Ihminen tarvitsee unta, ruokaa ja rakkautta

Tuon lauseen kuulin lääkäriltä, kun pohdin loman jälkeistä jet lag-väsymystäni vastaanotolla, jonne olin tullut ihan muista syistä. Lause resonoi. En usko olevani ainoa, joka ajattelee liikuntaa hyvinvoinnin kulmakivenä. Olin jet lag-väsymyksestäni huolimatta ollut edellisiltana pelaamassa futista, koska olihan kyseessä meidän ensimmäinen pelimme. Väsytti kamalasti. Uni oli ihan sekaisin loman jäljiltä ja painon tunne oli siirtynyt silmäluomista alaraajoihin.

Uni

Jos uni on sekaisin, ei kehoa saisi painostaa liikkeelle päivisin. Tulisi tehdä vain välttämätön ja kuunnella luontaista rytmiään menemällä nukkumaan vaikka vähän liian aikaisin. Itselläni on myös paha tapa säätää syömisiä liikunnan perusteella: ei tunnu yhtä hyväksytyltä vetää suklaapatukkaa mielitekoon, jos ohjelmassa ei ole ollut mitään urheilullista viikkoon tai kahteen. Kuitenkin unenpuute saa usein janoamaan makeaa enemmän kuin liikunnasta johtuva energiavaje. Ja jos väsyneenä tartun karkkipussiin, on mielen negatiivinen kierre valmis.

House of Small Wonder Berlin

Ruoka

Ihminen tarvitsee ravintoa jaksaakseen. Keho kuluttaa energiaa, vaikka päivän ohjelmassa ei olisi yhtään hikiliikuntaa. Jet lag löi itseltäni sekaisin myös ruokarytmin. Öisin oli nälkä, mutta lounasaikaan ei. Illalla iski hirveä väsymys ennen, kun ehdin tehdä iltapalaa. Ja taas oli yöllä nälkä. Lääkärin sanat alkoivat kuulostaa järkeviltä. Ensin uni ja ruoka, sitten vasta kaikki muu.

Rakkaus

Mitä tulee rakkauteen, sen suhteen kaikki on elämässäni reilassa. Mutta senkin rooli tässä pyhässä kolminaisuudessa on helppo ymmärtää. Jos ihmissuhteissa ei ole kaikki hyvin tai olen tuntenut itseni yksinäiseksi kiireisessä elämänvaiheessa, on mielikin usein matala ja syntyy tunne siitä, että jotain puuttuu. Rakkauden läsnäollessa taas tunnen pystyväni mihin vaan. Ja vaikka usein sanotaan, että pitää rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita, mulla tämä pätee myös toisinpäin. Kun tunnen olevani rakastettu sellaisena kuin olen, olen enemmän se oma itseni, josta itsekin eniten pidän!

Otin lääkärin kehotuksesta pari viikkoa rennommin. Treenasin vain välttämättömän, menin nukkumaan aikaisemmin ja tein itselleni kunnon ateriat tarvittaessa muutaman suklaapalankin kera. Auttoi!  Ja arvaa mitä! Olen saanut pidettyä loman jälkeen kiinni myös joogalupauksestani ja käynyt tähän mennessä jo lempeässä hot joogassa, faskian käsittelytunnilla sekä yin joogassa. Nykyään jo salin lämpöön ja hiljaisuuteen astuessani kehoni valtaa rauha. Nauroinkin eilen puolisolleni, että varmaan palautuisin vain joogasalin lattialla makaamalla.

Noora

Liittyy:

#Storytime: Saunajooga Allas Sea Poolilla

Paikallaan olemisen vaikeus

Uusi harrastus aikuisena

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Paikallaan olemisen vaikeus


Olen aina ollut huono olemaan toimeton. Jo pienenä pyysin aktiivisesti äitiä keksimään mulle tekemistä, kun omat ideani loppuivat kesken. Toki lapselle paikallaan oleminen on vaikeampaa luonnostaankin, mutta mua tämä on seurannut tähän päivään saakka. Edelleen illan tunteita työpäivän jälkeen, koen elämän valuvan hukkaan, jos en tee jotain mielekästä.

Nyt huomaan samanlaista tunnetta hipiässäni myös lomalla. On niin valtava hinku nähdä, kokea, liikkua ja nauttia, että täydellinen omien ajatuksien ääreen pysähtyminen vaatii pienen tsemppisysäyksen. Seuraavilla keinoilla aktivoin toimettomuuttani tietoisesti sekä lomalla että kotona.

Vinkit toimettomuuteen

  • Käytän aamuhetket ajatteluun. Aamu ja aamiainen on usein hetki, jonka vietän yksin, sillä nousen luontaisesti puolisoani aiemmin. Ekan yhteisen lomamme aikana opin hipsimään yksin aamiaiselle tuntematta huonoa omaa tuntoa siitä, ettemme syöneet joka ateriaa yhdessä. Nyt tuo hetki rauhassa omien ajatuksien kanssa aamulla on musta juuri ihana tapa valmistautua päivään ja miettiä läpi ilot, huolet, suunnitelmat ja muut päässä pyörivät asiat. Elämäni ollessa sosiaalista töiden, harrastuksen ja parisuhteenkin vuoksi, olen oppinut pyhittämään yksinolon toimettomuudelle. Yksinoloa on mun mielestä hyvä opetella – kun viihtyy omassa seurassaan vain ajatuksienkin kanssa, on parempaa seuraa myös muille.
  • Jätän puhelimen huoneeseen/kotiin päiväksi, jolloin turhan räpläämisen jäämisen lisäksi, kadotan kellottomana täydellisesti myös ajankulun. Tuolloin tunnistan paremmin oikeat fysiologiset tarpeeni, kropan ilmoittaessa, milloin se haluaa ruokaa ja milloin nukkua. 
  • Hakeudun meren äärelle. Sen kohinaa rauhoittaa ja suuruus pysäyttää. Teen tätä myös kotimaassa, vaikka toki täällä lomalla se on helpompaa. Veden äärellä hengailu tai ihan vaan ulapalle tuijottelukin laskee sykettä merkittävästi. Se saa aina tajuamaan miten pieni osa tätä maailmaa lopulta olen ja miten hyvin kaikki toisaalta on, vaikkei aina siltä tuntuisikaan.
  • Tarkkailen ihmisiä kirjan lukemisen tai musiikin kuuntelun sijaan. Huomio siirtyy silloin helpommin nykyhetkeen ja havainnointi on muutenkin kivaa. Musta on hauska tarkastella erityisesti pariskuntien synergioita. Tai aina se ei ole toki vain hauskaa, havainnoidessani epäkohtia toisten kommunikaatiossa tai kohtelussa. Mutta toisaalta siitä oppii jotain joskus itsekin. Haluaa olla enemmän kontaktissa oman puolisonsa kanssa ja saa kannustusta seurata niiden esimerkkiä, jotka yhä eläkkeellä pitävät kädestä ja puhuvat kauniisti toisilleen.
  • Unelmoin tulevista jutuista. Unelmat mielletään usein isoksi jutuksi, mutta harrastan arjessa myös paljon mikrounelmointia. Mikrounelmat on niitä, joiden toteuttamisen voi aloittaa vaikka heti ja jotka voi myös saavuttaa päivissä, viikoissa tai kuukausissa vuosien tai kymmenien sijaan. Kirjoitin aiheesta aiemmin täällä esimerkkien kera. Eilen mikrounelmoin ottaessani jalkahierontaa. Laitoin silmät kiinni, kuuntelin rauhallista taustamusiikkia ja tein mm. kesälomasuunnitelmia. Puhelin pysyi visusti laukussa.

Tuli kirjoittaessa mieleen, että pitäisi varmaan tehdä postaus myös yksinlomailun ja seurassalomailun eroista ja vinkeistä. Entisenä yksinlomailijana sain aikoinaan opetella osin myös kantapään kautta lomia muiden kanssa. Hihkaisehan, jos aihe kiinnostaa!

Noora

Liittyy:

Sano se ääneen!

Unelmien ristiriita

Tekemistä ilman puhelinta

Hyvinvointi Matkat Suosittelen Ajattelin tänään