Futishuumaa & eväitä kisakatsomoon

MM-kisat saivat eilen virallisen starttinsa ja niin sai meidän kotikatsomommekin!

Kuvankaappaus 2014-6-13 kello 1.45.00.png

Kisoja on odotettu vuodesta 2010. Tuo vuosi jäi mieleeni, sillä työskentelin tuolloin ulkomailla maassa, jossa pelin aikaan oli lähes mahdotonta löytää vapaata parkkipaikkaa töistä kotiutuessa. Lisäksi meillä on jo pitkään ollut tapana tehdä porukan kisaveikkaus, jossa menestyin viime kerralla ekaa kertaa voitokkaasti.

Tieni kisahuumaan vie kisakatsomon kautta ja eväät olivat eilenkin kohdallaan. Vaikka kannatankin Espanjaa, eiliset kisaevääni tulivat jostain italian ja meksikon välimaastosta.

Kevyet dippieväät saa helposti pilkkomalla lempivihanneksiaan ja tekemällä kastikkeen maustamattomaan jogurttiin kermaviilin sijaan. Toisen puoliskoni toiveesta tarjolla oli lisäksi ihan tavallisia Nachoja.

Mökkireissun tuliaisena tullut Arina Rievä löysi paikkansa mozzarellaan, tomaattien ja basilican alta.

Kuvankaappaus 2014-6-13 kello 1.30.48.png

Illan kruunasi ottelutulos: tälläkin kertaa ensimmäinen tulosveikkaukseni (3-1) nimittäin osui oikeaan. Tosin hienointa olisi ollut, jos Brasilia ei olisi tehnyt noista maaleista kaikkia itse. Veikkasinpa vielä Maalikuninkaaksikin Neymaria, joka viimeisteli maaleista 2.

Tänään on vuorossa suosikkijoukkueeni Espanja. Vinkatkaapa hyviä kisaeväsvinkkejä kommentteihin, niitä kun kisojen aikana tarvitaan vielä useampikymmen. 🙂

 

Noora

Puheenaiheet Ruoka ja juoma

Herätys Uimastadion!

Vauhtia, taitavia temppuja ja hauskanpitoa silmin nähden! Viime lauantaina pääsin todistamaan, kun Wake the Stadium -wakeboarding skabat ja tapahtuma järjestettiin Helsingin uimastadionilla. Vaikka sää oli aluksi vähän vilpoinen täyttyi stadika hyvin jo aamupäivän karsintoihin.

Kuvankaappaus 2014-6-12 kello 18.42.12.png

Tapahtumasta kuullessani pohdin kieltämättä pitkään, miten se wakeboardingissa usein käytetty vetovene saadaan sinne uima-altaaseen, vai olikohan tapahtuman pääpiste kuitenkin esim. Töölönlahdella. Miekkoseni selosti jotain lingosta, jota tällaisissa skaboissa voidaan käyttää, enkä oikein päässyt jyvälle asiasta. Kun näin uima-altaan ylle viritetyn vaijerin ja ensimmäiset karsintasuoritukset tuli hommaan jo järkeä. Kisaajat vetivät hyppypaikoilta toiseen päähän vaijeriin kiinnitetyn vetonarun varassa, ylittäen altaisen väliosan hyppyristä hyppäämällä. Vaijerin toisessa päässä vetonaru kääntyi takaisin, ja paluumatkalla suoritettiin huipennustemppu niin ikään tuon väliosan päältä.

Virolaiset jyräsivät itse kisassa, mutta oli kärjessä ruotsalaisia ja yksi suomalainenkin. Tulokset näet täältä. Kisaajilla oli selkeästi hauskaa, eikä tekeminen missään nimessä täyttänyt monien muiden kisojen ”hampaat irvessä” -tunnusmerkkejä. Päin vastoin. Tuntui, että välillä osa kisaajista veti överiksi osin tahallaankin ja esimerkiksi voittajan viimeisellä runilla nähtiin ”uusi temppu” ’backslide’, kun hän pyllähti reilillä pyöriessään ja liukui sen loppuun takamuksellaan.

Tapahtumapaikalla oli Wakeboardingin lisäksi ilmaista SUP-lautakokeilua, ilmatäytteisillä laudoilla sekä Ponkesin ja Citroenin skeittiskabat, jotka vei ”Makia-mies”, Juho Liesmäki, Roope Tonterin sijoittuessa toiseksi. Myös tässä kisassa kannustettiin näyttävästi kaveria.

Kaikesta tekemisestä jäi hirmu hyvä fiilis. Lautalajien rento meininki, kilpakaverinkin kannustaminen ja yhteishenki on upea juttu, josta muidenkin urheilijoiden tulisi ottaa mallia!

Noora

Hyvinvointi Mieli Suosittelen