Ulkomailla löydän itseni – unelmien ristiriita
Jännä fiilis! Vapaampi, rennompi, onnellisempi ja sallivampi. Toki loma jo itsessään tuo nämä tunteet pintaan, mutta on tässä jotain muutakin. Annas, kun kerron!
Matkailusta unelma-ammatti
Löysin 14-vuotiaana opon opinto-oppaasta kohdan, jossa sanottiin, että matkailua voi opiskella. Siis what! Voisin käydä koulua matkailusta. Siitä, minkä mielsin samaksi kuin 11-vuotiaana kokemani elämäni ensimmäisen pakettimatkan. Tai joka kesäisen matkan Helsinkiin, joka innostutti aina yhtä paljon. Ja ne laivareissut, sekä retkemme auton ja teltan kanssa Eurooppaan. Ei tuo koulu voisi tuntua koululta. 19-vuotiaana olin edelleen samaa mieltä, hain kouluun ja aloitin opiskelut.
Vannoin, etten valmistumisen jälkeen hatkat otettuani varmaan enää koskaan palaisi Suomeen.
Kun 21-vuotiaana valmistuin, olin jo asunut 6 kk Berliinissä ja 5 kk Kyproksella opintojeni aikana. Vannoin, etten valmistumisen jälkeen hatkat otettuani varmaan enää koskaan palaisi Suomeen. Miksi palaisin? Maailmalla oli niin paljon nähtävää. Ulkomaanvaihtoni viimeisellä viikolla, valmistumisen horisontissa häämöttäessä aukesi Aurinkomatkojen opashaku. Hain mukaan ja olin oppaana vuoden, asuen taas vastavaan pituiset pätkät Teneriffalla ja Maltalla. Parin sattumuksen kautta palasin Suomeen urani jälkeen. Työllistyin lentoyhtiöön, jonka palveluksessa pääsin mm. ensimmäistä kertaa Aasiaan ja siellä lopulta seitsemään eri kaupunkiin, sekä tein lukuisia työmatkoja Eurooppan. Aina koneen noustessa mulla oli etuoikeutettu, vapaa fiilis. Pilvien yläpuolella ajatus juoksi ja saatoin palautua ajatuksiani kooten. Matkustin myös vapaalla mm. Balille, Krabille, Singporeen ja Tokioon elämäni ensimmäisiä kertoja. Maailma avautui.
Rakkautena Thaimaa
Talvilomista Thaimaan eri kolkkiin tuli tuolloin jokavuotinen perinne. Jäin koukkuun siihen vapauteen, joka mut valtasi kohteeseen saavuttuani. Rinkka selässä saatoin mennä mihin vain. Kokea palasen sitä reppureissurakkautta, josta kaikki puhuvat, vaikka aikaa oli usein vain pari viikkoa tai vähemmänkin. Erottuani silloisesta matkakumppanista, lähdin matkaan yksin kokeillakseni, voisinko tehdä pidemmänkin matkan Aasiassa. Olisin voinut, mutta rakkaus astui kuvioihin Suomessa.
Mietin vähän haikeana, onko elämä aina vain joko tai? Olisiko keinoja yhdistää unelmani?
Sain näyttää puolisolleni Thaimaan ekaa kertaa viime vuonna. Nyt kirjoitan tätä Koh Lantalla, jossa olemme kahden viikon lomalla. Fiilis on edelleen sama: vapaa, onnellinen, täynnä unelmia, nautintoa ja haaveita rinkan heittämisestä selkään kuukausiksi. Samalla unelmoin myös perheestä ja koiranpennusta,sekä rakastan kotiamme, jonka ostimme vuosi sitten. Mietin vähän haikeana, onko elämä aina vain joko tai? En kuitenkaan näe mahdollisuutta, jossa matkustaisin huolettomana Thaimaan saaria nyt, kun Suomessa on koti ja ihminen, josta välitän eniten. Myös ilmastokeskustelu on saanut mut vähentämään erityisesti lentäen tehtyjä reissuja sekä kompensoimaan ne pakolliset.
Päätän siis ottaa kaiken irti näistä kahdesta viikosta toisessa todellisuudessani. Menen joogaamaan, luen hyvää kirjaa altaan reunalla, nautin hymyntäyteisistä kohtaamisista paikallisten kanssa, valosta ja lämpimästä pimeydestä. Muistan olla kiitollinen siitä, että mulla on tämä 2 viikkoa! Tämän jälkeen osaan ottaa onnen irti myös niistä 50(+) viikosta Suomen kodissa rakkaitteni kanssa. Ja tulla ehkä taas Thaimaahan jonain toisena vuonna moikkaamaan unelmani toista puolta. Tai tehdä erilaisia matkoja kotimaassa miehen ja mahdollisen koiran kanssa.
Olisi kiva kuulla, miten muut valitsevat tämän yhden elämän aikana, joka meille on suotu? Koetko paineita siitä, että elämää tulee elää joka päivä ja ehtiä tehdä niitä asioita, joista nauttii ja haaveilee? Tai jouduitko luopumaan haavestasi toisen tieltä tai olosuhteiden pakosta? Loppukaneetiksi sopii hyvin tämä tatuointiaihetta googlatessani löytämä lause:
Die with memories, not dreams!
Unelmien maasta,
Noora
Liittyy:
