Unelmia kesäloman viimeiselle viikolle

Tasan viikko lomaa jäljellä! Normaalisti panikoisin tässä vaiheessa, mitä kaikkea pitäisi vielä ehtiä tehdä! Mutta ehei en tällä kertaa. Korona ja koira-kombo tyhjensi kesän kaikista suunnitelmista jo maaliskuussa, minkä ansiosta olen elänyt ehkä stressitömimmän kesäloman ikinä.

Kaikki neljä vietettyä viikkoa ovat olleet avoimia spontaaneille suunnitelmille ja kaikelle sille säädölle, mitä nelijalkainen perheenjäsenemme on keksinyt aiheuttaa. Olemme mökkeilleet, autoilleet sukulaisille pohjois-Suomeen ja vierailleet kavereiden kesäpaikalla. Pääsin myös pitkästä aikaa ystäväni kanssa sup-laudoille ja koiraa on viihdytetty kaveritreffeillä muiden karvajalkojen kanssa.

Kesäloman viimeinen viikko

Vaikka loman viimeinen päivä lähestyy, mulla on vielä lista juttuja, joita tänä kesänä haluan kokea. Jep, niiden jo aiemmin mainittujen lisäksi. Osa tosin vielä samojakin (ne toistaiseksi vielä tekemättä jääneet).

1. Maistaa Ahvenanmaan pannukakkua. En ole sitä aitoa vielä koskaan kokeillut.

2. Tehdä itse Ahvenanmaan pannukakkua, ellen pääse siihen muuten käsiksi! Tiesitkö muuten, että Ålands pankaka tehdään riisipuurosta? En mäkään ennen tätä kesää ja ystävääni Googlea!

3. Pyöräillä ruukkiin tai kahteen. Listalla ovat Fiskars, Billnäs ja Tammisaari. Tosin Karjaalle asti menen kyllä junalla!

4. Käydä Hangossa! Tämän annan itselleni luvan toteuttaa vielä jonain viikonloppuna loman jälkeenkin, ellei loppulomasta vielä natsaa. Olisi kyllä yhdistettävissä tuohon edelliseen tärppiin.

5. Syödä Skifferin mansikka-feta-pitsa. Tää ei ole itsetehtynä yhtään sama asia.

6. Tehdä itse nuotio ja paistaa siinä tikkupullaa tai vaahtokarkkeja. Tietysti paloturvallisuusmääräykset huomioiden. Tai paistaa lettuja trangilla!

7. Käydä Lintsillä vähintään puuvuoristoradassa, vaikka se yhä aina jännittääkin.

8. Mennä vielä kerran mustikkaan ja pakastaa supermarjoja syksyn varalle.

9. Käydä fiilistelemässä alesta laadukkaita ulkoiluvaatteita syksylle ja ehkä jotain arkeen palaamiseen kannustavaa työpukeutumistakin.

10. Pitää Masterchef-maraton hyvän ruoan äärellä, koska arjen alettua et ehkä enää ehdi.

Ihanaa lomailua kaikille, joilla sitä on vielä hitunenkaan jäljellä!

Noora

Lue myös:

15 x kivaa tekemistä kesälomalle

Kesän bucket list x 20

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *