Tappaako työ nautinnon?

Valitsin matkailun opinnot lukion jälkeen, koska pidin matkustamisesta. En voinut kuvitella mitään parempaa kuin työskennellä ihmisten loman ja vapaa-ajan parissa. Halusin nähdä maailmaa.

Laivat olivat mulle suuri intohimo lapsena. Kuitenkin oltuani laivalla töissä hetken, huomasin hienoimman hohdon kadonneen. Oli edelleen kiva mennä töihin, mutta en enää nauttinut vapaa-ajan laivamatkoistani samalla tavalla. Vastaavan kokemuksen sain kokea, kun unelmani matkaoppaan työstä toteutui. Tuon jälkeen räätälöin matkani itse, pakettimatkat jäivät taa. Kurkistus kulissiin oli toki kiinnostava, mutta tiesin liikaa oppaiden arjesta lähteäkseni enää itse asiakkaaksi. En kokenut voivani rentoutua, kun sisäinen asiakaspalvelijani heräsi ympäristöä ja ihmisiä havannoidessani. 

IMG_1185.JPG

Toimin tällä hetkellä markkinoinnin parissa ja teen toimistotyötä ”kahdeksasta neljään”.  Leikin tasaisin väliajoin ajatuksella uran täyskäännöksestä.  Vuosien saatossa kengät ovat kasvaneet ja vastuu lisääntynyt. Löydän välillä itseni stressaavista tilanteista, jotka kuuluvat kuvaan. Joskus pysähdyn miettimään, voisiko olla toisin? Voisiko päästä helpommalla, jos luopuisi kunnianhimoisesta etenemisestä ja siirtyisi täysin erilaisiin hommiin? Toisaalta en tiedä, onko kunnianhimon sivuttaminen edes mahdollista vai luonteeseen rakennettu juttu, joka ohjailee yksilön elämää. Mulle itseni kehittäminen ja sitä kautta myös urani eteenpäin vieminen on ollut aina kohtalaisen tärkeää.

Mitä sitten tekisin, jos heittäytyisin täysin uudelle alalle ja aloittaisin hommat kevyemmällä otteella alusta? Ensimmäinen vastaukseni tähän on jo parin vuoden ajan ollut liikunta. Haluaisin opiskella liikuntaa ja ravitsemusta, tehdä työkseni jotain, mikä ei sisällä istumista neljän seinän sisällä. Lopulta pohtiessani alan konkreettisia ammatteja, en kuitenkaan täysin keksi, mitä tekisin.

Toinen intohimoni on leivonta. Olen oppinut vihdoin nauttimaan ruoanlaitosta ja leivonta on aina ollut mulle jonkinlaista terapiaa. Mulla on todennäköisesti liikaa ruokarajoitteita ravintolakouluun, mutta leipurikondiittoriksi voisi olla siistiä opiskella. Saisi tehdä jotain konkreettista, nähdä oman työn jäljen ja käyttää luovuutta. Joka päivä oppisi jotain uutta ja mahdollisuudet kokeilla uutta olisivat lähes rajattomat.

kakku.jpg

Haaveet kuitenkin kariutuvat elämän realiteetteihin. Noissa ammateissa palkkani pienenisi helposti puolella. Ostimme juuri asunnon, mulla on laina jota maksaa. Ja tykkään matkustaa, kun iskee tarve pakata laukut ja päästä pois. Sekään ei ole ilmaista, vaikka toki kotimaassakin on hyviä vaihtoehtoja lomailuun.

Toinen huolen aiheeni on, että tehdessäni rakkaasta harrastuksesta työni, siitä katoaa hohto. Näkökulma hommaan muuttuu, kun näkee kulisseihin. Voisinko kadottaa liikunnanilon vapaa-ajastani? Tekisikö mieli leipoa enää vain huvikseen kotona työpäivän jälkeen? Nämä lienevät kysymyksiä, joihin ei ole suoraa vastausta. Pitää vaan levittää siivet, lentää ja nähdä putoaako ja kuinka korkealta.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia harrastuksen muuttumisesta työksi tai yritykseksi. Tuliko työstä kivaa vai muuttuiko vapaa-aikakin suorittamiseksi? Pienenivätkö tulot, muuttuivatko elintavat ja voiko silti olla tilanteeseen ihan tyytyväinen? Tai jos paikalla on liikunta-alan ammttilaisia tai leipuri-kondiittoreita, kertokaa teidän arkipäivästä ammatissa. 🙂 

 

Kiitos jo kaikille, jotka vaivautuvat jättämään kommentin!

 

 

– Noora

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *