Kirje sinulle, rakkaani

Haluan uskoa ja toivoa, että kaikki järjestyy, vaikka käymme yhä uudelleen läpi saman riidan.
Haluan uskoa, että rakentavat keskustelut vielä joskus rakentavat meille paremman tulevaisuuden.
Haluan uskoa, että joskus sitä seuraavaa isoa riitaa ei enää tule.

Joskus vielä pääsemme sopuun kaapin paikasta.
Joskus vielä opimme kääntämään vahvuudeksi sen, mikä nyt tulee ulos valtataisteluna ja kyyneleinä.

Lopulta huomaamme, että kaikki se kipu on pelkoa.
Lopulta pelkoa ei tarvitse enää tuntea.
Lopulta minä löydän paikkani meidän perheessämme ja sinä annat sen minulle.
Lopulta kaikki tasoittuu.

Ja vaikkei tasoittuisikaan, me selviämme, koska pidämme toisiamme kädestä.

Kirjoitan tätä kyyneleet silmissä. Enkä halua antaa sua pois.

Rakkaudella,
Pörröpää
 

sad-505857_640.jpg

Kommentit (4)
  1. Luin muutaman aiemman kirjoituksesi tämän lisäksi. Näin 40 ja risat -ikäisen silmin kuvio vaikuttaa aika haastavalta.

    Kuinka pitkään seurustelitte ennen kuin muutitte yhteen? Et tietenkään voinut tietää millaista hankalaa härdelliä on luvassa.

    Kurjin skenaario on se, että jäät kipuiluinesi ilman lasta. Vähän vähemmän kurja se, että saatte sen lapsen, arki on liian hankalaa ja tulee ero.

    Tuossa iässä sinun olisi mahdollista löytää lapseton mies! Monelta päänsäryltä säästyisi, kun kumpikin suhteilija olisi samalla viivalla ja perhettä perustettaisiin ilman ylimääräistä painolastia.

    Se vielä, että kannattaa tutkiskella oloaan. Jos arki v-tuttaa suuren osan ajasta, niin onko se sen arvoista?

    1. Meillä oli melko yhteiset elämät jo ennen yhteenmuuttoa. Olemme olleet yhdessä reilut pari vuotta, eikä yhteenmuutosta ole kulunut vielä vuottakaan. Melkoista hakemista siis vielä.

      Kuvio on todella haastava. Kaikki haasteet eivät suinkaan ole seurauksia miehen perheellisyydestä, vaan kohdallemme on osunut monenlaisia parisuhdetta kuormittavia asioita, joita elämässä ei ole voinut ennakoida.

      Miehen lapset ovat minulle loppujen lopuksi todella tärkeitä, vaikka sopeutumiskykyni on usein koetuksella. Vaikea kuvitella, etten näkisi heidän kasvavan. Olen myös varsin kiitollisessa asemassa, koska lapset tuntuvat pikemminkin haluavan minut kuvioihin kuin kuvioista pois.

      Arki vituttaa suuren osan ajasta (huom. muistakin kuin perhesyistä), mutta toisaalta siinä on paljon sellaisia elementtejä, joista en halua luopua. En halua edes kuvitella elämää kenenkään muun miehen kanssa, vaikka kuinka olisimmekin samalla viivalla molemmat lapsettomina. Arki voi olla liian vaikeaa jonkun muun miehen kanssa jostain muusta syystä. Niin kauan kuin rakastan, en halua irrottaa.

      Haluan myös uskoa ”vauvaliimaan”, joka yhdistäisi meidät perheenä, miehen lapset sisältäen. Jakaisin mieheni kanssa kokemuksen vanhemmuudesta ja olisin virallisesti äiti-moodissa enkä vain hämärästi määritelty äitipuoli tai toinen aikuinen.

      Kiitos kommentistasi, olisin minä tosiaan voinut helpomminkin asiat valita.

      1. Toivottavasti rakkaus riittää ja kantaa! 🙂

        1. Kiitos, niin minäkin toivon. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *