12 random faktaa minusta

hattumää.jpg

 

Muiden faktoja on kiva lukea ja samaistua joihinkin niistä ja niin myös tutustuu vähän paremmin siihen blogin kirjoittajaan.

Kukas se täällä kirjoittelee, ota selvää! 🙂
 

 

1. Olen lyhyt. 159cm. Pituuteni tuottaa minulle aina välillä ongelmia. En saa kaupasta aina välttämättä sitä mitä olin tullut hakemaan. Esim. kerran kun menin kauppaan aikomuksenani ostaa pakastekalaa. Pakasteet olivat korkealla. Niin korkealla etten yltänyt niihin. Missään ei näkynyt niitä muovisia ”jakkaroita” jonka päälle tälläiset pygmit voisivat nousta. Koitin sitten hyppimällä saada sitä sieltä ylhäältä. Ei onnistunut. Myyjiäkään ei näkynyt missään. Päätin sitten tehdä illaksi ihan jotain muuta kuin sitä pakastekalaa.

2. En usko horoskooppeihin. Horoskooppeja olen joskus lukenut huvikseni, mutta eivät ole pitäneet ollenkaan paikkaansa. Olen horoskoopiltani Kauris, mutta olen kyllä hieman erilaisempi kuin tavallinen Kauris. Kerran uskoani horoskooppeihin testattiin, kun olin työpaikkahaastattelussa. Kyllä, luit oikein TYÖPAIKKAHAASTATTELUSSA. Kyllä, haastattelija oli nainen. Hän sitten kysyi tosiaan horoskooppimerkkiäni. Sanoin , että Kauris. Haastattelija (joka oli myös paikan omistaja) sanoi, että ”aaa..okei..sä oot sitten herkkä.”

3. Minulle ei ole koskaan tehty reikiä korvaan. Korviksia en juurikaan siis omista. Pienenä olisi ollut mahdollisuus, kun kavereillakin oli ja yllyttivät minua , mutta pelkäsin niin paljon koko prosessia että en suostunut. Nyt vanhempana en ole edes miettinyt koko asiaa. Olen niin tottunut jo siihen, että minulla niitä ei ole. Olen toki joskus ostanut itselleni nappikorvikset. Tällä hetkeltä minulta löytyy yksi nappikorvispari.

( Tässä kuvassa tosiaan tämänhetkiset nappikorvikseni jotka ostin Glitteristä.)

IMG_20180422_223305.jpg

 

4. Tykkään katsoa rikossarjoja sekä rikoksiin liittyviä dokumenttisarjoja. Kadonneet eli Disappeared – dokumenttisarja on yksi parhaista! Olen oman elämäni salapoliisi ja etsivä.

5. Olen harrastanut yleisurheilua ja koripalloa kilpatasolla.

5-vuotiaasta 14-vuotiaaseen asti harrastin yleisurheilua. Oma isäni toimi valmentajana minulle ja muille yleisurheilukoululaisille. Kävin piirinmestaruuskilpailuissa ja muissa kilpailuissa. Lajeina: 100m, pituushyppy ja pallonheitto. Pallonheitto tosin vaihtui keihääseen jossain vaiheessa. Jossain vaiheessa mukaan tuli myös koripallo. Sitä harrastin 9-vuotiaasta lähtien. Kävin joukkueeni Minityttöjen kilpailuissa. Sain ”Ahkerin harjoittelija” pokaalin. Harrastus loppui ikävästi, sillä asuin lapsena pienellä paikkakunnalla eikä kunnalla ollut rahaa säilyttää koripallotoimintaa. Siinä pystyin myös näyttämään, että kyllä se lyhytkin voi harrastaa koripalloa.

 

6. Minulla on araknofobia. Hämähäkkipelko. Pelkään kuollakseni hämähäkkejä. Jo tämän faktakohdan kirjoittaminen tuottaa kylmiä väreitä. Katselen juuri ympärilleni ettei vain tässä lähettyvillä lymyile sellainen iljetys. Olen pienestä asti pelännyt niitä. Pelkoni on niin paha että lamaannun paikoilleni sellaisen nähdessäni. Ainut mitä saatan tehdä on juosta pois sen lähettyviltä, jos lamaannukseltani vain pystyn. Saunassakin pitää ensin tsekata lauteet ja saunan katto. Minulla on yhä yhtä paha pelko näitä kohtaan siis kuin lapsena..jos näen että tälläinen kipittää sängyn alle eikä sitä saada kiinni (mieheni ei saa sitä kiinni tai Mörkö) niin en pysty nukkumaan siinä sängyssä, kun pelkään että se kipittää sänkyyn.

7. Rakastan laulaa espanjankielisiä biisejä. Etsin lyriikat netistä ja laulan lyriikoita apuna käyttäen biisejä. Otan myös selvää mitä jotkin sanat tarkoittavat, että tiedän mitä laulan 😀 Olen käynyt Espanjan alkeet-kurssilla ja jutellut espanjalaisten kanssa (ainakin koittanut) ulkomailla esim. Gran Canarialla. Olen myös Espanja-fani. Tällähetkellä lauleskelen Jennifer Lopezin ”Amor Amor Amor”-biisiä.
 
 

8. En polta. Paitsi shishaa (hookah) eli vesipiippua. Jonka ostin Egyptistä. Toimii myös hienona koriste-esineenä.
 

IMG_20180422_222019.jpg

 

9. Olen hyvä unohtamaan asioita. Olen ollut puhelin kädessä ja seuraavaksi ihmettelin, että mihin sen laitoin. Pyörin koko kämpän ympäri, mutta ei sitä saamarin kännykkää löydy mistään. Ihan varmasti jätin sen tuohon peilipöydälle. Lopuksi mieheni joutuu soittamaan siihen ja se kännykkä piippailee vessasta. Siellä se piippaa, lavuaarin päällä. Sitten kerran Gran Canarialla hukkasin kampani. Etsin kirjaimellisesti joka paikasta. Myös vessasta etsin. Ei missään. Kunnes sitten kun tulin hotellihuoneeseen oltuani kaupassa niin mikäs se siinä sohvalla lojuu. Ihan siinä sohvanurkassa se oli, mutten ollut muka nähnyt sitä. Avaimet olen hukannut monesti. Niin monesti, että hävettää. Olen varma, että minulla on nuoruusiän dementia.

10. VAROITUS! (ällöttävä fakta)

Navan koskettaminen. Varsinkin sen puhdistaminen on ällöttävää. En halua koskettaa napaani, sillä se ällöttää minua. Niin paljon, että meinaan oksentaa.

11. Olen ollut David Copperfieldin avustajana. Istuimme isosiskoni kanssa kolmannella rivillä. Olin jo ehtinyt tilittää siskolleni, että tulipa kuitenkin huonot paikat kun joku isohko ihminen tuli istumaan siihen mun eteen. No se ärsytyksen tunne muuttui melko pian. David asteli lavalle ja hänellä oli mukanaan pieniä kurkkuja. Hän sanoi, että hän tulee nyt heittämään 2 näistä yleisöön ja teidän tehtävä on ottaa ne kiinni. David heitti. Näin kuinka kurkku lensi kohti minua ja en voinut muuta kuin nostaa käteni ja toivoa parasta. Tapahtui pienoinen ihme. Näin meikäläisen tuurin kun tietää. Siinä se oli kurkku. Mun kädessä. David käski kurkun saaneiden nousta seisomaan. Sitten piti mennä lavalle siinä spottivaloissa. Mikko Alatalon seuratessa eturivissä. Hieman alkoi 18-vuotiasta ottaa sydämestä. Sydän tykytti tuhatta ja sataa. Ei Alatalon Mikon takia vaan lavalle menon. Kävelin meistä kahdesta viimeisenä lavalle jonne David minut talutti. Jäin seisomaan minulle varattuun paikkaan. David käski minun ”play along” ja en saa hiiskua tästä taikatempusta kenellekkään. Taikatempun jälkeen minun piti allekirjoittaa takahuoneessa sopimus, etten hiisku kenellekkään tästä tempusta. Minut käskettiin vielä jäädä istumaan koko shown jälkeen, sillä David jakaa nimikirjoituksia kaikille taikatempuissa mukana olleille. Niin lähdin hymy korvilla Hartwall Areenalta Davidin nimmarikortti kainalossa.

IMG_20180422_221323.jpg

 

12. Minulla on laaja musiikkimaku. Musamakuun kuuluu esim. Elvis , ysärimusiikki esim. Dj Bobo, Kikka, Masterboy ja Pharao, Linkin Park, Madonna, 50-luvun musa (mieheni harrasteautossa kuunnellaan 50-luvun musiikkia kun kruisaillaan), Jennifer Lopez, Roxette, Il Volo, Ricky Martin, Reggaeton, Haloo Helsinki, Van Halen ja Green Day.

 

Siinä tuli nyt kuitenkin enemmän kuin se 10 faktaa minusta jota ensin ajattelin tehdä.

Tätä olikin ihan hauska tehdä! 🙂 Sellaisiakin asioita tuli ilmi mitä ei miehenikään tiennyt… se löytyy kohdasta 10, no nyt hän tietää, kun meillä oli saunailta ja kerroin, että teen fakta-aiheisen postauksen minusta 😀

Somewhere Over The Pink Sky löytyy nyt myös Facebookista! ”Somewhere Over The Pink Sky-blogi” nimellä.

Sivupalkista löytyy linkki :

-JollyHolly

 

 

Muoti Oma elämä Höpsöä Trendit

LAPSETTOMAT VS LAPSELLISET

childrens.jpg

 

Olen lapseton. Ihan omasta halustani. Molemmat olemme mieheni kanssa sitä miettineet ja vielä ei ole sen aika. Vielä ei ole vauvan aika vaikka olenkin 32-vuotias. En edes itseasiassa tiedä haluanko koskaan lapsia. Itselleni ei ole koskaan vielä tullut mitään vauvakuumetta. Olen tarkka sen asian kannsa, että jos vauva tulee niin kaiken on oltava valmiina häntä varten. Olen hoitanut lapsia työkseni kerhoissa niin ulkomailla kuin täällä Suomessakin. Tykkään lapsista, ei siinä mitään. Joskus kyllä ottavat pahasti aivoon. Töistä kotiin tullessani olin ihan poikki. En edes halunnut kuvitella miltä tuntuisi, jos se sama rumba jatkuisi kotona.

Nostan hattua kaikille äideille ja iseille sielä! Ootte sankareita!

 

Niin itse asiaan. Paskamyrskyn uhallakin. Olen tosiaan lapseton. Ensimmäistä kertaa kun tutustuin silloisen työpaikkani kollegoihin, kävi heti selväksi , että monella oli lapsia. Oikeastaan kaikilla muilla paitsi minulla ja yhdellä kaksikymppisellä naisella. Aloin keskustelemaan kollegoideni kanssa. Esittelin itseni ja kerroin että asun avomieheni kanssa. Sitten tuli SE kysymys. Onko sulla lapsia? ..tämä nainen vielä muotoili kysymyksensä uudestaan ”niin siis..kuinka monta sulla on?” .. Sanoin, että ” Ei meillä ole lapsia, vielä..meillä on kyllä sellanen karvainen Mörkö-kissa.. ” Sitten tämä nainen sanoi vain että ” Aaa..” ..Tuli hiljaisuus…pitkä hiljaisuus..vaivaantunut hiljaisuus ja sitten hän kääntyi juttelemaan minun vieressäni olleelle naiselle , jolla näköjään oli myös lapsi, kuinka heidän Paavonsa on hyvä lukemaan.. ja sitten he jatkoivat lapsiaiheista keskusteluaan minusta välittämättä. Sama asenne tuntui olevan kaikilla lapsellisilla. Ei tuolle voi puhua, kun ei sillä ole lapsia. Ei se tiedä mitään lapsista.
Jotenkin tuli sellainen tunne, että eihän siinä työpaikkailmoituksessa ollut vaatimuksena, että mikäli haet tätä paikkaa sinun pitää olla äiti..

Miten musta tuntuikaan niin ulkopuoliselta. Teki mieli sanoa, että no anteeks etten oo äiti, mutta kai me nyt saamari voidaan puhua muustakin kuin teidän lapsista. Nyt varsinkin kun teidän lapset eivät ole tässä. Voidaan ihan rauhassa puhua ..ihan mistä vaan… En jaksanut vaivata enempää päätäni..päätin siirtyä muualle ..ja jäinkin juttelemaan sen kakskymppisen naisen kanssa..joka oli myös lapseton. Puhukaa te vaan sitten niistä lapsista. Selvä kahtiajako oli tapahtunut. Miten äkkiä se tapahtuikaan.

Tuli jotenkin itselle mieleen, että oon jotenkin huonompi ihminen heille..kun mulla nyt ei ollut sitä pientä Maijaa tai Miiloa.

greygrey.jpg

 

Näitä naisia kiinnosti näköjään jutella vain niille joilla oli jo lapsia. En ymmärrä. Tai joo tiedostan , että verkostoituminen on mammoille tärkeää, mutta C’moon. Ei se silti oikeuta töykeyteen lapsettomia kohtaan. Kyllä voi ihan keskustella vaikka niitä lapsia sillä toisella naisella ei olisi.

Sitäpaitsi kyllähän meillä kaikilla sielä ensimmäisenä tutustumispäivänä tuli ilmi, että kaikki ovat työskennelleet lasten kanssa. Niin ja mieheni veljellä on tyttö jonka kanssa tykkään leikkiä ja hassutella. Lapset eivät ole minulle mikään tuntematon juttu. Tämäkin nainen olisi voinut ihan kysyä minulta, että missä olet ennen ollut töissä jne. Kiinnostus lopahti heti kun sanoin, että ei ole lapsia. Tosin kyllä hänkin alkoi jutella minulle..ja monet muutkin lapselliset..ennen pitkää kun huomasi, että olenkin ihan ok tyyppi..vaikka olenkin lapseton.

Mennäänpä vielä tuohon naisen esittämään kysymykseen.

Eli ”onko sulla lapsia ja kuinka monta niitä on?” toinen kysymys johon olen törmännyt on ” Milloin niitä lapsia teille alkaa tulla?” ”Ootte ollu jo monta vuotta yhdessä..kyllä nyt olisi aika..”..Okei tuo viimeinen komentti kuuluu äidilleni. Ei mitään painostusta sieltä suunnalta siis..

Minusta nyt vain yksinkertaisesti nämä ovat erittäin yksityisiä asioita. Ärsyttää vietävästi. Mitä jos seuraavaksi pamauttaisin näille utelijoille ja kysyjille , että itse asiassa minulla on sellainen juttu että en voi saada lapsia, koskaan. Eivät he voi tietää mitenkään toisen elämästä. Vaikka näyttäisi siltä, että ulkopuolisesti mene hyvin, niin pinnan alle ei kukaan näe. Tuollaiset kysymykset ovat loukkaavia. Liian henkilökohtaisia. Itseasiassa minä en tiedä voinko saada lapsia vai en. Kai se selviää kun on sen aika.

Sitten seuraavaan asiaan:

Minulla on monta ystävää joilla on lapsia. Tässä juuri lähipäivinä olen miettinyt ja ihan yks saunailta mieheni kanssa laskimme kuinka monella meidän ystävistämme on lapsia. Tuloksena oli että minulta löytyi 2 ystäväpariskuntaa joilla ei ole lapsia. Yhdestä kaveristani tuli täydellinen kun saivat lapsen, millään muulla ei ole enää merkitystä. Todella hyvä ystäväni odottaa jo toista lastaan. Lapsuuden ystävällä on 2 lasta myös. Aina kun näen heidät juttelen myös lasten kanssa. Puhelimessa kysyn heidän kuulumisiaan.

Kyllä, olimme ennen heidän lapsiaan enemmän tekemisissä. Yksi kavereistani hävisi kuin pieru saharaan ja kuulin hänestä vasta 3 vuoden jälkeen. Kyllä, ymmärrän että kun saa lapsen niin silloin ei vaan löydy sitä aikaa kaikelle mahdolliselle vaikka haluaisikin ja välillä aika usein ei edes luultavammin jaksa edes ajatella tapaavansa ystäviään. Mieheni ystävä on myös kadonnut. Ei ole ollut keneenkään häneen tai mieheni ystävistä yhteydessä noin 3 vuoteen? Kadonnut. Puf. Tosta noin vaan. Mieheni on ottanut yhteyttä häneen. Tämä hänen ystävänsä ei vastaa. Se kyllä ihmetyttää, että ei voi edes tekstaria laittaa. Ei kukaan tiedä saivatko he edes lapsen vai eivät.. kun eivät ole pitäneet yhteyttä, emmekä ole viitsineet udella enempää.

Sitten löytyy niitä aivan toisenlaisia tarinoita mitä äsken oli kadonneista. Minulla on yksi ihana ystävä. Hän sai lapsen. Meni vuosia. Olimme yhteyksissä silti ja nyt olemme jälleen menossa festareille kesällä. Hän tosiaan pitää yhteyttä vaikka se lapsi siinä olisikin. Samoin kun erään toisenkin ystäväni kanssa. Hänellä on 2 lasta. Näemme ja juttelemme kaikesta. Välillä kyllä omat kertomukseni jäävät kesken kun lapset kärttävät äidin huomiota ja mun juttu jää kesken. Se pitää hyväksyä myös lapsettomien, että nyt on asiat toisin kuin ennen. En ehkä saanut sanottua juttuani loppuun, mutta itselle jäi hyvä mieli. Sain sentään viettää aikaa ystäväni kanssa. Välillä pitää osata ajatella vähemmän itsekkäästi. Kyllä ärsyttää kun tuo sen muksu vaan huutaa ja koko aika vaatii huomiota.

Mutta hei sellasta se elämä nyt on!

 

kamut.jpg

Tähän loppuun vielä Jennifer Anistonin hyvin kiteyttämä pointti jota komppaan täysin:

 

yep2.jpg

 

 

-JollyHolly

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Vanhemmuus