan siksi, että muotoilu ja kengän kimmoisuus oli jotain ihan toista, mitä olin aiemmin kokenut. Muistan hypelleeni paikallani ja kiinnitin heti ekassa treenissä huomiota uuteen askeltamiseen. Usein tapanani on lenkeillä vähän ”löntystää”, välillä tuntuu voivansa kompastua suojatiemaalaukseenkin. Mutta näillä kengillä jalka irtosi maasta paljon vähemmällä vaivalla. Ja jokainen varmasti tietää, mitä se tekee juoksuvauhdille.

Jos et vielä testannut adidas Energy Boosteja tai Glide Boosteja, suosittelen laittamaan ne jossain kaupassa jalkaan. Lupaan, että ymmärrät mitä tarkoitan. Ja mikä parasta: adidaksen useimmat juoksukengät ovat niin kivasti muotoiltuja ja helpon värisiäkin (eivät liian kirjavia), että niitä voi ostaa myös vapaa-ajan käyttöön. Tähän mennessä jo 3 ystävääni on ostanut Boostit niitä suositeltuani, kaksi juoksuun ja yksi arkeen.

Jakakaa ihmeessä kokemuksia omista kengistä tai luottojuoksuvaatteista kommentteihin!

Kaupallinen yhteistyö = adidasheimo on adidaksen oma juoksukoulu, johon kuka tahansa somessa aktiivinen, juoksusta innostunut voi hakea. adidas sponsoroi juoksuvaatteet ja -kengät heimoon valituille osana yhteistyötä.

Muoti Liikunta Suosittelen Trendit

Mind the gap

Ihana Lontoo! Parasta tällä lomapätkällä oli spontaani reissu Lontooseen ystävän luokse. Olin tuskaillut lomaohjelman puutetta, joten kutsun tullessa en miettinyt montaa kertaa lähteäkö vai ei. Kyseinen ystäväkin sanoi tietäneensä, että olisin riittävän yllytyshullu ja tulisin varmasti. 

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 21.55.43.png

Torstai alkoi heti pienellä haasteella, sillä Lontoon metrot olivat lakossa. Jokainen kaupungissa joskus käynyt tietää, että liikkuminen Lontoossa metrotta on aika haasteellista. Varsinkin, kun liikenteessä ovat kaikki muutkin (paikalliset työläiset sekä kymmenettuhannet turistit). Niinpä. Kohtasin heti Paddingtonin asemalle lentoasemalta saapuessani kilometrin taksijonon. Taksi oli ainoa mahdollisuuteni liikkua hotellille Tower Hilliin matkalaukun kera. Taksijono kuitenkin veti hyvin ja asemapäällikkö kannusti jonottajia ”Only one third to go, you can do it, you are almost there”. Niin paikallista 🙂 Taksikuski totesi, että ”Sit back and enjoy. It’s gonna be a long ride.” Tunti siinä sitten menikin. Ja aika monta puntaa.

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 21.58.07.png

Alkukankeuksista huolimatta 4 päivää kaupungissa olivat oikein onnistuneet. 

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 21.44.51.png

Nautiskelin perjantaina pitkään aaamiaista Le Quotidien -kahvilassa Marylebone Streetillä, josta vinkin löysin googlettamalla Lontoon aamiaisia. Kadun varrella on paljon tosi ihania kahviloita, leipomoita ja lounasravintoloita, helpoiten pääset perille hyppäämällä metron kyydistä Regent’s Parkin asemalla. Valitsin kattavan aamaislistan useista vaihtoehdoista luomupuuroa hunajalla ja banaanilla. Puuro on englannissa ihan superhyvää – niin tämäkikn. Herkuttelin myös raikkaalla vesimelonimehulla, jota tarjoilija suositteli. 

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 23.27.18.png

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 21.45.18.png

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 21.57.29.png

Torstaista lauantaihin paistoi joka päivä aurinko tosi lämpimästi. Perjantaina nautinkin iltapäivästä Hyde Parkissa nurtsilla (oli tosin kuivunut ihan heinäksi) istuskellen. Luin kirjaa ja katselin ihmisiä. Paikalla oli paljon nuoria pelailemassa jalkapalloa sekä pariskuntia ja perheitä. Bongasin joukosta yhden bisnesmiehenkin, joka oli heittänyt kauluspaidan pois ja nojaili trolliinsa lepotauosta nautiskellen. Nappasin evääksi Pret a Mangerista mangopaloja ja Frappen. Nam! Rakastan Lontoossa noita kymmeniä paikkoja, joista voi hakea terveellistä välipalaa täytetyistä leivistä ja salaateista pieniin hedelmäkippoihin, granolaan ja jogurttiin. Enemmän näitä Suomeenkin, kiitos!

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 21.46.05.png

Illaksi varasin pöydän Jamie Oliverin italialaisesta ravintolasta, jota kollegani suositteli ennen matkaa. Kyseinen ravintola sijaisi Piccadilly Circusin aseman vieressä. Ja voi niitä herkkuja. Maistoin ekaa kertaa elämässäni tryffeliä risoton muodossa ja tykkäsin siitä tosi paljon. Jälkkäriksi jaoimme ihanan sitruunajuustokakun, jonka päällä oli marenkia. Ihan täydellisiä makuelämyksiä, suosittelen lämpimästi hyvän ruoan ystäville! Vähän jäi vielä kaihertamaan, ettemme ehtineet testaamaan muita Jamien ravintoloita ja Lontoossa olisi ollut myös Gordon Ramseyn paikka, joka tarjoaa mm. brunssia. Google tosin kertoi, että brunssi on aika hintava.

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 22.49.27.png

Kunnon kaupunkilomaan kuuluu myös aina shoppailua. Oxford streetistä ehdimme koluta kuitenkin vain noin puolet, sillä katu on niin pitkä ja jokaisessa ihanassa kaupassa täytyi aina käydä sovituskopin kautta. Ja tietty piipahdimme herkuttelemassakin ihanilla Lola’s cupcake -kahvilan herkuilla.

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 22.43.37.png

Viimeisenä päivänä fiilistelimme Lontoota vielä Camden Townissa kunnon aamiaisen jälkeen. Rakastan paikan tunnelmaa, vaikka siellä olikin vähän liikaa ihmisiä heinäkuisena sunnuntaina (yllätys!). Ostin ihanat mosaiikkikorvikset (linkkaisin tähän nettikaupan mestaan heti, jos heillä sellainen olisi. Kysyin, ei ollut.) Street food -paikkojen paratiisissa oli vaikea valita paras lounasvaihtis, mutta päädyin intialaiseen vegewrappiin, joka oli superhyvää.

Kuvankaappaus 2015-7-13 kello 22.44.08.pngReissu oli ihana, mutta olisin helposti saanut kulumaan vielä vaikka viikon lisääkin, vaikka tämä oli Lontoon reissuna mulle jo kolmas. Kaikkein parasta Lontoossa onkin juuri se, että jokaisella kerralla vierailusta voi tehdä täysin eri näköisen. Tekemistä on niin paljon. Odotankin innolla, millainen seuraavasta kerrasta tulee. 

Kiitos Lontoo, toivottavasti nähdään pian uudestaan! 

 

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen