#MyDay: keskiviikkoni minuutit


Kuuntelen parhaillaan BookBeatista Anna Perhon kirjaa ajanhallinnasta. Kirjassa Anna vinkkaa, että aikaa pitäisi tarkkailla siinä missä ravitsemustakin; päiväkirjalla. Kirjoittaa ylös, mihin käyttää minuuttinsa rehellisesti, mitään säästelemättä. Aion kokeilla kirjanpitoa omien aikasyöppöjeni tunnistamiseksi. Tänään aloin kirjata minuuttien lisäksi myös ajatuksiani ja tekemisiäni päivän varrelta. Syntyi #MyDay-sarjan ensimmäinen postaus: keskiviikkoni minuutit. Jos olet koskaan laillani pohtinut, mitä muut ihmiset ajattelevat esim. ruuhkaisessa metrossa tai jouluostoksilla, jatka lukemista.

Aamurutiini

7:10 Herätyskelloni soi ensimmäisen kerran. Painan torkkua ja käännän kylkeä. Olen edellisiltana laittanut toisen herätyksen näitä tilanteita varten.

7:15 Toinen piippaus. Nappaan puhelimen, katson Whatsapin ja Instagramista yhden yksityisviestin. En vastaa vielä, vaan nappaan edellisiltana valmiiksi laittamani vaatteet penkiltä ja painelen alakertaan.

7:20 Lataan kahvinkeittimen ja laitan sen päälle. Mittaan kulhoon desin kaurahiutaleita, ruokalusikallisen chiansiemeniä ja lorautan päälle vettä. Puuro valmistuu mikrossa sillä aikaa, kun pesen hampaani.

7:35 Suoristan hiukset ja kulautan vitamiiniporejuoman rautatabletteineen m. Vaatteet päälle ja aamiaisen ääreen. Samalla selaan somea ja vastaan ystäväni viestiin. Tsekkaan pyynnöstä, tuliko hänen mobilepaylla maksamansa raha perille. Huikkaan heipat ovesta ulos kiiruhtavalle miehelleni.

7:45 Kaadan vielä pienen santsin kahvia ja meikkaan viidessä minuutissa. Bussin lähtöön on vielä hyvin aikaa.

8:00 Missä hitossa on taas mun kuulokkeet? Kengät jo jalassa en viitsi enää hipsiä etsimään niitä ja ovella muistan niiden sijainnin yläkerrassa. Pysähdyn 10 sekunniksi, mutta totean, että pärjään tänään ilmankin.

8:04 Otan pienen spurtin bussipysäkille.

8:08 Bussilla pääsen käytävälle seisomaan. Seuraavalla pysäkillä koululaiset tönivät tietään ulos ruuhkabussista huolestuneen näköisinä. En ymmärrä, miksi täydessä bussissa aikuiset eivät väistä bussista poistuvia pieniä menemällä hetkeksi ulos ovesta. Sieltä ehtii kyllä takaisin.

8:15 Vaihdan metroon bussin päättärillä ja valitsen liukuportaat perustellen toimintaani väsymyksellä. Muistan, että tänään oli määrä juoda paljon vettä eilisen saunajoogan vuoksi. Istun metroon kirjoittamaan tätä.

8:30 Herttoniemen kohdalla metroon nousee mies, jolla on samanvärinen pipo ja takki kuin mulla. Havahdun ajatukseeni.

Pysäkillä kävelen kiinni kollegani ja taitamme loppumatkan yhtäjalkaa lumettomasta joulusta, hiihdosta ja lomasuunnitelmista poristen.

Työpäivä

8:47 Kollega avaa aamun lyhyellä keskustelulla asiakkaan tilanteesta ennen kun saan takin pois. Sovimme palaverista tammikuulle. Vessassa ihastun peilistä näkyviin kulmakarvoihini. Pikavärjäys mustalla luomivärillä 20 sekunnista onnistui tänä aamuna erityisen hyvin. Mietin, ottsisinko selfien tätä postausta varten, mutta luovun ajatuksesta jonkun kävellessä sisään. Päivittelemme vessaan unohtunutta meikkipussia, on kuulemma ollut siinä jo eilen.

8:55 Haen kahvin ja istun odottaen palaverin starttia jengin valuessa vähitellen sisään. Joulutortut ja glögi purjehtivat myös paikalle viimeisen tiimipalaverin kunniaksi! Jippii!!

8:56 Tsekkaan meilit puhelimesta. En kehdannut hakea torttua ensimmäisenä ja nyt on jo pitkä jono.

9:00 Kun pomo sanoo, että tortut voi loppua kesken, syöksyn jonon päähän. Nappaan siitä kuvan parin haukun jälkeen, kun muistan huoleni tämän postauksen kuvituksesta.

9:10 Kahvikuppini tyhjenee, mutta aiemmin täyttämäni vesipullo on edelleen täynnä. Otan kulauksen.

10:03 Purjehdin myöhässä seuraavaan palaveriin, kuitenkin heti toisen osapuolen välittömässä jäljessä.

10:37 Olen lopulta myöhässä myös kolmannesta tapaamisesta, mutta saan anteeksi, kun varoitin tästä ajoissa.

11:39 Menen lounaalle. Laskeskelen pitäisikö jo olla nälkä, kun nälän tunnetta ei vielä kuulu. Valitsen ottaa hetken aikaa itselleni ja valitsen oman pöydän seuraan hakeutumisen sijaan. Olen hetken varma, että nämä muistiinpanoni ovat hävinneet cyperavaruuteen. Se siitä postauksesta!

11:50 Saan seuraa ja keskustelemme seuraamistamme koiravaikuttajista, lähipiirin eläinystävistä ja jälleen lumen puutteesta.

12:13 Nappaan kahvin ja jälkkärin mukaan.

12:55 Löydän nämä muistiinpanot ja päivitän muutamat hetket ennen seuraavaa palaveria. Tällä kertaa muut ovat myöhässä.

15:39 Työpäivä pulkassa. Lähden kohti keskustaa suunnitelluille jouluostoksille.

Pipsa-possu, missä olet?

16:10 Stadiumissa mallinukella on päällään täydellinen takki mutta missä näitä myydään? En löydä takkeja mistään. Muistutan itseäni alkuperäisestä agendastani ja suuntaan huomioni pienten poikien osastolle kummilapseni potentiaalisiin lahjoihin. Kaikki vaatteet näyttävät niin tutuilta, että päätän vaihtaa brändiä päällekkäisyyksien välttämiseksi.

16:20 Painelen Lindexiin. Kaupassa on uusi Playstation-vaatemallisto pojille. Kynnys ostaa ”mainospaita” on kuitenkin liian suuri. Fortnite t-paidoissa näen potentiaalia, mutta koit ovat liian isoja. Siskoni, kummipoikani äiti taisikin sanoa niin. Bongaan alelaarista Pipsa possu-paidan, mutta koko on liian suuri tuntemalleni fanille.

16:29 Jouluostostuska hiipii hiljalleen selkäpiitä. Miksi asiat eivät voineet mennä, kuten ne suunnittelin. Luovutan ja painelen lelukauppaan. Kaupassa kiroan kapeita käytäviä ja pahvilaatikkopinoja niiden tukkeena. Pipsa-possu, missä olet? Hirveä hiki. Löydän myyjän ystävällisellä avustuksella ”Peppa the pig”-hyllylle, jossa on mm Pipsa-possu nokkahuiluja. Naurahdan hiljaa, mutta jätän huilun hyllylle. Haluan pitää Pipsa-fanin äidin ystävänäni.

16:27 Kävelen kohti Stokkaa ja annan etänä konsultointia siskolleni vanhempieni lahjoihin.

16:36 Löydän viimein Pipsa-possu-palapelin. Lähetän kuvan siskolleni tekstillä ”Tilanne päällä” ja saan vastaukseksi virnistäviä hymiöitä.

17:10 Löydän suunnitellusti ystäväni suklaaosastolta. Toteamme ansaitsevamme breikin.

Kahvipaussi

17:22 Suuntaamme Robertsiin kahville, tai oikeastaan jääteelle, bagelille ja smoothielle. Pohdimme aloitteestani 10 € maksavaa pikkujoululahjaa, joka mun on määrä hankkia lauantaiksi henkilölle, jota en ennestään tunne. Ystäväni ehdottaa lahjarahan laittamista hyväntekeväisyyteen. Googlaan, mitä vuohi maksaa. Vähän liikaa.

18:34 Nappaan vielä Alkosta glögin kaverilleni viikonlopun viemisiksi ja suuntaan metrolla tanssitreeneihin.

Treenit

19:05 Olen ajoissa. Kerron pukkarissa kaverilleni eilisestä uintireissusta ja saunajoogasta. Päätän kirjoittaa päivästä myöhemmin blogiin.

19:13 Vielä ennen tuntia mietinme, miten edellisellä tunnilla aloitettu koreografia menikään, mutta mitään ei tule mieleeen. Katson nopeasti tunnilla kuvatun videon.

Ilta

21:10 Saan tanssikaverista seuraa metromatkalle. Hyvä niin, sillä muuten todennäköisesti nukahtaisin. Saavun kotiin viimein noin 21:40. Nappaan postista pari kirjekuorta ja laivayhtiön tax free-lehtiset.

21:55 Syön mandariinin, juttelen päivästä treeniä viimeistelevän mieheni kanssa ja painelen suihkuun. Iltapalaa syödessä huomaan kuusen alle ilmestyneen paketteja. Mainitessani asiasta, saan kehotuksen olla kurkkimatta. 🙂

Nyt viimeistelen postausta iltapalan äärellä ja pohdin, haluanko julkaista sen vielä tänään. Mietin myös, onko tällainen postaus lopulta aika tylsää luettavaa. Jätän sen päätöksen sulle – klikkaa sydäntä, jos tykkäsit!

Noora

P.S. Silmät ristissä tätä 23:37 editoidessa päätän jättää julkaisun torstaille.

Mihin käytät minuuttisi?

Editointivinkkejä bloggaajalle

Puheenaiheet Oma elämä

Kuka olen?

Sain viime päivinä paljon uusia lukijoita, kun postaukseni asuntomme hankinnasta hyppäsi pariksi päiväksi etusivulle. Siksi kerron nyt lisää itsestäni! Kysymykset postauksen pohjalle löysin täältä (Aikuisten ystäväkirja), mutta ihan kaikkiin irrelevanteimpiin en jaksanut vastata ja lisäsin joukkoon jotain omaakin.

Minä


olen: Noora

ikä:34

siviilisäätyni: Avoliitossa

sisarukset: 5 vuotta vanhempi isosisko

asumismuotoni: rivarikolmio (Se mainitsemani postaus on täällä.)

koulutus: matkailun liikkeenjohdon restonomi (AMK) + viestinnän opintoja yliopistossa. Haluaisin joskus ehkä jatkaa opintojani tai opiskella jotain muuta. (Pohdin asiaa aiemmin täällä.)

olen työskennellyt: mm. postitonttuna, koodarina, baarimikkona, matkaoppaana, myyntineuvottelijana, markkinointisuunnittelijana, konsulenttina, viestintäkoordinaattorina, somepäällikkönä ja markkinointipäällikkönä.

kiinalainen horoskooppini: tiikeri

mitä liikuntaa harrastan: juoksua, hiihtoa, tanssia, golfia ja futista

mitä muuta harrastan: sanaristikoita ja blogia

pohdin: mitä haluan vielä elämässäni tehdä ja miten varmistaisin, että saavutan sekä pieniä että suurempia unelmiani.

vihaan: saamattomuutta, itsekkyyttä ja jonoja

rakastan: miestäni, ystäviäni, perhettäni, koiraani, siskoni koiria, leipomista ja loman tuomaa vapautta

haaveilen eniten: perheestä, joulusta ja kesästä

tarvitsen: tekemistä, läheisyyttä, onnistumisia ja hyviä keskusteluja

pelkään: hämähäkkejä, vanhenemista ja huvipuistolaitteita, joissa mennään ylösalaisin

kaipaan: siskon poikia usein, sillä asuvat 650 km päässä

kerään: muistoja, osan mieleeni ja osan pieneen niille tarkoitettuun laatikkoon

Lempparit

väri: haalea pinkki ja tummansininen.

vuodenaika: kesä

eläin: koira

lukeminen: oivaltavat äänikirjat ja elämäkerrat tai pokkarit (Jojo Moyes, Lindsey Kelk, Sheila O’flannagan)

elokuva: öööööö.. katon nykyään vaan hömppäleffoja, niin vaikea valita yhtä. Joskus ennen sanoin aina Suuri puhallus

musiikkilaji: räppi

numero: 4

asia minussa: rohkeus

ruoka: pad thai ilman pähkinää

juoma: pepsi max. Juon enää harvoin, mutta menee nopeammin alas kuin vesi, jota kuitenkin juon paaaaljon enemmän.

lomakohde: Thaimaa

tuoksu: metsä

kasvi: Tulppaani😄

säätila: aurinkoa ja ohuita pilven haituvia

tapa viettää vapaailta: treeenin jälkeen sauna, sohva, jotain hyvää syötävää ja kivaa ohjelmaa telkusta

treffit: Ihana aamiainen jossain kivassa ympäristössä kiireettömästi. Kivaa aktiivista, erilaista tekemistä. Hemmottelua. Hyvää ruokaa.

Kysymyksiä:

onko sinulla salaisuuksia? On.

onko sinulla valkolakkia? On.

millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Tatuointi on vielä ottamatta (suunnittelen kyllä), korvikset sain muistaakseni 12-vuotiaana, toiset reiät otin 19-vuoden kieppeillä ja 18-vuotiaana siskon yllyttämän napakorun.

poltatko tupakkaa? En. En ole koskaan edes maistanut.

omistatko eläimiä? Kyllä, labradorinnoutaja Nemon.

onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Monella.

mitä muuttaisit itsessäsi? Irrottaisin itseeni kohdistuvista vaatimuksista enkä pohtisi enää, mitä muut musta ajattelevat.

minne haluaisit matkustaa: Reykjavikiin.

Tarinoita

Kun olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Olin päättänyt ottaa hatkat heti valmistumisen jälkeen. Matkaopashaku aukesi juuri sopivasti keväällä 2009, kun olin vielä kirjoittelemassa oparia vaihdossa Kyproksella. Pääsin sisään ja lopulta kurssin jälkeen oppaaksi marraskuun alusta.Voisin kirjoittaa silloisesta oppaan arjesta joskus lisääkin!

Kun viimeksi sait jonkun nauramaan oikein makeasti: Sunnuntaina ollessani lastenvahtina kolmelle alle 3-vuotiaalle. 2 heistä nauroi aina kun heille vaan hymyili ja kolmas mun hassuille tanssiliikkeille. 😀

Kun sinulla viimeksi oli kotoisa olo: eilen aamulla tätä kynttilän ja kuusen valossa aamukahvin ääressä kirjoitellessa.

Rasti ruutuun, jos olet:

(-) hypännyt laskuvarjolla

(x2) juossut maratonin

(-) maalannut itseäsi suuremman taulun

(-) syönyt liikaa ja oksentanut

(x) juonut liikaa ja oksentanut

(-) ottanut oman lemmikin

(x) muuttanut omaan asuntoon

(x2) valmistunut

(x) nukkunut lentokentällä

(x :)) pitänyt noloa blogia

(x) ollut leikkauksessa

(-) ollut kasvissyöjä

(-) varastanut ystävältä

(x2) rakastunut

(x) innostunut siivoamisesta

(x) käynyt Sisiliassa

Kumman kaa? (x)

sokeri x/ stevia

piirtäminen x/ soittaminen

kuvat/ teksti x

iloisuus x/ melankolia

opiskelu x/ työnteko

aerobic/ juokseminen x

pilates/ jooga x

sähly x/ taekwondo

fyysinen suhde/ henkinen suhde x

ukkonen x/ helle

kettukarkit/ omarit x

subway/ hesburger x

sulat/ helmet x

autoilu/ pyöräiy x

teatteri/ elokuva x

venäjän kieli/ espanjan kieli x

uusivuosi x/ vappu

suolainen/ makea x

arki x/ juhla

auringonnousu/ auringonlasku x

spontaani x (haluaisin olla)/ harkitseva

makaronilaatikko x/ kaalilaatikko

iittalan teema/ arabian koko x

lämmin x/ viileä

Muuta

mistä haluaisit että sinut muistetaan? Iloisuudesta ja omien unelmien tavoittelusta. Siitä, että tein, enkä vaan puhunut.

suurin tähänastisista saavutuksistasi: kaikki tähän asti.

tulevaisuudessa haluaisit: olla terve, kaikkea hyvää läheisilleni ja omia lapsia.

Jos haluat tietää musta jotain muuta, kysy rohkeesti kommenteissa!☺️

Noora

Blogin matkavinkkejä

Blogin reseptejä 

Puheenaiheet Höpsöä