Neuvoja 18-vuotiaalle minälleni

Mietin pitkään, etten välttämättä olisi antanut 18-vuotiaalle minälleni mitään ohjeita. Osittain siksi, että tuossa vaiheessa siitä olisi tuskin enää ollut mitään apua. Mutta osittain myös siksi, että juuri kaikki mokani ja kokemukseni ovat tehneet minusta vahvemman ja sen mitä olen tänään.

Kuvankaappaus 2014-6-24 kello 22.58.08.png

Jos kuitenkin olisin halunnut helpottaa tulevaa taivalta, olisin neuvonut tuota aikuistumisen kynnyksellä olevaa tyttöä näin:

 

1 Älä yritä olla sellainen kuin muut, vaan mieti mikä on paras tie juuri sulle.

2 Hyväksy omat erityispiirteesi, sillä ne tekevät susta sut. 

3 Älä välitä menneistä. Ne on ohi nyt, tapahtuneet. Vaan sä voit päättää, mitä on tulevaisuus.

4 Pidä itsesi liikkeessä ja relaa välillä. Älä suorita mitään, vaan tee aina sitä, mikä tuntuu hyvälle.

5 Älä lopeta tanssimista! Vaikka se ei aina suju, siinä voi edelleen kehittyä. Et ole todellakaan siihen liian vanha.

6 Pidä yhteyttä kavereihin, vaikka muuttaisit maapallon toiselle puolelle. Tee sitä aktiivisesti, ettei yksikään niistä tärkeistä ihmisistä jää menneisyyteesi.

7 Älä hae hyväksyntää muilta, vaan hyväksy itsesi tällaisena. Vaikka kaikki palvoisivat maailmaa sun jalkojen alla, se ei muuta mitään, jos et itse tee niin.

8 Pidä aina hyvät välit vanhempiisi ja sisaruksiin, vaikka mutkia tulisikin matkaan.

9 Tee lista asoista, joita haluat tehdä ennen kun asetut aloillesi. Ja tee niitä kaikkia, ainakin melkein. Matkusta, toteuta unelmia.

10 Syö terveellisesti, liiku kohtuudella ja muista vapaa-ajan merkitys. Aina!

 

Osaa näistä olen toteuttanut, osaa en. Mutta kuten mainittu: kaikki mokani tekevät minusta minut ja ovat saaneet ymmärtämään asioita laajemmasta perspektiivistä, kun olisin ikinä voinut niitä ymmärtää. Ja samalla tekevät mahdollista siitä, etten jatka noiden virheiden toistamista tai anna oman jälkikasvuni mennä kantapään kautta.

EDIT 6/2018: #olisinpatiennyt

Hyvinvointi Mieli Syvällistä

HeiaHeia!

Aloin muutama vuosi sitten käyttää verkkopalvelua nimeltä HeiaHeia. Sinne merkitään päivän aktiviteetit siivouksesta lenkkeilyyn ja ihmiset voivat kannustaa tyyppejä, joiden kanssa ovat sielä tekemisissä. Eräänlainen liikunta-Facebook, sanoisin.

Kuvankaappaus 2014-6-22 kello 12.51.03.png

Omat tunteeni kyseistä palvelua kohtaan olivat alussa ristiriitaiset. Tulisiko liikunnasta pakkomielteistä suorittamista, kun näkee kuinka paljon kaverit urheilevat? Masentuisinko liikaa huomatessani kuun lopussa, etten taaskaan ehtinyt urheilemaan niin paljon kuin oisin halunnut?

Ennakkoluulot osoittautuivat turhiksi ja oikeastaan kääntyivät pian toisinpäin:

  1. Päivinä, jolloin tuntuu, etten ole ehtinyt liikkua tarpeeksi, voin logata HeiaHeia!:n ja huomata liikkuneeni sittenkin enemmän kuin muistin.
  2. Viikkoina, jolloin en ehdi saavuttaa tavoiteaktiivisuustasoani, voin merkitä HeiaHeia!:n muistiinpanoihin, miksi liikunta jäi vähemmälle. (esim. työmatka, flunssa tms.)
  3. Kavereiden suoritukset nähdessäni, saatan saada ideoita uusien lajien kokeilemisesta tai bongata lenkkikavereita ystävistäni, joiden harrastamista lajeista en aiemmin niin paljon tiennytkään. Samalla ystävieni suoritukset kannustavat minuakin liikkeelle.
  4. Kuvankaappaus 2014-6-22 kello 12.51.31.png

Tänä vuonna olen seurannut aktiivisemmin HeiaHeia!:sta kehityskaartani juoksemisessa. Vuodesta 2011 olen kasvattanut vuosittaisia juoksukilometrejä melkein satasella/vuosi. Ja tänä vuonna vauhti on jo huomattavasti kovempi. Samalla näen ajat, joita käytin esimerkiksi 5 km lenkkiin 2011 vs. 2014 ja saan lisää puhtia treeneihin kehityksen huomatessani.

HeiaHeia!:ssa toki voin rekisteröidä mitä erilaisempia lajeja, ja jos oma laji puuttuu listalta, voisi sitä ehdottaa lisättäväksi. Esimerkiksi mökkeillessä tilastoihini kertyi kroketti, petangue ja mölkky. SUP sen sijaan lajeista edelleen puuttuu, jolloin olen rekisteröinyt lajin soututreeneinä 🙂 Siivouskin käy urheilusta, samoin shoppailu. Ja totta, kyllähän niissä hiki tulee ja kävelykilometrejä kertyy enemmän kuin osasi odottaakaan.

HeiaHeia! muistuttaa, että liikun oikeasti enemmän kuin tulen ajatelleeksi. Kaikki liikunta on tärkeää, vaikeusasteesta ja sykkeestä huolimatta. Palvelussa voi myös kannustaa kaveria, josta saa kivasti tsemppiä tekemiseen.

Noora

Hyvinvointi Liikunta