Hemmetin kaamos
Väsyttää.
Ärsyttää.
Ärsyttää koska väsyttää.
Jopa lehmänhermoisella alkaa tulla sietokyky vastaan tämän jatkuvan harmauden kanssa. Ikuinen yö saisi nyt pikkuhiljaa väistyä, jotta säilyisi edes hiuskarvan verran järkeä päässä. Harvoin ärsyynnyn säästä, mutta alan olla niin täynnä tätä kaamosta että mietin jo minkä maan palmujen alle pakenen. En yksinkertaisesti enää kestä.
Okei, pari askelta taaksepäin. Tämä olo on nimittäin myös oma vika. Olen unohtanut D-vitamiinin napsimisen taas totaalisesti, vaikka tiedän että siitä on iso apu. Lisäksi en kuuntele kehoani, joka selkeästi kaipaisi normaalia enemmän unta, vaan valvon vaikka väkisin jotta saan katsottua kaikenmaailman Tempparit ja muut, jotka voisi katsoa hyvin myöhemminkin. Koska olen väsynyt, syöminen myös kärsii ja senhän me toki jo tiedämme mitä se aiheuttaa. No lisää väsymystä tietenkin. Liikunnasta olen melko hyvin saanut pidettyä kiinni, mutta liikkumisenkin kanssa on ollut haasteita löytää se raja milloin väsyttää ja milloin vain laiskottaa.
Muistan kerran menneeni salille väkisin täysin uupuneena, koska ajattelin että laiskuus tuntuu aina väsymyksenä. Lopputuloksena se, että meinasin nukahtaa salin lattialle loppuvenyttelyjen aikana. Tästä huolimatta menin saman fiiliksen kanssa uudelleen vielä samalla viikolla salille, jolloin totesin jo alkulämmittelyjen kohdalla ettei treenistä tule yhtään mitään. Menin kotiin, söin ja nukahdin samantien. Nukuin makoisat unet ja seuraavana päivänä olin kuin uusi ihminen.
Olen aina reagoinut vahvasti kaamokseen. Muistan lapsena ja nuorena nukahtaneeni pahimpaan kaamosaikaan monena iltana jo puoli seiskan aikoihin äitini katsoessa Kaunareita. Äitiä nauratti, mutta nukuin kuin pieni porsas sikeitä unia aamuun asti. Jos antaisin itselleni tilaa nukkua kun nukuttaa, selviäisin tästä kaamosvaiheesta varmasti huomattavasti helpommin. Mutta ei, pakko valvoa sarjojen vuoksi tai kulkea milloin missäkin kissanristiäisissä iltaisin, mikä kostautuu hyvin nopeasti.
Käyn tämän samankaltaisen väsymyksen läpi aina myös keväällä valon määrän lisääntyessä. Erityisherkkä kehoni reagoi siis vahvasti valon määrän muutoksiin ja sitä pitäisi kunnioittaa. Kaamoksenkin voisi ottaa vastaan ennakkovalmisteluilla; ateriarytmi sekä vitamiinitarpeet kuntoon, työn ja vapaa-ajan tasapaino ja tietenkin sopivissa määrin liikuntaa – mutta myös lepäilyä viltin alla teekupposen kanssa. Riittävästi omia hetkiä ja vähemmän turhia kissanristiäisiä. Ehkä myös se kirkasvalolamppu. Tai etelänloma?
Ehkä sitä ensi vuonna marraskuussa on taas viisaampi. Olen onnistunut kerran selättämään kaamoksen ihan hyvillä fiiliksillä ja se oli juuri noiden väsähtäneiden salikertojen aikaan joitakin vuosia sitten. Mietin nyt olinko silloin löytänyt täydellisen kombon kaamosmasennusta vastaan vai mahdoinko jaksaa tätä ankeutta paremmin vain siksi, että tulevan vuoden alussa siinsi jo reppureissu maailman ympäri? Mene ja tiedä. Nyt kaamos joka tapauksessa saa minut hulluksi.
Vinkkejä tähän pahimpaan ikuisen yön hetkeen?
