Miten masennus näkyy arjessa?

 

Törmäsin joitakin päiviä sitten Hidasta elämää -sivuston tekstiin yllättävistä masennuksen oireista. Nyökyttelin tekstiä lukiessani ja ymmärsin, että masennus on ollut elämässäni läsnä jo melko pitkään, enkä ole asiaan sen enempää edes kiinnittänyt huomiota. Aloin pohtia omaa arkeani ja etenkin sitä missä masennus juuri minun elämässäni näkyy.

En ole tainnut asiaa vielä edes tarkemmin avata, joten kerron hieman taustoista. Masennusta ei ole virallisesti diagnosoitu, asiaa on ainoastaan epäilty sekä työterveyslääkärin että psykiatrin toimesta. Työterveyslääkäri on ehdottanut jo jokin aika sitten lääkitystä, johon en tarttunut. Psykiatri teetätti minulla masennustestin ja kyllähän se pysäytti, kun kuulin sanat keskivaikea masennus. Virallista diagnoosia ei tehty, sillä olin tuolloin jo päättänyt aloittaa terapian ja anoin sitä varten myös Kelan kuntoutustukea.

Minusta ei oltu siis tässä tapauksessa kovin huolissaan, sillä olen ollut työkykyinen ja kykeneväinen hakeutumaan avun pariin. Kaikilla tilanne ei suinkaan ole tämä. Voimat eivät välttämättä riitä yhtään mihinkään. Ja jos siellä toisella puolella joku tällaisessa tilanteessa oleva tätä lukee, lähetän hirveästi voimia kaiken keskelle. Haluan aina uskoa siihen, että asiat järjestyy kyllä, mutta eihän se siltä aina todellakaan tunnu. Eikä varsinkaan silloin, kun voimat on aivan lopussa. 

Ajatus masennuksesta veti ensin todella mietteliääksi ja se on herättänyt paljon pohdittavaa pitkin syksyä. Toisaalta ymmärsin, että masennus todellakin on muutakin kuin se stereotyyppinen ajatus jatkuvasta alakulosta ja harmaudesta. Masennus saattaa olla sitäkin, mutta itse olen ollut työkykyinen, näen elämässä paljon hyvää ja iloitsen pienistä onnen hetkistä. Siitä huolimatta psykiatrin vastaanotolla tehty testi osoitti, että ajatukseni ovat melko tummanpuhuvat. Etenkin ne itseen kohdistuvat ajatukset. Minulle kuitenkin korostettiin, että kyseessä on vain yksi testi, eikä asia ole siis niin mustavalkoinen – masennuskaan ei diagnoosina ole mustavalkoinen.  Olen kuitenkin onnellisessa (ja onnekkaassa) asemassa ja päässyt työstämään asioita terapeutin kanssa. Päädyin EMDR-terapiaan, joka on menetelmänä muutamien käyntien perusteella todella tehokas, mutta varsin tekninen. Sopii minulle tällä hetkellä kyllä todella hyvin.

Niistä yllättävistä masennuksen oireista:

Fyysinen kipu

– Osittain check!

Lihominen

– Check!

Kireät hermot

– Check!

Tunteettomuus

– Ei tällä herkällä sielulla, ehkä jopa päinvastoin

Viinilasista viinipulloon

– Ei onneksi

Ruuturiippuvuus

– Check!

Läsnäolon vaikeus

– Osittain check!

Päätöksenteon vaikeus

– Osittain check!

Hampaiden/hiusten harjaaminen jää

– Check!

Sekava unirytmi

– Check check check!

Pakkohan se oli myöntää, että moni listatuista oireista piti kohdallani paikkansa ja tosiaan, jopa hampaiden ja hiusten harjaaminen on jäänyt vähemmälle. Kaikki missä vain voi oikoa mutkia, on plussaa, koska ei yksinkertaisesti ole energiaa tehdä kaikkea.

Missä muussa masennus on omalla kohdallani näkynyt?

Eteisessä saattaa lojua monen päivän postit. Niin naurettavaa kuin se onkin, olen loikkinut postin yli kotiin tullessani ja jättänyt ne odottamaan ”parempaa hetkeä”. Laskuja saattaa olla avaamatta niin kauan, että saapuu maksumuistutus. Vain siksi, että ei vain saa aikaiseksi. 

Syöminen. En ole unohtanut syödä tai menettänyt ruokahaluani, mutta olen kyllä syönyt epäterveellisesti. Taustalla täsmälleen sama syy; jos voi päästä jossain vaiheessa arkea yhtään helpommalla, sen oikotien kyllä käyttää. Se nopein ruoka ei aina todellakaan ole se terveellisin vaihtoehto.

Itsestä huolehtiminen ylipäänsä. Liikkuminen jää, terveellinen ruoka ja hemmottelut jää. Sitä haluaa vain olla. Ihan kokonaan en ole itsestä huolehtimista unohtanut (hygienia edelleen hoidossa, heh), mutta kun vertaan siihen ”oikeaan” minään, nykyinen minä on aika erilainen tyyppi.

Sosiaalinen elämä. Pitkäaikaiset ystävyyssuhteet ovat korostuneet viime aikoina jo siitä syystä, että vanhojen ystävien kanssa on yleensä enemmän tilaa olla juuri sellaisilla fiiliksillä kuin on. Olen huomannut, että ystävyyssuhteet, joissa pitää vähänkään feikata, peitellä, esittää, selitellä tai skarpata, ovat jääneet vähemmälle tai kuihtuneet kokonaan. Energiaa tai mielenkiintoa ei ole myöskään niihin ystävyyssuhteisiin, joissa usein on fiilis että hakkaa päätään seinään – tästä taisin pari tekstiä takaperin kirjoittaakin. On toki terveellistäkin karsia ystävyyssuhteista ne itselle sopimattomimmat pois, jotta voi keskittyä vaalimaan niitä oikeasti hyviä suhteita, mutta morkkistahan se ei valitettavasti poista.

Tässä on hyvä mainita lisäksi, että olen varmasti myös todella uupunut ja energiaa ei siksi ole yhtään ylimääräistä. Syksy on ollut todellista vuoristorataa – itseasiassa koko vuosi, tai viimeiset pari vuotta on ollut melkoista elämän oppikoulua. Uupumus ja masennus usein kulkevat kuitenkin käsi kädessä. Veikkaan, että masennus puhkesi kunnolla läheisen kuoleman vuoksi, mutta arkielämän hektisyys, viimeaikojen jatkuvat ylityöt ja muu kuormitus ovat vaan ruokkineet sitä. Kuten todettu, ei ole mustavalkoista eikä näin ollen missään nimessä yksiselitteistä.

Lääkitykseen en päätynyt, koska en ole pääasiassa alakuloinen. Elämässä on paljon hyvää ja näen sen lähes päivittäin. Nauran edelleen, vaikka toki haluaisin nauraa enemmänkin. Lisäksi terapiamuoto on sellainen, ettei lääkkeiden käyttö ole suositeltavaa. Päätimme terapeutin kanssa katsoa tilannetta uudestaan esimerkiksi 6kk päästä, lääkitystä voi aina harkita tueksi myöhemminkin. En missään nimessä ole täysin lääkitystä vastaan, näen miten siitä voisi olla omassakin tilanteessa apua, mutta näillä mennään toistaiseksi. 

Kirjoittamisesta on ollut iso apu ja niin siitä oli jälleen, kiitos kun olet lukemassa (ja tukemassa). Lähetän paljon lämpöä sinne ruudun toiselle puolelle, erityislämmöt niille jotka mahdollisesti mielen haasteiden kanssa painivat. 

Ihanaa viikonloppua!

xx

 

 

Kommentit (2)
  1. Tsemppiä paljon, samanlaiselta omakin arki kuulostaa masennuksen kanssa. Mutta sen kanssa vain täytyy oppia elämään (oma ”oppiminen” on vielä kovin kesken).

    1. Hirveästi tsemppiä myös sinne! Tämä jos mikä opettaa ehkä väkisinkin sitä kuuluisaa armollisuutta itseään kohtaan. Hetki kerrallaan eteenpäin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *